”Ikuiset ystävät ikuiseen kaupunkiin”, ystävä Mia hehkutti, kun varasimme Finnairin lennot ja airbnb majoituksen Trasteverestä.
Taiteilijaystävällä oli hyvä syy lähteä, sillä hän oli saanut kaksi maalausta Palazzo Vellin ryhmänäyttelyyn. Avajaisiltana hän tupeerasi helmenharmaat hiuksensa pukevalle nutturalle ja pukeutui pitkään silkkimekkoon. Aprikoosinvärinen huivi ja korkkiruuvin malliset korvakorut sekä uudet huikean kalliit nilkkurit täydensivät asun.
Minulla oli turkoosi tunika ja kapeat pitkät housut. Eleganssini ei yltänyt lähellekään taiteilijasiskon tasoa. Häntä kuvattiin, minua ei. Olinhan vain seuralainen.
Kun virallinen osuus oli ohi ja kuohuviinimaljat juotu, suunnistimme lähimpään trattoriaan ylelliselle illalliselle. Söimme mereneläviä, kilistimme lisää maljoja ja kehuimme vuolaasti toisiamme.
Olemme yli seitsemänkymppisiä ja nyt kahdestaan viettämässä makeaa elämää. Ystävät kehottivat nauttimaan. Olen hämmästynyt, miten nopeasti olen todellakin oppinut nauttimaan. Ilahdun marraskuun aurinkoisista päivistä, lempeistä illoista, kiireettömästä kävelystä vanhan kaupungin katuvilinässä, virkistystuokioista latten tai proseccon äärellä ja ennen kaikkea kokemusten vaihdosta samanhenkisen ystävän kanssa.
Ei kaikki tietenkään näin auvoista ole ollut. Ensimmäinen vastoinkäyminen hermostutti, kun saimme etsiä pitkään oikeaa osoitetta. Asunto osoittautui kuitenkin iloksemme kokonaiseksi huoneistoksi, jossa molemmilla on tilava makuuhuone. Sen lisäksi käytössä on olohuone, hyvin varustettu keittiö ja kylpyhuone.
Eteisessä oli kehystetty taulu, johon oli printattu wi-fin käyttäjätunnus ja kaamean pitkä ja monimutkainen salasana. Yritimme turhaan saada nettiä toimimaan. Vaihdoimme emännän kanssa viestejä. Kun tuskastuneina jatkoimme yrityksiä, kävi ilmi, että salasanassa oli virhe. Harmitti, sillä aikaa oli kulunut rutkasti hukkaan ja hermot olivat kireällä.
Myös kulkeminen aiheutti päänvaivaa. Heittäydyimme huolettomiksi ja päätimme käyttää edullisia takseja julkisen liikenteen sijasta. Tämä siitä ilosta, että hulppea asuntomme oli edullinen, mutta sieltä oli matkaa vanhaan keskustaan. Turvauduin Uberiin, sillä pikkukadullamme ei juurikaan näkynyt takseja. Kun kyyti peruuntui yllättäen pari kertaa, turhauduin, sillä lasku kyllä tuli. Kuljettaja ei ilmeisesti löytänyt meitä. Sen jälkeen opimme kävelemään pari korttelia, jossa oli taksiasema.
”Olemme ansainneet huolettoman loman”, Mia kiteytti. Olin samaa mieltä. Minulla oli vaikea vuosi takana, kun mies sairastui vakavasti ja joutui ympärivuorokautiseen hoitoon. Jäin yksin ja selvisin hädin tuskin järjissäni.
Ensimmäinen irtiotto oli syyskuinen matka yksin Rodokselle. Nautin vapaudesta, mutta kaipasin seuraa. Rooman matka on tarjonnut ihastuttavia hetkiä, kun voimme jakaa kokemuksia. Olemme molemmat lukeneet taidehistoriaa. Vaikka Rooma on ennestään tuttu, löydämme jatkuvasti uusia ihastuksen kohteita.
Piazza Navonalla nuori mies lennätti ilmaan valtavia saippuakuplia. Pikkulapset ryntäilivät onnellisina niiden perässä. Pikimusta herra seisoi liikkumatta torin laidalla. Kun kolikko kilahti kippoon, mies kumarsi ja vaihtoi asentoa. Trasteveressä katusoittaja lauloi matalalla äänellä. Notkea afrikkalainen tanssi villapipo päässä ja yläruumis paljaana. Tiberin ylle kohosi täysikuu.
Ihastuin Trastevereen. Kapeat kadut, ruokailu ulkona valkoisten pöytäliinojen ja tuikkivin valoin somistettujen katosten alla marraskuussa tuntui uskomattomalta. Höyryävä lautasellinen simpukkapastaa punaviinin kera sai makuhermot hyrisemään. Kuuma latte ja tiramisu virkistivät kävelyn lomassa.
Kohtasimme Via Corsolla kaksi sykähdyttävää taidenäyttelyä. Vincent van Gogh sai sykkeen nousemaan. Ihastuin Raoul Dufyn kädenjälkeen. Se oli valloittavan huoletonta. Modernin taiteen museo oli uusi tuttavuus. Taideteokset oli ryhmitelty kiinnostavasti uutta ja vanhaa rinnastaen.
Olemme kohottaneet jo lukuisina iltoina jääpaloja kilisevät lasilliset appelsiininkeltaista aperolia yömyssyiksi. Kun aamuaurinko pilkistää ikkunaluukkujen lomasta, herään virkeänä suunnittelemaan päivän ohjelmaa.
