Dialoginovelli
- Pitäisikö meidän lähettää kotiin kukat?
- Miksi? Emmehän me tunne perhettä.
- Tai adressi?
- Sehän on sama kuin minä tunnustaisin olevani syyllinen.
- ”Sinä olet nyt siellä, missä avautuvat taivaalliset näyt.”
- Mitä tuo soopa on?
- Kuolinilmoituksessa luki niin.
- No niin no.
- Avautuvat taivaalliset näyt. Murheen murtamina äiti, isä ja Minna. Minna on varmaan sisko. Ja sitten Saara-mummi. Eri rivillä Jonna.
- Sitä tavanomaista roskaa.
- Ne tuntevat niin. Omaiset. Läheiset.
- Joo joo.
- Ensi kuussa olisi täyttänyt seitsemäntoista. Meidän Jussi on vain jotain puoli vuotta nuorempi.
- Meidän poika ei ole nuorisorikollinen.
- Siksikö sinä sen yli ajoit, kun se oli nuorisorikollinen.
- Itse se alle ajoi. Poliisi sanoi, että hyvä kun siitäkin asiakkaasta päästiin.
- Ei poliisilla ole oikeutta …
- Kahden kesken. Annu, kahden kesken. Epävirallisesti. Ohi pöytäkirjojen. Oikeus siinä vaan toteutui. Minä satuin välikappaleeksi.
- Sinä olet suorastaan ylpeä siitä?
- En ylpeile. Mutta en myöskään tunne syyllisyyttä. Itse se oli syyllinen. Yhtä hyvin olisivat voineet luritella lehteen, että rohkeat ol otteet sulla, kuores alla sydän hellä.
- Sinulla ei ole sydäntä. Sinä … Sinä teit väärin.
- Se poika ajoi väärin. Ottanut allensa laittoman mopon. Muotoillut pelin mieleisekseen.
- Lapsellinen se oli. Olisi yhtä hyvin olla meidän Jussi.
- Tuli kahdeksaakymppiä nopeusrajoitusalueelle kolmion takaa. Jarrut sökönä. Eivätkä sitä paitsi mitkään mopon jarrut semmoisissa nopeuksissa pidä.
- Poika kuoli. Jonkun poika kuoli!
- Pyyhkäisi ilman kypärää suoraan Bemarin keulille. Se jätkä tiesi, mitä teki. Otti riskin. Hävisi.
- Vasta seitsemäntoista.
- Olisi isä katsonut poikansa perään.
- Et sinäkään aina tiedä, missä Jussi liikkuu.
- Ei ainakaan tappajamopon selässä.
- Missä sitten?
- Älä, Annu, jaksa enää. Se jätkä nosti väärän arvan.
- Sen pojan nimi oli Jani. Jani Jouko Kullervo.
- Kuules nyt. Tämä Jani Jouko Kullervo oli kymmenvuotiaana vaihtanut mopon suuttimen. Päästeli koneella viittäkymppiä. Tommonen runsaan metrin mittainen kössi. Sitten se oli vaihtanut välyksiä ja pannut suuremman kaasuttimen peliin ja porannut sylinteriä. Tiedätkö sinä, mitä sellaisella härvelillä pääsee? Kevyesti löytyy mittariin yli sata kilometriä tunnissa. Mopon rakenne kestää semmoiset kolmisenkymmentä kilometriä. Siinä koneessa kaikki oli mitoitettu vain sille nopeudelle. Tanko ja runko ja jarrut. Riittikö tämä selitys sinulle?
- En käsittänyt sanaakaan.
- Sen jätkän, olkoon nimi nyt vaikka mikä, sen isä oli kustantanut virityssarjan. Tai tehnyt sen itse pojalle. Ja auttanut sylinterin poraamisessa. Se seisoo poliisin tutkintapöytäkirjoissa.
- Minä vaan sitä … Se olisi voinut olla … meidän Jussi.
- Ei olisi voinut olla. Lailliseen ikään päästyään meidän poika ajaa kunnon autolla. Se valitsee testivoittajan.
Dialogi (kreik. dialogos) = keskustelu
- vuoropuhelu
- vastavuoroisuus
- kommunikointi
- toisen kohtaaminen
- eettiset arvot puntarissa
- valtasuhteet
©Liisa Keitaanpää
Olipa hulvaton dialogi. Traagisesta aiheestaan huolimatta suorastaan hersyvän hauska. Se vei minut suoraan lapsuuteni maalaiskylään jossa mopot ja traktorit olivat jokapojan harrastusvalikoiman kärkisijoilla.
Onko niin, että keskustelijat eivät ole hengenheimolaisia, vai onko yliajaja jonkin psykologisen puolustusmekanismin kourissa. Lukija päättäköön.
Toivo Kuuvalo: Runot, novellit ja kaikki muukin taide voidaan nähdä monin tavoin. Ihan hyvä niin. Toisinaan teksti on niin monikerroksinen, että se on luettava useaan kertaan, ennen kuin se likimainkaan aukenee. Minulle runous on usein sellaista.
Mutta novellikin saattaa olla niin tiivis – ei yhtään turhaa sanaa eli lakoninen laadultaan – että lukijalta vaaditaan paljon.
Joskus mietin, vaaditaanko liikaa. Pitääkö novelliin jättää ilmaa (kuten yleensä romaanitekstissä), jotta lukija ei tukehdu?
Enpä osaa vastata. Mutta erilaiset kirjoittamisen kokeilut ovat kivoja.
Tapio Järvinen: Eikö usein rikoksen tai muun pahuuden tehnyt ihminen keksi itselleen vaikka mitä perusteluja tai lievennyksiä teolleen? No, psyko- ja sosiopaatit eivät ehkä, koska eivät pystyne asettumaan toisen ihmisen asemaan.
Minua kirjoittajana ja tarinan keksijänä kiinnostaa, miten kaukana pariskunnankin suhtautumistavat voivat olla. Ja liitto on kestänyt jo liki 20 vuotta ainakin. Minulla on tapana sanoa usein, ettei kukaan sivullinen tiedä, mitä parisuhteissa tapahtuu. Hyvää ja huonoa.
Alun perin kirjoitin tämän tekstin luettuani toiselta foorumilta pitkän ketjun siitä, miten vaikeata repliikin kirjoittaminen on. Siksi rupesin kokeilemaan.
Taidan seuraavaksi kokeilla, miten käsitän ( tai miten joku muu eli lukija käsittää) avioparin keskustelun plus sen lomassa tapahtuvan toiminnan.