Tarinavirta

Linja-autossa oli melko paljon ihmisiä. Ei kuitenkaan niin paljon, että vieressäni olisi istunut ketään. Minä istuin ikkunanpuoleisella penkillä ja katselin illan hämärässä ikkunasta heijastuvaa kuvaani. Näytin aika pieneltä, mutta myssyni tupsu näytti suurelta. Se oli hieman kallellaan ja heilautin päätäni niin, että se kallistui vuorostaan toiselle puolelle. Vieressäni penkillä oli tummansininen samettitakkini, jossa oli vaaleanpunainen silkkivuori ja kullanväriset ankkurinapit, sekä oranssiruudullinen kassini, minun oma tärkeä kassi. Siinä oli nyt mukana muutamia pieniä tavaroita, joita olin halunnut ottaa mukaan isän työpaikalle. Äidin oli ollut lähdettävä kiireesti töihin, ja koska isä oli töissä Toppilan luotsiasemalla, oli päätetty, että voisin mennä sinne sinne linja-autolla. Äiti saatteli minut linja-autolle ja maksoi linja-autolipun. En ollut koskaan ennen matkustanut yksin linja-autossa ja matka jännitti hieman. Äiti huolehti, että linja-auton kuljettaja pysäyttäisi auton Toppilan pysäkille, jonne isä pystyisi tulemaan vastaan.

Aikani tuijotettuani linja-auton tummasta ikkunasta heijastuvaa kuvajaistani ja ohi vilahtavia katulamppujen kellertäviä valoja, saavuimme Ouluun. Linja-auto hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi nytkähtäen Toppilan kohdalla. Kuljettaja nousi istuimeltaan ja tuli sanomaan minulle, että olimme nyt perillä minun päätepysäkilläni. En tietenkään ollut osannut ajatella, että linja-autolla oli aikataulu ja sen kuuluisi olla miltei välittömästi taas liikkeellä, kun matkustaja poistuisi autosta pysäkillään. Minä en pitänyt kiirettä, vaan otin samettitakkini kassini vierestä ja aloin pukemaan sitä hitaasti päälleni. Ankkurinappeja oli neljä. Onneksi ne olivat melko isoja ja aika helppoja laittaa kiinni. Vielä kaulahuivi ja vanttuut. Myssy olikin jo valmiiksi päässäni, en ollut riisunut sitä pois ollenkaan, koska minusta oli mukava heilauttaa sen tupsua puolelta toiselle. Kuljettaja odotti kärsivällisesti minun valmistautuessa lähtemään, ja näin myös isän kurkistavan avonaisesta linja-auton ovesta sisään. Otin oranssiruudullisen kassini ja tarkistin vielä, että sen vetoketju oli varmasti kiinni. Viimeinen vilkaisu linja-auton tummanpuhuvaan ikkunaan. Heilautin vielä kerran myssyn tupsua ja lähdin sitten ovelle, jonka ulkopuolella isä odotteli. Isä kiitteli kuljettajaa ja auttoi minut alas linja-auton portaita. Lähdimme yhdessä isän kanssa kävelemään kohti Toppilan satamaa ja luotsiasemaa.

Oranssiruudullisessa kassissani oli C-kasetti, jonka laitoin isän työpaikan mankkaan soimaan. Kasetin nimi oli Mörköooppera ja se oli minun ensimmäinen ja siihen aikaan ainoa oma kasettini. Mörköoopperan soidessa isän työpaikan kasettisoittimessa ryhdyin tutkimaan luotsiaseman huoneita ja tavaroita. Isossa työhuoneessa oli ainakin pöytiä ja tuoleja ja sohva. Keittiössä oli hella, tiskipöytä ja jääkaappi. Ketään muita ihmisiä ei näkynyt, vain isä työpöydän ääressä. Ison työhuoneen pöydällä oli merikarttoja ja harppi, sekä laite, jossa oli monenlaisia nappeja, ja josta kuului jonkun puhetta. Puhuja oli laivassa, enkä saanut puheesta selvää. Ääni kuului pätkittäin ja se peittyi osaksi kovaan suhinaan. Isä vastasi jotain. Varmasti se oli tärkeää.

Ison työhuoneen ja erään pienemmän huoneen välisessä seinässä oli luukku, joka oli kiinni. Minua kiinnosti kovasti tuo luukku. Miksi se oli siinä? Lapsen mielikuvitukseni alkoi kiitää ja aikani pähkäiltyäni uskoin vakaasti löytäneeni vastauksen kysymykseeni. Nousin luukun alla olevalle tuolille ja tartuin luukun reunassa olevaan pieneen kahvaan. Luukku aukesi loksahtaen. Toisella puolella oli hämärää. Työnsin pääni luukkuun ja kysyin: ”Kuka siellä?”. Kukaan ei vastannut, joten kipusin alas tuolilta ja kipaisin raollaan olevasta ovesta sisään pikku huoneeseen. Siellä nousin vuoteelle, joka oli luukun alla. Nyt luukusta näkyi isän työhuoneen valot. ”Minä täällä, sinun ystäväsi!”, huudahdin iloisesti työntäen taas pääni luukkuun. ”Hih! Se vastasi”, ajattelin ja säntäsin taas luukun toiselle puolelle ison työhuoneen tuolille nousten. Kasettinauhuri soitti Mörköoopperan A-puolta ja minä juoksin innoissani edestakaisin huoneiden välissä juttelemassa luukusta löytyneen ystävän kanssa.

En huomannut ollenkaan ajan kulua, kunnes isä tuli sanomaan, että nyt pitäisi mennä nukkumaan. Poskeni punoittivat ja minulla oli lämmin. En olisi millään raaskinut vielä jättää ystävääni ja mukavaa leikkiäni. Sanoin, että Mörköoopperaa olisi vielä toinen puolisko kasetista kuuntelematta. Sain vielä hetken leikkiä ja sitten olikin iltapalan aika. Sen jälkeen minun täytyi mennä nukkumaan. Huomasin ilokseni, että isä ohjasi minut juuri siihen pieneen huoneeseen, joka oli luukun toisella puolella. Kiipesin vuoteeseen ja vedin peiton niin ylös, että silmät ja otsa vain jäivät näkyviin. Isä toivotti minulle hyvää yötä ja palasi isoon työhuoneeseen, mutta sovimme, että voimme jättää luukun raolleen. Katselin vielä vuoteesta peiton reunan yli, miten valo kajasti luukun raosta. Mörköooppera oli jo hiljentynyt, mutta kuulin isän työpöydän laitteen suhisevan jotain. Nukahdin jossain vaiheessa ajatukseen siitä, että isän työpaikalla oli mukava olla, kun sieltä löytyi ystävä.