”Minulla on tänään aamun vieraana kuvataiteilija Marlena. Ajamme parhaillaan Iittalan puukoululle. Hänellä ja kurssitovereilla on siellä taidekoulun lopputyönäyttely”, Radio Suomen aamureportteri kertoo.
”Kiitos Martti. Palaamme kuulolle heti kahdeksan jälkeen”, kollega Tilda kuittaa.
Marlena on innoissaan. Hämeen Sanomat on kirjoittanut näyttelystä ja nyt vielä tämä. Martti oli lähettänyt hänelle tekstiviestin edellisenä iltana.
Suostuthan pieneen juttutuokioon? Opettajasi suositteli sinua, Martti oli kysynyt.
Marlena tekstasi. Ilman muuta, jos otat kyytiin. Iittalaan kestää ajaa puoli tuntia.
Tässä he nyt olivat. Liikennettä näin aamuvarhaisella ei ollut paljoakaan. Martti valitti edellisenä päivänä alkanutta kurkkukipua.
”Kollegani Tilda suositteli yömyssyksi kuumaa teetä ja hunajaa. Otin vähän brandyakin. Sain aamulla häneltä vahvoja pastilleja. Eiköhän näillä eväillä selvitä”, hän selitti ja heitti kourallisen vihreitä tabletteja suuhunsa.
He eivät keskustelleet matkalla taiteesta, sillä spontaani jutustelu suorassa lähetyksessä oli Martin mielestä parempi idea. Hän kysyi yllättäen Marlenalta, oliko tämä tutustunut tarotkortteihin.
”Kyllä vain. Ystäväni Mama Maddalena ennusti minulle Hämeen keskiaikamarkkinoilla. Hän lupasi menestystä. Siellä tiellä ollaan. Niin ja myös varovaisuutta.”
Martti kääntyi katsomaan hämmästyneenä. ”Tiedätkö mitä? Kysyin siksi, kun kävin tapaamassa Mamaa eilen. Hän katsoi minullekin kortit. Menestystä ei ole luvassa mutta työntekoa sitäkin enemmän. Minunkin ohjekorttini oli Varovaisuus. Ihmettelen, uhkaako kolari vai joku vielä vaarallisempi. Koronavirus?
Keskustelu ennustamisesta unohtui, kun oli aika valmistautua suoraan radiolähetykseen. Martti ja Marlena seisoivat näyttelytilassa. Seiniä kiersi sarja grafiikkakollaaseja. Marlena oli vedostanut niitä antaumuksella grafiikanpajalla. Hän oli nimennyt kokonaisuuden Satumaaksi.
Kaikki oli käynyt toisin kuin hän oli alun perin suunnitellut. Lopputyöksi piti tulla sarja eläinhahmoja teemalla Villi vapaa luonto.
Tarina meni näin. Villieläimet elelivät kaikessa rauhassa kotiseuduillaan. Ellu-elefantti sekä Kaino ja Kauko Kirahvit käyskentelivät savannilla paahtavassa auringossa. Tarmo Tiikeri, Kalle Krokotiili sekä Pipsa ja Paavo Papukaijat asustivat villissä viidakossa.
Eräänä päivänä idylli särkyi. Pahat metsästäjät pyydystivät eläimet ansoilla ja veivät sirkukseen. Eläimet oppivat tekemään temppuja.
Marlena työsti sarjan, jossa Ellu tasapainoili pallon päällä, Kaino ja Kauko huristivat rullalaudoilla, Tarmo hyppäsi renkaan läpi, Kalle riippui hännästään trapetsissa ja Papukaijat lentelivät ympäriinsä. Sarjan nimi oli Hei me osataan.
Eläimet olivat kuitenkin juonikkaita ja karkasivat kesken sirkusnäytöksen. Otsikko kuului Hei me karataan. Tarinalla oli onnellinen loppu. Kaikki pääsivät takaisin kotiin.
Marlena oli tyytyväinen vedoksiin. Opettaja ja kurssitoverit kehuivat yhteisessä katselussa töitä. Marlena erehtyi kuitenkin esittelemään eläinsarjan lisäksi muutaman yksinkertaisen koevedoksen. Niissä oli kuvattuna rauhallinen luonto. Järviä, saaria ja luotoja.
”Voisitko kuvitella, että rakentaisit näistä sarjan lopputyönäyttelyyn?” opettaja oli kysynyt. Hän oli itse taiteilija ja minimalisti.
Marlena pettyi, mutta taipui. Opettajan sana oli laki. Niinpä hän ripusti lopputyönäyttelyyn häkellyttävän kauniin sarjan luontokuvia. Opponentti kommentoi, että hän näki ne suomalaiskansallisina ja runollisina.
”Marlena, olemme nyt sinun nurkkauksessasi täällä Iittalassa. Kerrotko näistä tauluista. Mistä sait idean ja miten toteutit ne?”
