Tarinavirta

Heikki tiesi mitä Jessica ajatteli, joten hän kiirehti sanomaan oman kommenttinsa ennen tätä:

− Näytät kauniilta.

− Enkä näytä. Kauhea maha! Jessica torjui sulhasensa kehut.

− Kulta, kaikki tietävät, että siellä on vauva, etkä ole lihava. Sinun sisälläsi kasvaa uusi elämä, ja se on kaunista. Ja vaikka sinulla nyt joku ylimääräinen kilo olisikin, olisit silti kaunis, Heikki yritti lohduttaa morsiantaan. − Enemmän tuossa kuvassa pistävät silmään nuo kauheat pussit minun silmieni alla!

− Saitko nukuttua viime yönä? Jessica kysyi nostamatta katsettaan Heikkiin, tihrustaen miehensä silmänalusia tietokoneen ruudulta.

− Kohtalaisesti. Ne uudet lääkkeet tuntuvat toimivan ihan hyvin.

He kävivät otokset läpi yksi kerrallaan kuvaajan tietokoneen näytöltä ja valitsivat suosikkinsa. Kuvassa he katsoivat toisiaan silmiin, Heikki frakki päällä ja Jessica valkoisessa hääpuvussaan, käsi vauvavatsansa päällä. Kuvat tulisivat postissa noin viikon kuluttua.

Studiolta tuore aviopari kiirehti kadulle, jossa bestman Mikko odotti puoliksi jalkakäytävälle pysäköidyssa 1970-luvun Chevroletissa, hänkin frakki yllään. Heikki auttoi Jessican ja etenkin tämän röyhelöisen hameenhelman takapenkille ja pois oven välistä. Hän kiersi auton ja istuutui vastavihityn naisensa viereen. Turvavöistä ei nyt tarvinnut välittää, sillä niitä ei ollut.

Valtavan jenkkiauton moottorin käynnistäessään Mikko vilkaisi peruutuspeiliin. Silmin nähden onnelliset, tuoreet aviopuolisot vaihtoivat takapenkillä lyhyen, mutta täynnä tunnetta olevan suudelman samalla, kun auto alkoi lipua sylinterit louskuen kadulle ja kohti juhlapaikkaa.

− Tämä oli sinulta hyvä ajatus, että livistämme kirkon ja hääjuhlan välissä kuvaukseen, Jessica sanoi ja tarttui Heikkiä kädestä. − Kätevää, että voimme poistua kirkosta ensimmäisenä ja tulla juhlapaikalle viimeisenä, mutta silti viettää väliajan järkevästi.

Heikki hymyili. − Siitä kuvasta tuli oikeasti hieno. Näytit niin kauniilta siinä, ja vauvakin pääsi kuvaan. Sitä kuvaa katsoessa on kiva muistella tätä päivää.

− Ja sinä näytit niin komealta! Jessica sanoi ja hänkin hymyili.

− Senkin hurmuri! hän lisäsi vienosti.

Automatka juhlapaikalle kesti kymmenisen minuuttia. Heidän saapuessaan perille vieraat olivat jo ehtineet pysäköidä autonsa ja asettua muodostelmaan seuraintalon pihamaalle.

Vastaanotto oli juhlava mutta rento. Kaikki olivat paikalla: ystävät, vanhemmat, isovanhemmat, sedät, serkut, enot ja tädit. Perinteen mukaisesti vieraat kävivät jonoon ja kättelivät niin hääparin kuin näiden vanhemmatkin. Ei haitannut, vaikka etiketti oli vähän hukassa; oliko kätellessä tarkoitus onnitella, toivottaa tervetulleeksi vai tervehtiä, vai kaikkea näistä. Joka tapauksessa kättely suoritettiin ja ihmiset olivat hyväntuulisia.

