Tekijä: Ari Mikkilä

ari_mikkila

Olen Rovaniemellä kasvanut metsänhoitaja ja kirjailija. Nykyisin asun Imatralla, minulla on neljä lasta ja kaksi lapsenlasta.

Olen julkaissut kaksi eräkirjaa (Erämaan polte 2020, Myllylahti; Avara maa 2021, Myllylahti). Kolmas kirjani ilmestyy helmikuussa 2022 (Pohjoisen eräpoluilla, Myllylahti). Suomen Kirjailijaliiton jäsen olen ollut vuodesta 2021. Kirjojeni novellit ovat omakohtaisia, fiktiivisesti muotoiltua faktaa. Kirjojen novellien  tapahtumat ovat 1970-luvulta nykypäivään ulottuvia. Suomen lisäksi tapahtumia on monesta maasta, esim. Kanada, USA (Alaska), Ruotsi, Norja. Vietin työelämässä lähes kaksikymmentä vuotta ulkomailla, mutta tarinat tropiikista odottavat vielä kertomistaan.

Tahtotilani on jatkaa kirjoittamista. Valmistuneen erätrilogian jälkeen on aika kokeilla muita genrejä. Palaan eräkirjoihin pienen tauon jälkeen, haluan tallentaa kokemukseni elämisestä luonnon armoilla.

 

22.5.2022

Kurjuuden kuningas

Olin 1980-luvulla UNHCR:n projektijohtajana Sudanissa. Tehtäväni oli tarjota työtä ihmisille etiopialaisten sisällissota- ja nälkäpakolaisleireissä, perustaa tuulensuojaistutuksia, kasvattaa polttopuuta ja istuttaa hedelmäpuita. Etiopian pakolaisia tuli rajan yli miljoonittain. Riutuneita, sairaita, likaisia, häväistyjä ihmisiä, jotka olivat menettäneet kaiken. Asuminen hätäisesti

Lue lisää ja kommentoi
2.1.2022

Minun Afrikkani – työtä ja safaria

Vuonna 1987 lähdin Sudaniin työskennelläkseni YK:n pakolaiskomissariaatin projektijohtajana Itä-Sudanin pakolaisleireillä, Sinisen Niilin varrella. Saharan laitamilla en päässyt tuhansia ja tuhansia kameleita ja ajoittain runsaita muuttolintuparvia lukuun ottamatta tutustumaan Afrikan eläimistöön, joten hankkiuduin heti tilaisuuden tullen lomamatkalle Keniaan safarille päästäkseni. Afrikan …

Lue lisää ja kommentoi