Tarinavirta

Eräänä päivänä löydettiin viides luonnonvoima: taikuus.

Ensin tutkimustiimi loikki pari kierrosta voitontanssia syklotronin ympäri, missä maagiset voimat liimasivat yhteen kvarkkeja ennen näkemättömällä tavalla. Sitten, hieman rauhoituttuaan, kaikki käynnistivät teksturinsa ja alkoivat dokumentoida tuloksia, tähtäimet lukittuina seuraavan vuoden Nobel-juhlaan.

Yksi heistä sai kuitenkin päähänsä poiketa teoreetikkojen perinteisestä puolueettomuudesta, jota rakastivat niin kenraalit kuin rahoittajatkin, ja päätti kokeilla käytännön sovelluksia. Hän päätti, paratkoon, tehdä jotakin hyvää.

Salaa hän hiippaili takaisin kontrollihuoneeseen, asetti parametrit, ja yhdellä katkaisijan käännöllä kaikki maailman aseet muuttuivat puhtaaksi valoksi. Maaginen leimahdus kiiri ilmeisesti suunnilleen valon nopeudella maapallon ympäri, eikä mikään enää ollut entisellään.

Kansainväliseltä avaruusasemalta nähtiin välähdyksiä planeetalta, erityisesti yöpuolelta. Pieniä pilkahduksia näkyi kaikista kaupungeista, suurempia vähän kauempaa asutuksesta, metsäisistä ja vaikeasti tavoitettavista paikoista, joihin armeijat olivat pesiytyneet. Tykit ja panssarivaunut liukenivat valoon leimahduksella, joka valkaisi koko lähialueen kirkkaalla palavan magnesiumin värillä. Rynnäkkökiväärien rivit parakeissa täräyttivät verkkokalvoille minuuttien jälkikuvat, ja voi sitä, jolla oli yöpäivystysvuoro ammusvarastossa.

Suurkaupunkien ghetoissa leimahteli, kun 3D-tulostetut tussarit, sahatut haulikot ja lukemattomat pistoolit menettivät raskautensa ja hajosivat silmiä pakottavaksi kirkkaudeksi. Comptonissa Curtis menetti perunanuijan, jolla oli heittämässä hoodeille änkeäviä latinoita. Kaupparyöstö Bogotassa jäi sikseen, kun ryöstäjät huomasivat osoittelevansa kauppiasta vain etusormillaan. Valo oli niin voimakasta, että se näkyi vaatteiden lävitse, ja ne, jotka olivat juuri olleet ampuradalla hoippuivat istumaan, kun aseen muotoiset jälkikuvat pomppivat heidän silmissään.

Pohjoisemmissa osissa Afrikkaa valoa tukki ripotellen joka puolelta kun Kalashnikovit katosivat nuorten soturien käsistä. Venäjän ja Kiinan suurten armeijoiden keskittymät leimusivat kuin pienet auringot, ja suuret ydinohjussiilokompleksit jättivät jälkeensä aivoja korventavan valkeuden ja syvän kuopan. Joitakin karmaisevia menetyksiä tuli, kun ydinsukellusveneet leimahtivat olemattomiin kolmensadan metrin syvyydessä Jäämeren alla seilaavan miehistön ympäriltä.

Ja sitten oli hetken ihan hiljaista.

Avaruudesta katsoen hiljaisuus jatkui, mutta maan päällä ällistyneitä ja vihaisia protesteja kuului joka suunnalta. Nyt näytti huolestuttavasti siltä, että vastapuoli saisi voiton. Miksi näin oli käynyt? Päälliköt, pomot ja capot selvittivät asiaa ja pian heille selvisi, että vihollinen oli samassa liemessä. Koska rintamalinjoilta ei noin vain voinut perääntyä, korttelibarrikadit miehitettiin yhtä kaikki. Käsiin otettiin kiviä ja keppejä, ja jengit ryntäsivät toistensa kimppuun ja rusikoivat ohimoita ja päälakia laudanpätkillä ja kepakoilla. Mutta vain parin ruhjeen jälkeen nämäkin muuttuivat valoksi.

Päälliköt katselivat hämmentyneinä tyhjiä käsiään, tai oikeastaan sotilaidensa tyhjiä käsiä, ja käskivät sitten porukat rynnäköimään vaikka ilman aseita. Niinpä korttelit muuttuivat kreikkalais-roomalaisen painin näyttämöiksi. Aina kun joku löysi aseekseen kiven tai romahtaneen kerrostalon hajottaman tuolinjalan, työväline leimahti olemattomiin ja hyökkäystä oli pakko jatkaa nyrkein.

Nyt palautettiin mieleen, miten se televisiossa nähty niskalenkki oikein toimi. Tarzanista tuttu nelson ja kokonelson olivat kehuttuja vaikka niitä oli käytännössä hyvin vaikea tehdä puhtaasti. Kamppailulajien harrastajia saivat uutta arvostusta, sillä hehän osasivat joitakin yliluonnollisia taitoja, kuten vastustajan sydämen räjäyttämisen viiden pisteen iskulla tai taistelun yksin kokonaista armeijaa vastaan.