Seuraavaksi siirryttiin sisätiloihin. Ihmiset etsivät nimilappujen osoittamat paikkansa, nuoremmat vanhimpia auttaen, ja kävivät istumaan. Tarjoilijat kiersivät kaatamassa korkeisiin laseihin kuplivaa. Vaikka morsian ei alkoholia näissä juhlissa käyttänytkään, sitä oli tarjolla kaikille halukkaille. Morsiamen isä piti nopean maljapuheen ja kohotti oman lasinsa ylös. Hääpari ja vieraat seurasivat esimerkkiä ja nostivat omat lasinsa.

Tunnelma alkoi vapautua ja puheensorina täyttää vanhan, puulta tuoksuvan salin. Pian bestman kuulutti seisovan pöydän olevan avatun. Nuoripari kävi hakemassa ruokansa ensin, ja tämän jälkeen vieraat seurasivat esimerkkiä ahneusjärjestyksessä.

Kun kaikki olivat saaneet vähintään yhden lautasellisen eteensä, alkoivat puheet. Kuten etikettiin kuuluu, morsiamen isä piti niistä ensimmäisen. Puhe oli paitsi hauska, myös liikuttava, kun isä muisteli Jessican lapsuutta ja nuoruusvuosia.

Seuraava puhe oli sulhasen isän. Se oli muodollisempi, mutta siitäkin paistoi läpi isän arvostus poikaansa ja tämän morsianta kohtaan.

Oltiin jo jälkiruuissa, kun oli morsiamen kaason vuoro pitää oma puheensa.

− Moikka kaikille! Mäkin voisin tosiaan kans sanoa pari lyhyttä sanaa, jos te vaan vielä kestätte. Mä oon Kaisa, ja koska Jessica tosiaan nimitti minut tähän tehtävään, olen ilmeisesti Jessican paras kaveri − tai sitten ainoa, hän hauskuutti yleisöä.

− Me tutustuttiin Jessican kanssa jo yläasteella, ja sitten kun päädyttiin lukion jälkeen opiskelemaan samaan kouluun, me oltiin kuin paita ja peppu. Tämä Jessican peppuvaihe sitten vaan vähän laajeni, kun hän ei valmistumisen jälkeen saanutkaan oman alansa töitä ja alkoi niin sanotusti yrittäjäksi. Mut hei, ammattihan se maailman vanhinkin ammatti on!

Heikki hymyili kaason heitolle, kunnes vilkaisi morsiantaan. Jessica oli kivettynyt paikalleen ja peittänyt suunsa kädellään.

Jääpuikko lävisti Heikin selkärangan ylhäältä alas saakka. Hän näki Jessican reaktiosta, ettei kaason letkautus ollut mikään pelkkä heitto, vaan totta. Heikki tuijotti vastavihittyä morsiantaan uusin silmin − silmin, jotka olivat jähmettyneet aivoissa risteilevien primitiivisten tunteiden ja ajatusten tulvan seurauksena.

Viimein Heikki vilkaisi ympärilleen. Yleisö oli hiljentynyt. Kaikki tuijottivat heitä. Vain kaason ääni kuului, kun hän jatkoi hauskaa puhettaan:

− Ymmärrän kyllä, että se niin sanotusti syö miestä, kun kirjaimellisesti syö miestä!

Heikki oli vähällä oksentaa syliinsä.

Viimein Heikin isä kävi nykäisemässä puhetta pitävän Kaisan hihaa ja sanoi tälle, että oli saavutettu sopiva hetki lopettaa puhe. Saliin laskeutunut vaivaantuneisuus oli käsin kosketeltavaa. Ainoa, joka tuota tunnelmaa ei osannut panna merkille, oli puheen pitänyt kaaso. Hän käveli seisovan pöydän luokse, otti itselleen lautasen ja nosti siihen palan hääkakkua.

Jessica loi nopean katseen tuoreeseen mieheensä, nousi ylös ja ohjasi kaasonsa eteisen kautta ulos. Joku tupakalle paennut sukulainen liukeni vähin äänin muualle nähdessään tulijat.

− Mitä vittua tuolla juuri tapahtui, oletko sä vittu aivan sekaisin? Jessica melkein huusi, äänen särkyessä loppua kohti itkuiseksi.

Kaisa piteli jälkiruokalautasta toisessa kädessään ja lusikoi toisella kakkua suuhunsa.

− No hei, se oli sellainen hääpuhe. Hääpuheissa nyt on tapana muistella nuoruutta ja elettyä elämää.

− Ethän sä vittu voi tommosta mennä sanomaan! Mitä Heikki nyt ajattelee! Ja mun vanhemmat ja kaikki sukulaiset!

Kaisa kohautti olkiaan. − Se nyt oli vaan semmonen läppä. Ja pitäähän Heikinkin tietää.

− No ei vittu tasan ois tarvinnu tietää, saatana! Eikä ainakaan niin, että se kerrotaan sadan sukulaisen edessä!

Kaisa söi kakkunsa loppuun, kaivoi suuhunsa jääneen mansikan kannan sormiinsa ja asetti sen lautaselle.

− Mitäs nyt? hän kysyi eleettömällä, viattomalla äänellä.

− Sun ei enää tarvitse jatkaa tossa hommassa. Mä haluan, että sä lähdet vähän vitun äkkiä ja vitun kauas täältä. Ja jos jotain leikkejä on suunniteltu, niin niitä ei pidetä. Häivy! Jessica sanoi niin kovana kuin pystyi, kädet nyrkissä. Silti hän pyyhki kyyneleen poskeltaan puhuessaan.

Kaisa laski lautasen portaikon kaiteelle ja lähti kävelemään taakseen katsomatta. Jessica seurasi tätä hetken katseellaan ja mietti, oliko äskeinen tupakkamies kerennyt kauas. Jos joskus, niin nyt olisi ollut rauhoittavan röökin aika.

Jessica hengitteli hetken, nieli kyyneleensä ja yritti siirtää ajatuksensa mukaviin asioihin. Kasvot lähes peruslukemilla hän palasi juhlaväen pariin ja käveli Heikkinsä viereen. Hän tiesi katsomattakin, että kaikki tuijottivat. Hiljaisuus oli korviahuumaavaa.

− Lähdetkö silti tanssimaan? hän kuiskasi niin hiljaa, etteivät muut kuulleet. Heikki tarttui Jessican ojennettuun käteen, nousi ja seurasi morsiantaan tanssilattialle.

DJ kytki Akselin ja Elinan häävalssin soimaan. Muutaman hetken hääparin pyörähdeltyä yksikseen muu hääväki yhtyi tanssiin, eikä ulkopuolinen, asioista mitään tietämätön ehkä enää olisi osannut arvatakaan, millainen virtahepo juhlissa oli kuokkimassa.

Kymmenen aikaan illalla juhlat oli saatu suoritettua ja tuore aviopari astui taksiin muun juhlaväen saatellessa heitä. Sulhanen ja morsian eivät halunneet miettiä, mitä ihmiset jäivät seuraintalon pihalle puhumaan, eivätkä puhua illan isosta aiheesta taksikuskin kuullen. He vain istuivat hiljaa, hädin tuskin vastaillen kuskin varovaisiin keskustelunavauksiin.

Taksi kuljetti heidät kaupungin hienoimman hotellin eteen. Vaiteliaina he kävelivät aulan läpi, astuivat hissiin, ajoivat ylimpään kerrokseen ja suoriutuivat pitkän käytävän hotellin ylellisimpään huoneeseen, hääsviittiin. Pöydällä oli odottamassa konvehtirasia,  shampanjapullo ja kaksi lasia. Oltiin kaukana sellaisesta tunnelmasta, että kummankaan olisi tehnyt mieli suklaata tai shampanjaa, tai ylipäätään mitään juhlallista tai hyväntuulista.

Jessica istui sängylle ja katsoi kohti Heikkiä, muttei kuitenkaan silmiin.

− Anteeksi.

Muuta hän ei osannut sanoa. Heikkikään ei osannut sanoa mitään, eikä myöskään tehdä mitään. Hän seisoi Jessican edessä ja katsoi tätä. Tuo nainen, jota hän niin rakasti, oli edelleen se sama nainen, mutta silti täysin muuttunut, eri nainen.

− Montako niitä oli? Heikki lopulta kysyi ja häpesi värisevää ääntään.

− Miehiäkö? Kolme vuotta, keskimäärin ehkä kymmenen viikossa.

Heikki teki laskutoimituksen päässään: puolitoista tuhatta miestä! Hän nielaisi. Hän tunsi olevansa joku muu, irrallaan itsestään. Hän toimi kuin kaukosäädöllä ja kuuli sanat huuliltaan:

− Minä… en minä nyt voi… mun ei nyt tee mieli olla ja nukkua sun vieressä. Anteeksi, mutta mä en vain pysty. Mä otan oman huoneen.

− Älä! Älä kulta jätä mua! Kulta, ei saa! Älä kulta jätä mua! Jessica romahti itkien lattialle polvilleen. − Kulta mä olen niin pahoillani! Anna kulta anteeksi, etten kertonut! Älä kulta mene, ei saa!

Heikki otti shampanjapullon mukaansa ja sulki oven perässään. Edelleen kuin kauko-ohjattuna hän laskeutui hissillä hotellin aulaan. Ystävällinen, miellyttävä-ääninen miespuolinen asiakaspalvelija löysi vapaan huoneen ja antoi hetken konetta näpyteltyään uuden huoneen oveen ohjelmoidun avainkortin. Mies tajusi tilanteen vuorenvarmasti, olihan Heikki edelleen frakki yllään ja vasta hetki sitten purjehtinut röyhelöiseen hääpukuun sonnustautuneen tuoreen morsiamensa kanssa aulan läpi. Vastaanoton mies oli asiallinen ja jäi hiljaa katsomaan Heikin kumaraista kävelyä takaisin hissille, shampanjapullo kädessä roikkuen. Mies olisi varmaankin ollut valmis kuuntelemaan, mutta asia oli liian kipeä jaettavaksi.

Heikki romahti huoneensa lattialle, korkkasi kuohuviinin ja alkoi juoda sitä suoraan pullonsuusta. Aina välillä oksennettuaan hän joi lisää, kunnes pullo oli juotu loppuun. Seuraavaksi hän joi taskumattinsa sekä minibaarin sisällön ja sammui lopulta kylpyhuoneen lattialle omaan oksennukseensa.

Aamu oli syystäkin Heikin siihenastisen elämän karmein. Mutta ehkä juuri se sai hänet ajattelemaan tuoreesta vaimostaan hyvin lämpimästi. Kenelle muulle hän kelpasi juuri sellaisena kuin hän oli? Vaikka hänkin oli mokaillut vaikka kuinka, Jessica oli aina antanut anteeksi, pessyt hänen vaatteensa rymyreissujen jälkeen ja tuonut särkylääkettä krapulaan. Heikki muisti myös sen, kuinka Jessica oli aina sanonut, ettei ollut koskaan nauttinut seksistä niin paljon kuin hänen kanssaan − olihan se aikamoinen saavutus olla puolestatoista tuhannesta miehestä se kaikkein paras ja osaavin. Sitä paitsi olisi hän itsekin maannut 1 500 naisen kanssa, jos se vain olisi ollut mahdollista. Eikä tietenkään seksin harrastaminen ole keneltäkään pois, päin vastoin, kyllähän maailmaan rakkautta mahtuu, eikä sitä varmasti koskaan ole liikaa.

Sitä paitsi Jessica oli hänen vihitty aviopuolisonsa ja tulevan lapsensa äiti, ja vasta alle vuorokausi sitten hän oli luvannut haluavansa rakastaa tätä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ei myöskään pitänyt unohtaa erilaisia parisuhde- ja muiden terapioiden mahdollisuutta, jos asia vielä jäisi häiritsemään, eikä paheksuviin sukulaisiinkaan ollut mitään pakkoa pitää yhteyttä. Hehän voisivat muuttaa vaikka Australiaan, jos siltä tuntuisi. Vaikeudet olisivat kyllä voitettavissa. He olivat nyt tiimi: hän, Jessica ja kahden kuukauden kuluttua syntyvä vauva.

