Viinikuvat oli otettu ja Babi oli lähtenyt tekemään niille taikojaan. Justuksen iltapäivässä oli jäljellä enää pieni reikä, jonka ehtisi käyttää hankintoihin. Ja John pitäisi nähdä bulevardin kahviossa.
Se oli perseestä. Johnin kanssa ei jaksanut heittää läppääkään, kun se oli suoraan sanoen niin vitun tyhmä. Rasistikin se vähän oli. Oli vain pakko joskus pitää yhteyttä. Sosiaaliset kontaktit olivat tärkeitä, niin väittivät elämäntapablogitkin. No ties vaikka siitäkin jätkästä olisi vielä jotain hyötyä joskus.
Justusta ei hävettänyt ajatella näin. Olihan selvää, että jokainen oli oman elämänsä kippari, eikä toisille pitänyt antaa mitään valtaa kurssiin. Joskus jaettiin osa matkaa, tehtiin diilejä, ja sitten toinen häipyi ja se oli arrivederci sitten. Ihan sama kuin yöseuralaisten kanssa.
Justus pysäköi Panameran ja soitti Johnille. Ei yhteyttä. Justus kirosi, ponnahti ulos avomallista ja käveli pois. Katto laskeutui ja ovet lukittuivat automaattisesti.
Escort-toimisto näytti ulkoa kampaamolta. Kampaamo siinä olikin, mutta sen varsinainen bisnes oli seuralaisissa. Justus käytti sitä usein ja mielellään. Joskus tarvitsi tyylikkään naisen mukaan, kun astui sisään klubille. Tai kundin, kun oli fleksimpi päivä. Ja jos sitten oli jotain tosi kovia kissoja paikalla, escortin pystyi lemppaamaan, sehän oli vaan palkollinen.
Justus pysähtyi aulaan ja mietti halusiko sittenkään seuralaista. Ei yhtään huvittanut lässyttää mistään edes escortin kanssa.
Hän palasi autolle, avasi salkun ja katsoi vedoksia. Hyvin otettuja kuvia. Toimi. Justus katsoi omaa naamaansa paperin pinnalta. Berlutin bleiseri, Robert Grahamin orientaalikuvioinen paita, kraka auki kaulassa. Kyllä toimi. Lehti oli haastatellut Justusta, joskaan ei ehkä niinkään hänen viinineroutensa kuin hänen perimiensä miljoonien vuoksi. Perijät olivat automaattisesti kiinnostavia.
Kuninkaallisten aika oli ohi, mutta kansa kaipasi jotakin töllisteltävää. Näin oli faktat. Jengi seurasi ihmeissään yksityisiä avaruusraketteja, kun ne syöksyivät taivaalle, ja silmämuna kovana tilaustyönä tehtyjä urheiluautoja. Ei ne todella välittäneet mistään eriarvoisuudesta. Suursuorittajia, kilpaurheilijoita ja poliitikkoja fanitettiin. Kun heidän elämäänsä sai katsoa telezoomikuvan läpi, he olivat kuin omia vähän paremmin menestyneitä perheenjäseniä.
Hilton oli kadun toisella puolella. Justus poikkesi sinne ja rojahti sohvaryhmään baarin etuosassa. Paskanruskeaa nahkaa, matalat pöydät, korjaamaton tarjoilupöytä vieressä. Surkea mesta. Pukuäijä toisella puolella vilkaisi Justusta. Justus nosti jalat pöydälle ja soitti Johnille. Ei vieläkään vastausta.
Ammatillisessa mielessä John oli aika hyödytön. Justus ei tajunnut ollenkaan mitä Babi näki siinä. Mutta Johnilla oli suhteita importteihin, niin että se sai tongittua välillä esiin tosi spessuja viinejä. Sukurasitteen takia se osasi ranskaa ja vähän italiaakin mikä oli etu noissa hommissa. Justuksen mielestä kielten opiskelu oli pelkkää idiotismia kun oli konekääntäjät. John näytti listat, Justus tsiigasi ne, sitten pari soittoa ja taas oli matskua.
Justus soitti vaihteen vuoksi appitiimiin, josta hänellä oli pikku siivu. Amir vastasi.
