”Tupakka pois ja sassiin!”
”Häh?”
Pedro Mendez jäi tuijottamaan Reynaldoa.
”Miksi? Me ollaan tuulensuojassa. Ei ne voi haistaa meitä.”
”Mistä sinä tiedät kuinka monta puumaa noissa luolissa makoilee? Minä näin eilen vain yhden, mutta jos se on pesue niin niitä voi olla naaras ja kolme tai neljä pentua. Nyt varmaan jo lähes täysikasvuisia.”
“Meitä on kuusi miestä. Kyllä me ne metsästetään.”
”Mistä sinä tiedät että ne on edes luolassa? Niitä voi olla pari kappaletta alempana kapokkipuissa tai kielekkeellä ottamassa aurinkoa. Tiedät hyvin, että puumat kiipeilee puihin.”
Pedro sylkäisi tupakan huulestaan ruohikkoon, joka alkoi kyteä. Sadekausi oli ohi ja auringonpaahtama, kuiva ruoho oli tulenarkaa. Metsäpalot ja ruohikkopalot eivät olleet epätavallisia tähän aikaan vuodesta Casanaressa.
”Sammuta se ja nopeasti” Reynaldon ääni oli matala, mutta selvästikin ärtynyt.
Miehet tulivat sammuttamaan ruohoa hätääntyneen Pedron avuksi. Rodrigo hyppi tasajalkaa palavan ruohotupsun päällä ja heitteli hiekkaa kytevien lehtien päälle. Reynaldo kaatoi vettä leilistään. Savua tuprutti ja puumat haistaisivat kyllä savunhajun. Kissaeläimet pelkäsivät tulta enemmän kuin metsästäjien luoteja..
Reynaldo lähti kävelemään luolia kohti, palmupuiden alle, kiikari kädessään. Korppikotkat leijuivat hänen eilen tappamansa puuman haaskalla, odotellen vuoroaan ilmassa, sillä aikaa kun lajitoverit olivat aterioimassa. Miehet hajaantuivat viuhkana tasanteelle, noin sata metriä luolien alapuolelle.
Pedro vilkaisi syrjäsilmällä Reynaldoa ja näki vain miehen selän. Puumia ei näkynyt. Hän sytytti uuden tupakan ja veti ahnaasti keuhkoihinsa savua.
Takavasemmalla, vuorimännyn oksalla suuri urospuuma tunsi oudon hajun sieraimissaan ja murahti. Kaksi muuta ilmestyi luolien suulle. Reynaldo kirosi nähdessään tupakan taas naapurimiehen hampaissa.
”Idiootti!”
