Tarinavirta

Olen aivan hajalla. Unelmani ovat romuttuneet. Olen kaksi vuotta odottanut, että Aimo huomaa minut muutenkin kuin tunnollisena pullantuoksuisena opettajana. Hän on aina ystävällinen, mutta siihen se jää.

Häpeän vieläkin viime pikkujouluja. Mikä ihme sai minut laulamaan karaokessa Tahdon olla sulle hellä. Kollegat tulkitsivat, että halusin olla hellä Aimolle. Pahuksen tarkkanäköiset. Tunsin, että Aimo tunsi myötähäpeää, sillä olin juonut turhan monta lasillista boolia ennen esiintymistä. Tai enhän minä ilman niitä olisi rohjennutkaan.

Mikä minussa on vikana? Olen mielestäni hyvän näköinen, vaikka ikää onkin kertynyt. Pidän itseni hoikkana, käyn lenkillä ja kuntosalilla. Minulla on hyviä kehittäviä harrastuksia. Laulan kirkkokuorossa ja tapaan marttasiskoja. Aimo saisi minusta kelpo emännän taloonsa.

Niin se talo. Voi hyvänen aika millainen ihanuus. Pääsin käymään muiden opettajien seurassa Aimon luona kahvilla viime lukukauden päätteeksi. Se on oikea kulttuurikoti. Antiikkia ja taidetta. Täytyy tunnustaa, että tunsin kateuden piston. Leskimies yksin kaiken sen keskellä. Sääli, kun Katri-rouva kuoli niin surullisesti. Tunsin tietenkin hänet ulkonäöltä. Raukka laihtui viimeisen vuoden aikana. Aimostakin tuli väsyneen oloinen.

Mutta nyt. Miten hän kukoistaa. Nauraa ja vitsailee aina opettajahuoneessa käydessään. Sattuu kumman usein paikalle, kun tietää Noran olevan tauolla. Se on häpeällistä. Tyttö on vain viransijainen. Hän lähtee syksyllä, kun Miranda palaa. Siis toivottavasti Miranda palaa. Minulla on omat epäilykseni, että hän viihtyy ulkomailla paremmin kuin täällä pikkukaupungissa. Toivon parasta ja pelkään pahinta.

 

– Iltaa, olen Nora, Mirandan ystävä. Kiitos kun sain tulla luoksesi.

– Tervetuloa tyttöseni, tule peremmälle. Keittelin juuri yrttiteetä, maistuuko?

Mama ohjasi Noran olohuoneeseen. Pörrö-kissa tuli tervehtimään. Nora silitti sitä ja istuutui nojatuoliin pienen pöydän ääreen. Mama toi hänelle höyryävän mukin ja sytytti kynttilän.

– Tunnetko tarotkortteja? Mama kysyi ja näytti värikkäin kuvin koristeltua pakkaa.

– En ole koskaan käynyt ennustajalla, mutta olen lukenut tarotista. Sehän on ikivanha juttu.

– Niin on, kortit tunnettiin jo keskiajalla. Niitä käytetään vahvistamaan omaa käsitystä elämäntilanteesta. Kortit näyttävät tietä, kun kysyjä on epävarma jostakin asiasta.

Noran silmät kirkastuivat.

– Juuri siitä on kysymys. Mietin, mihin suuntaan elämä on menossa ja miten suhtaudun siihen.

– Sekoitan pakan ja levitän kortit. Keskity ja nosta vasemmalla kädellä, sydämenpuoleisella, kolme korttia. Tunnet kyllä, mitkä vetävät puoleensa.

Noran sydän pamppaili. Tästä oli tulossa jännittävää.

Mama käänsi yksitellen korttien kuvapuolen näkyviin.

– Menneisyys Sauvojen kymppi Torjunta. Sinulla on ollut elämäntilanne, joka on turhauttanut? Ihmissuhde, joka ei ole toiminut tai omat odotuksesi ovat kariutuneet?

Nora nyökkäsi.

– Kyllä vain. Katkaisin pitkäaikaisen suhteen, joka ei toiminut.

– Se on nyt ohi. Katsotaan eteen päin. Maljojen yhdeksikkö Onnellisuus kertoo tästä hetkestä.Nauti elämästä, kun se on parhaimmillaan. Kaikki me etsimme onnea. Silloin kun se osuu kohdalle, siitä pitää iloita ja jakaa onnen tunnetta ympärilleen. Sinä kukoistat aivan selvästi.

Nora nyökkäsi hieman hämillään. Näkyikö se? Hän oli ollut huolissaan, oliko oikein nauttia hyvästä olosta.

– Lanttien kahdeksikko Varovaisuus kertoo tulevaisuudesta. Pakassa on useita kortteja, jotka käännän varoituksen sanoiksi. Tämä kortti on yksiselitteinen ja kertoo ulkopuolisesta uhasta. Se varoittaa, ettei kannata olla liian sinisilmäinen ja luottavainen. Nosta vielä yksi kortti, niin katsotaan, mitä kortti haluaa sanoa. Miekkojen kolmonen Suru. Ole tyttö oikeasti varovainen, olen vähän huolissani, Mama sanoi vakavan näköisenä. – Oletko onnistunut saamaan tässä pikkukaupungissa vihamiehiä?

– Koulussa on kateutta, mutta minä olen vain sijainen. En ole mielestäni uhka kenellekään, Nora vastasi vältellen.

– Pidä silmät avoinna. