Syksy rapaistelee tiellä, liekittää puita

ei koske kaikkiin

lennättelee lehdet mielensä mukaan.

Tuuli, sanon sinulle palelevalle vaitiololle.

Kysymättä lupaa kilahtaa sateen kolmisointu.

Pudotat lehtiä, yhteytesi kasvuun, vihreän hengitykseen.

Paljaana pyydät katsomaan ääriviivojasi.

Ystäväpuu, niin kevyt on hahmosi

oksien heijastus taivasta vasten.

Talven taakka lähestyy

jään solmima nauha, pakkasen, lumen ja tuulen

tykittämä panssari.

Vaikka odotit, jäätävänä yllätyksenä se tulee

paleleville oksillesi

pakottaa minut koputtamaan viluista ovea.