Budokat väittivät vastaan, mutta heitä tyrkittiin silti eturintamaan. Budokan tyrkkimisessä jonnekin oli tietysti omat ongelmansa. Tyrkkijät tutustuivat nopeasti uusiin vartalo- ja käsivarsilukkoihin ja lähemmin katuihin, mattoihin, nurmikoihin ja asfalttiin sekä kaikkeen sekalaiseen roinaan mitä ryöstetyt kaupat olivat kaduille levittäneet.

Ryöstely lisääntyi kun vartiointi petti. Vartijat ja poliisit kyllä kävelivät jämerinä ympäriinsä, mutta kun heillä ei ollut tainnuttimia, pamppuja tai käsiaseita, he menettivät paljon uskottavuuttaan. Ryöstelijät tunkeutuivat sisään puoteihin ja supermarketteihin lihasvoimin ja suurella porukalla. Kaduilla nähtiin väkeä kantamassa televisioita ja laatikoittain uusia puhelimia. Ruokaa meni kovasti. Poliisi ei millään ehtinyt joka paikkaan, ja vaikka olisikin ehtinyt, vastapuolen ylivoima oli valtava.

Armeijat, jotka oli suunniteltu puolustautumaan toisia armeijoja vastaan, jotka nekin tietenkin olivat vain puolustusarmeijoita, löysäilivät etäisissä pesäkkeissään. Niistä viholliseen oli niin pitkä matka, että kepakoiden heittely ei tullut kysymykseenkään. Kenraalit kävelivät epävakaita ympyröitä komentohuoneissaan ja loivat uusia kirosanakomboja, sillä aikaa kun aliupseerit juoksuttivat sotilaita vallihautojen yli ja kuralätäköihin ihan moraalin ylläpitämiseksi. Mutta aseharjoituksia ei voinut pitää, ja sellainen söi sotilasta. Edes räkäpäitä ei ollut. Jopa maalitaulut olivat kadonneet. Jotta sotilaat eivät olisi aivan kuolleet ikävään, heitä lähetettiin kaupunkeihin pitämään järjestystä. Upseerit komensivat väen autoihin ja autot pöristelivät taivaanrannassa siintäviin taajamiin.

Armeijat osoittautuivatkin vihdoin hyödyllisiksi, kaikkien niiden vuosien jälkeen, jotka ne olivat viettäneet syöden tehomuonaa ja pillereitään poteroissa vuorilla ja erämaan laidoilla. Sotilaita oli niin paljon, että heistä tuli merkittävä apu työn uuvuttamille poliiseille. Ja toki myös vartijoille, joista tosin suurin osa oli itse liittynyt ryöstelijöihin. Sotilaat tulivat paikalle ja sanoivat poliiseille, että kuules poju, me aikuiset tultiin nyt hoitamaan homma, mee sä vaikka ottamaan aurinkoa. Leukailusta puuttui vain tietyllä tavalla terä, kun sotilailla ei ollut enää tehokkaan näköisiä taisteluliivejä ja automaattiaseitaan.

Mutta olihan heitä suuret joukot. Ja koska järjestyksenpitoa kaupungeissa riitti, aliupseerit saivat paljon karjuttavaa ja ylemmät upseerit yllin kyllin logistista suunniteltavaa. Kenraalit tietysti pohtivat suurempia strategisia linjoja, mutta koska suurten mannertenvälisten kivien saapuminen toiselta vihamieliseltä mantereelta näytti epätodennäköiseltä, useimmat heistä keskittyivät hoitamaan puutarhojaan tai kalastelemaan. Siihen ei aiemmin koskaan tahtonut riittää aika.

Joidenkin pikkuvaltioiden rajat siirtyivät, ja kiistanalaiset alueet pysyivät kiistanalaisina. Rakettituli ei kuitenkaan vaivannut joka aamu kaivolle kävellessä, ja pääosin lehmilaidun ja lähikauppa pysyivät nyt omalla puolella rajaa. Ei siis aina tarvinnut alistua ruumiintarkastukseen matkalla, joka vielä eilen vei naapurikortteliin ihan ongelmitta.

Sotivat joukkiot tyytyivät puimaan nyrkkiä kuvitteellisten rajojen yli. Urhokkaat ryntäykset romahtaneista kortteleista naapurikortteleihin lakkasivat pian, kun taistelijat huomasivat että väestö supatti keskenään, katsoi heitä vähän vinosti hymyillen ja joskus ihan suoraan päin hohottaen. Sissisota lannistui kortinpeluuksi ja ryypiskelyksi. Toisaalta taivaalta ei tippunut enää ikävyyksiä niskaan, paitsi jätöksiä linnuilta, jotka vihdoin uskaltautuivat takaisin sotatoimialueille. Ja ruoho pääsi kasvamaan vanhojen, ikivanhojen, syvyyksiin asti päällekkäin kerrostuneiden raunioiden lomasta.