Ari ja Anna olivat olleet onnellisia tässä asunnossa, mutta ajan kuluessa he olivat vain jotenkin ajautuneet erilleen, kumpikin oman työnsä ja omien harrastustensa vieminä. Arista oli usein tuntunut, että Anna suorastaan asui sairaalassa. Hän oli usein saanut viettää iltoja yksin, aina vain ahtaammaksi käyvässä olohuoneessa, Annan hoitaessa päivystyksiä.
Kun Ari sitten sai unelmiensa viran pääkaupungin suuresta yliopistosta, hän ei epäröinyt hetkeäkään ottaa työtä vastaan. Vaikka virka edellytti muuttamista osa-aikaisesti toiselle paikkakunnalle, se oli kuitenkin molempien mielestä hyvä järjestely. Annakin oli hiljattain saanut ylennyksen, ja hän paneutui nyt työhönsä paljon suuremmalla innolla kuin puolisoonsa. Eiväthän he muutenkaan olleet niitä pariskuntia, jotka elivät ainoastaan toisilleen.
Olivathan he toki puhuneet lasten hankkimisesta. Sukulaisetkin siihen painostivat. Mutta he olivat aina päätyneet siihen, että vielä ei ollut tullut se oikea hetki. Vuodet kuluivat, ja vaikka Ari ja Anna elivät käytännössä toisistaan erossa, he kuitenkin rakastivat toisiaan – no, tai ainakin kunnioittivat.
Kesälomat he kuitenkin viettivät tiiviisti yhdessä. Matkustelivat ympäri Eurooppaa asuntoautolla. Se oli jo kolmas sen jälkeen, kun he olivat innostuneet automatkailusta. Tämä oli asia, joka yhdisti molempia.
Aina kun he palasivat lomamatkoilta, auto oli täynnä matkalta hankittua tavaraa. Ari osti enimmäkseen viiniä tai taidetta, mutta Annalle ostosten tekeminen oli suoranainen pakkomielle. Hän osti koriste-esineitä, muotivaatteita, huonekaluja ja ylipäätään kaikkea sellaista, mitä hänelle vain mieleen juolahti.
Ari huomasi, ettei kaikki ollut kuten piti, vasta kun hän erään kerran kotiin saavuttuaan näki oman sängynpuoliskonsa täynnä vaatepinoja. Hieman nolostuneena anna pyyteli anteeksi.
Aina kun Ari matkusti kotiin, asunto tuntui hänestä hieman ahtaammalta, mutta hän ei halunnut nostaa asiasta meteliä. Olihan asunto Annan nimissä, joten kaipa hänellä oli oikeus tehdä sille mitä halusi.
Eräänä päivän Anna soitti, ja kertoi, että hänellä oli todettu syöpä. Hän kertoi asiasta lääkärin tyyneydellä. Aivan kuin olisi kyse luomesta tai korkeintaan jalkasienestä. Siivotessaan hautajaisten jälkeen asuntoa, Ari löysi työhuoneesta mustan jätesäkin, joka oli täynnä laboratoriotuloksia ja syöpälääkärien lausuntoja, ja hänelle selvisi, että Anna oli sairastanut syöpää jo paljon kauemmin.
Aluksi kemoterapia näytti tuottavan toivottuja tuloksia. Paranemisprosenttihan oli tunnetusti melko hyvä, eikä ollut juurikaan syytä pelätä, että sairaus uusiutuisi. Anna parani ja palasi takaisin työelämään, mutta kumpikaan heistä ei tiennyt, tämän olleen vasta alkua kuusi vuotta kestävälle näännytystaistelulle.
Vuoden päästä todettiin, ettei syövästä oltukaan päästy lopullisesti eroon. Se oli vain siirtynyt muualle, ja yritti jälleen salakavalasti päästä tekemään tuhojaan. Sama lääkitysprosessi toistui samoin paranemisnäkymin, eikä kestänyt kauaakaan, kun Anna sai jälleen terveenpaperit.
Ari ja Anna juhlivat Annan toista parantumista tekemällä lomamatkan Aasiaan. Sen lomamatkan, josta he olivat aina haaveilleet. Vietettyään kaksi kuukautta Intiassa, Kiinassa, Thaimaassa ja Indonesiassa, he palasivat kotiin rentoutuneina ja ruskettuneina, vain saadakseen kuulla, että Annan isä oli hänkin sairastunut syöpään.
Isä oli polttanut tupakkaa koko ikänsä, ja tehnyt töitä muurarina rakennuksilla, joten tällä kaikella saattoi hyvinkin olla jotain tekemistä asian kanssa. Isän syöpä oli aggressiivista tyyppiä, eikä kestänyt kuin kolme kuukautta, kun hän jo menehtyi.
Anna vietti viimeiset kuukaudet tiiviisti isänsä vuoteen vierellä. Hän teki surutyötään. Suri isäänsä – ja kaiketikin hieman myös itseäänkin. Isä ja tytär kävivät loputtoman pitkiä keskusteluja, aina kun isä oli sellaisessa kunnossa, että hänen kanssaan saattoi keskustella. Anna ei kertonut Arille mistä he puhuivat, eikä Ari kysynyt.
Lokakuussa isä haudattiin. Tuuli pyyhki yli hautausmaan ja sadetihku tunki sisälle kauluksesta ja takin hihoista. Paikalla oli vain vähän ihmisiä. Annan äiti ja veli, sekä Annan täti. Arin puolelta oli ainoastaan hänen sisarensa.
