KAANON
Sisustuskaupan ovella
kutsuu kaanon,
Pachelbelin heleät sävelet.
Öisin on hiljaista,
soittorasiahahmot
näkevät unia
murisevista kissoista
jotka muuttuvat leijoniksi
kun kellot lyövät kolme.
Aamukävelyllä pysähdyn,
odotan, että ovet avataan,
että Pachelbel aloittaa taas
ja leijonat ryövimät koloihinsa
lasten sänkyjen alle.
En osaa yhtään avata tätä runoasi. Sait kuitenkin minut kuuntelemaan pari eri versiota Pachelbelia tuubista. Toisessa oli sello+piano, toista joku kommentoija sanoi parhaimmaksi versioksi. Mutta ihan oikeastiko Pachelbel soi saksalaisessa sisustuskaupassa? Vai onko tämä barokkimusiikki 1600-luvulta jotenkin ymmärrettävä niin, etten osaa ymmärtää?
Tuo selloversio oli helppo, koska olen koko talven kuunnellut selloja. Mutta tää runo ja sen kokonaisuus – haluaa ymmärtää!
Unohdin mainita, että kokoelman poikanen, johon runo kuuluu, kertoo Italian matkasta. Se tosiaan pohjautuu tositarinaan, eli sama kappale soi koko ajan kun kauppa oli auki. Paikka on sellainen, josta kulkee paljon turisteja ohi, joten voi olettaa, etteivät samat ihmiset kuule kappaletta ainakaan kovin monena päivänä peräkkäin. Kappale on kyllä tutustumisen arvoinen lukuisine versioineen. Sen sointukaavasta on tullut eräänlainen standardi, jota käytetään monen muunkin kappaleen pohjalla. Hahmot sitten ovat mielikuvituksen tuotetta. Tuntui tarpeelliselta keksiä, mitä kaupassa tapahtuu silloin, kun musiikkia ei kuulu.
Kävin muokkaamassa ensimmäistä säkeistöä. Jotkut kömmähdykset huomaa vasta, kun teksti on esillä. Poistin soittorasia-sanan toiston sekä ilmaisun aamusta iltaan. Joskus käy niin, että kun lisää fiktiiviseen tekstin jonkin kokemansa tosiasian, se ei näyttäydyään lukijoille uskottavana. Siksi poistin kokopäiväisyyden, ainakin kokeeksi. Tuo minikokoelma elää vielä, joten kommentit ovat edelleen tervetulleita.