Näissä mietteissä Heikki kävi suihkussa ja huuhteli samalla paitansa, joka yllään hän oli nukkunut. Hiustenkuivaajalla paidan kuivattuaan hän käveli hissille, nousi ylimpään kerrokseen, kulki hyvillä mielin hääsviitin ovelle ja avasi oven avainkortillaan. Hän säpsähti näkemästään.

Jessica makasi lattialla kyljellään, hääpuku edelleen yllään. Kasvot olivat vaaleanharmaat. Heikki kumartui ja koitti morsiamensa otsaa. Se tuntui kylmältä ja nahkealta. Lattialla Heikki havaitsi paperilapun. Siinä luki vain kolme sanaa: “Anteeksi etten kelvannut”.

Heikki peruutti sängynlaidalle istumaan ja haukkoi henkeään. Kyyneltensä läpi hän näki, kuinka Jessican päällimmäinen käsi oli vatsan päällä, samalla tavalla ja samassa kohdassa kuin se oli ollut eilen otetussa hääkuvassa.

Ambulanssimiehet saapuivat noin viidentoista minuutin kuluttua puhelinsoitosta. Toinen miehistä teki huomion:

− Olitteko tietoinen, että täällä on purkki unilääkkeitä? Se oli jäänyt tuonne ruum…  tuota…. vartalon alle.

− Mitä… jaa, en. Voi ei, ne näyttävät olevan minun unilääkkeet. Ne määrättiin minulle vasta noin viikko sitten. Otin ne mukaan kotoa, ne olivat tuolla kylpyhuoneessa.

− Eli tästä ei ollut montaa otettu? Nyt täällä näyttäisi olevan noin puolet jäljellä, valkotakkinen totesi ja tarkasteli ruskeaa lasipurkkia, josta roikkui kylkeen liimattu pitkä valkoinen annosteluohje.

Heikillä oli olo, kuin sementtirekka olisi peruuttanut hänen päälleen.

− Tässä ei nyt oikeastaan meitä enää tarvita, kuolemasta on jo monta tuntia. Poliisi tulee ihan kohta, pärjäätkö sen aikaa? Voit olla hetken vaimosi ja tuota… lapsesi kanssa, toinen ambulanssimiehistä sanoi ja peitti vainajan lakanalla.

− Joo, kyllä se käy, Heikki sanoi ja niiskaisi.

Muutaman minuutin kuluttua poliisin edustajat saapuivat.

− Eli mitäs täällä on tapahtunut? naispoliisi kysyi ja riisui lippalakkinsa vainajaa kunnioittaen.

− Jessica… me menimme eilen naimisiin. Meille tuli illalla riitaa, otin yöksi oman huoneen ja nyt aamulla kun palasin tänne, olikin käynyt näin, Heikki viittasi ensin kädellään lattialla makaavaan vainajaan ja pyyhki sitten silmiään. − Hän jätti kirjeen. Se on varmaan vielä siellä peitteen alla.

Poliisit raottivat lakanaa.

− Juu, niin näyttää olevan. Tästä tehdään kuolemansyyntutkimus, me tässä vähän keräämme näitä tavaroita ja otamme valokuvia. Sieltä tulee oma väkensä ihan näillä minuuteilla hakemaan vaimosi pois.

Hetken kuluttua Jessican ruumis nostettiin ruumisauton paareille, lähes tasan vuorokautta myöhemmin siitä, kun Heikki oli auttanut vastavihittyä morsiantaan kipuamaan hääauton takapenkille.

Poliisi teki lyhyen listan lattialta ruumiin viereltä löytyneistä tavaroista:

• Matalakorkoiset valkoiset hääpuvun kengät, kaksi kappaletta.
• A5-kokoinen hotellin lehtiöstä repäisty sivu, jossa lyhyt, muutaman sanan pituinen viesti.
• Unilääkepurkki, tyhjä

− Me lähdemme nyt. Pärjäätkö sinä? toinen poliiseista kysyi kaiken ollessa valmista.

− Joo, pärjään. Jään nukkumaan tähän hääsviittimme sänkyyn, Heikki vastasi raukeana.