– Joo moi! Amir sanoi Justukselle, sitten sivuun: – Ei kun otetaan tässä. Ja taas luuriin: – Sori Justus meillä on palaveri just.
– Ei haittaa, Justus sanoi.
– Onks sulla fotonit siinä kamerassa, jos tää tulee markkinointiin. Hetki, luuri piipittää.
– Ei mulla ole kameraa, Justus sanoi hajamielisesti. Hän tarkkaili lasien läpi naista, joka asteli hotellin ravintolasta. Tosi siistit vaatteet, antava dekoltee, kampaamohiukset jotka olivat varmaan Ferrettin käsialaa.
– Justus. Mullon duunipuhelu tässä auki. – Haloo. Ai mitä? Ei, enmä ehdi nyt mitään skruudaa. Joo. Joo. Nii joo mitä mä sanoin?
– Soitanksmä myöhemmin? Justus kysyi.
– Eiku ole kuulolla vaan, tää koskee suakin. Normistiha tämä hoituis livenä mut nyt jätkät ehti lentää ku jaska tuulettimesta jonnekin ja saatiin vaan viestit perään ja detailit pilveen. Kaverit Lontoossa saa tsekata ne kans ennen julkaisua. Eli jos sitä tulee, Trevor ehti jo suunnitella koko jutun uusiksi. Sai inspiksen kun pelas vissiin Fusee. Joo. Siitä on miitti pian, eli kalenterin mukaan… hetki, mitä nää on…?
Justus näppäsi kaiuttimet päälle, laski lasit pöydälle ja kuunteli kun Amir louhi dataa.
– Nää on merkannu sinne näköjään omat kengännumeronsakin. Ja että Walterilla on larpit sunnuntaina. Mut joo, Tomas ja Walter on jo et sopii. Katon Yammerin vielä… just. Basar terkkarissa venaamassa! Julkisella! Voitsä kuvitella Justus?
– No en tosiaan voi.
– Siellon koneet jumissa eikä data liiku eikä Basar. Ja sit se laitto uutisen, että Haifasta saattaa toimitukset katketa. Kiitti, just mitä tässä tarvittiinki.
– Kuka Basar? Justus kysyi.
– Basar vaan, et sä sitä tunne. Jäbä ei ole suoraan sanoen mikään peruskivi tässä tiimissä, osaahan se nyt jotain mutta fokus on aina hukassa. Mutta onneksi katottiin tää Shenin kanssa. Se on kans niin adhd et se kirjottaakin nettiradio ja striimi päällä, soittarina jotain speedcorea. Jotain nettikauppoja säätää. Emmätiä nukkuukse edes. Nii se kumminkin sovelsi sitä Basarin ideaa et jos se appi ottas datan gps:stä, sit skannais haut ja olis yhteydessä noihin servereihin. Näytän sen – ai vitsi ei se ollukaan tässä kun se oli xr:ssä, venaas…
Pukuäijä oli lopettanut lukemisen ja tuijotti kiinteästi Justusta. Justus ei piitannut.
– Ja paskat, xerot jäi himaan. Mut se on synkatty pilveen, okei. – Morell hei. Morell! Potta veks hetkeksi!
Justus kuuli kun Morell kirosi, Amir oli ilmeisesti tönäissyt tai potkaissut häntä.
– Mikä se on se projektin salasana. Missä? Ai niin se holvi. Okei. Mut hei muuten, katoitsä nyt sen sessarin videot? Miten niin ei ole aiheesta? No tsekkaa ne Tedin jutut sitten! Nii se Shen… ei helvetti, miten tää kaikki roska tulee läpi, eiks robotti toimi? – Niin siis, Shen kelas että jos Tomas ketä handlaa rajapinnat sillon ku ei oo ihan pleksit ni rakentas sen. – Venaas, tuli viesti.
Amir alkoi nauramaan toisessa päässä. Se oli hakkaavaa, haukkuvaa naurua, joka nosti Justuksen ihokarvat pystyyn.
– Tomas multitaskaa flygarissa. Sen skidi tilas kymmenellä donalla valuutta johonkin mobiilipeliin haha, ei ollut luottolimittiä.