Marlena veti henkeä ja kertoi vuolaasti opettajan vaikutuksesta aihevalintaan ja grafiikan tekemisestä yleensä. Aika loppui ennen kuin hän ehti sanoa kaiken haluamansa.
”Palaamme puoli yhdeksän jälkeen vielä Iittalaan”, Tilda sanoi ja yhteys katkesi. Martti otti taas kourallisen pastilleja.
”Haenko vettä?” Marlena tarjoutui.
”Ei, kyllä tämä tästä. Kurkkua pistelee, mutta jaksan kyllä. Ensimmäinen osuus meni hienosti. Et jännittänyt yhtään.”
”Mukavahan omia töitä on kehuskella”, Marlena nauroi.
”Puhutaan jatkossa taiteen rahoituksesta ja tulevaisuuden näkymistä. Elätkö taiteella?”
”En todellakaan, elän taiteelle.”
”Mitä aviomies siitä tuumaa?”
”Ei tykkää. Haluaisi että vietän enemmän aikaa hänen kanssaan. Mutta en malta. Työhuoneella syntyy jatkuvasti jotain uutta. Kotona me istutaan television ääressä ja haetaan jääkaapista voileipiä ja olutta.”
Martti nauroi. ”Niin minäkin vapaa-aikani vietän. Poikamiesboksissa ei ole muutakaan tekemistä.”
”Martti, sinun vuorosi tämän laulun jälkeen”, Tildan ääni kantautui Martin kuulokkeista.
”Marlena, mitä on tiedossa tämän upean näyttelyn jälkeen?” Martti kysyi. Hänen äänensä särähti. Marlena katsoi huolestuneen näköisenä, kun mies piteli kurkkuaan.
Hän aloitti kertomalla haaveestaan osallistua valtakunnalliseen kuvataidekilpailuun.
Martin mikrofoni kolahti puulattialle. Mies rojahti itse perässä. Tilda katkaisi lähetyksen ja laittoi kappaleen Mä aikuinen nainen oon soimaan.
Marlena hätääntyi. Martti oli tajuton. Hän soitti ambulanssin.
”Sai ilmeisesti infarktin. Elvytyksestä ei ollut apua”, lääkintämiehet totesivat.
Marlena oli shokissa. Hän sai kyydin ensiapuun.
”Se oli varmasti aikamoinen järkytys. Tällaista tapahtuu. Toivut kyllä”, lääkäri totesi.
Ruumiinavauksessa löytyi myrkkyä. Kurkkupastillit tutkittiin ja ne todettiin tappaviksi.
Poliisit kuulustelivat Martin työtovereita kuultuaan, että tämä oli saanut pastillit Tildalta. Tämä kielsi oitis syyllisyytensä.
”Avonainen rasia oli kahvihuoneen pöydällä. Kuka tahansa on voinut lisätä niihin jotain. Martti valitti käheää kurkkuaan ennen juttumatkalle lähtöä. Näin rasian ja annoin sen hänelle. Muuta en tiedä”, hän selitti silmät kirkkaina.
”Oliko Martilla vihamiehiä?”
Kukaan ei tunnustanut. Kun poliisit kyselivät toimituksen ihmissuhteista, he pyörittelivät päätään. Suhteita oli enemmän, kuin he pystyivät käsittämään. Martti ja Tilda olivat seurustelleet jonkin aikaa. Sitten toimitukseen oli tullut Tildan suosituksesta nuori harjoittelijatyttö Milla. Martti oli jättänyt Tildan hänen takiaan. Työtoverit kertoivat, että romanssi oli ollut kiihkeä. Muutkin olivat sekoilleet kuka kollegan kuka jonkun muun kanssa. Tuntui, ettei kenelläkään ollut perinteistä parisuhdetta.
Milla nyyhkytti, kun häneltä kysyttiin romanssista. Ei hän ollut tehnyt mitään.
Epäluulon ilmapiiri jäi leijumaan toimituksen ylle.
Marlena kertoi Mamalle koko onnettoman tarinan. Mama muisti ennustuksensa Martille.
”Kortit varoittivat, mutta miten suojaudut murhayritystä vastaan”, hän pohti. ”Joku toimituksen naisista on varmasti syyllinen, mutta meillä ei ole todisteita. Miksi Martti haluttiin pois kuvioista? Kuka hyötyi hänen kuolemastaan? Vai oliko syynä mustasukkaisuus?
Milla sai Martin paikan. Se oli harjoittelijalle iso harppaus uralla eteenpäin. Rahaa Martilta ei jäänyt. Hän oli poikamies ja palkka oli kulunut elämiseen.
Aika kului ja tapaus unohtui. Melkein.
Mama istui eräänä kauniina päivänä Rantakasinolla siiderilasi edessään. Hän terästi katsettaan. Naapuripöydässä juhlittiin. Hän tunnisti nuoret naiset. Radiotoimittajat Tilda ja Milla kohottivat maljat. Mama kuuli, kun Milla sanoi: ”Malja meille ja yhteiselle elämällemme. Juonemme onnistui, Rakastan Tilda sinua.”