– Support ceissi vaan, Justus sanoi.
– No joo mutta se kestää, prosessi käy rapakon takana ja lakimiesswatti syynää ensin.
– Kantsiipa hankkia skidejä.
– Ootas taas, häly, se on Walter – Haloo!? Joo, se tulee huomenna. Joo, nii, dot newsport dot com. Joo. Mitkä uutiset? Nii se Haifa? Aijaa hahaha. Ministerit säätää. Mut koskeeks se jotenkin meitä? Ok. Katon streamin. No KATON! Ok. Ok. Moi.
– Okei, Justus. Eli mis me nyt oikein oltiin tän kans sit?
Justus kysyi tilannepäivityksen ja katkaisi. Tuskin Amir edes muistaisi puhelua minuutin päästä.
Melkein heti tuli uusi puhelu. Justus nosti pokat silmille ja siinä luki MUDE isolla kuin hälytyskyltti. Perkele. Justus sivuutti puhelun. Pitää soittaa joskus takaisin. Vaikka ensi viikon alussa? Äiti, voi helvetti. Jotain yhteyttä kai pitäisi pitää, mutta kun aina oli kiire. Justus merkkasi kalenteriin muistutuksia kuten “Soita. Mude. Oikeesti”, “Siis for real”, “Tänään, ÄLÄ SIIRRÄ”, mutta kun häly sitten kävi, se oli taas väärään aikaan.
Justus jätti murjottavan pukuäijän ja aulan, ajoi Dico’siin ja tilasi vegaanisen kattauksen avokadoa, kevätsipuleita ja shiansiemeniä. Viljelmät kärsivät kuivuudesta ja hyönteiskadosta, joten annoksen hinta oli täysin epäinhimillinen. Justus ei omistanut sille ajatustakaan, hänen hintatietoisuudessaan oli välystä helposti suuruusluokka tai pari.
Liivipukuinen tarjoilija toi annoksen ja Justus silmäili arvostelevasti lautaselle aseteltuja varpuja ja avokadoa, joka oli leikelty louhikoksi lautasen laidalle. Shiansiemenet täplittivät tyhjää aluetta kuin pienet tähtisikermät tai pikemminkin kuin alkava homekasvusto.
Justus luetteli ainekset mikkiin, ja kone kirjasi ne taulukkoon. Sitten hän selasi pikaisesti shiian ravintoarvot ja päivän saannin. Ei paha balanssi, mutta B12:ta ei tule tarpeeksi.
Selatessaan hän näki kiinnostavan niftyn ja osti sen heti. Lohkoketjulla varmistettu taideteos animoi hiphop-kissaa, joka kuunteli fucking loud music ja pogosi ghettoblasterin edessä. Se oli nyt hänen. Justus vilkaisi kronometriään: Foodcyyn ehtisi just, ennen kuin piti alkaa kelata kuteita kekkereihin.
Ja sitä puhetta. Jotain pitäisi bamlaa siellä, ja Justuksen pää seuloi tyhjää. No ei sen niin väliä. Mimmit kuolasi siellä Desigualia kumminkin, niitä ei esittelyt kiinnostaneet. Kunhan kehuu vähän kevään muotia, että tosi kuumia pakkauksia näkee myymälöissä. Ja sitten malja. Jotain sellaista, sitten pallo deejiille, aplodit ja kiinni siihen, joka pitää pisimpään katsekontaktin.
Kaikkeen sitä joutui böönien takia. Löytyisi tänään edes joku oikea aikuinen pelurinainen. Ettei tarvitsisi jutella jostain makeista kuteista koko yön ja katsoa kun gimma selaa somea. Ja muijien kotona sai nähdä kaikenlaista. Yhdellä ei ollu edes asuntoa, se majaili jossain yhteisössä.
Vaikka ei oikeastaan Babillakaan ollut, se lenteli niin paljon, että se nukkui lähinnä hotelleissa ja kavereilla.
Ja sit piti vielä ryynejä jostain hommata. Niin ja tää safka kai syödä. Oikeasti, millä kaiken ehtii?
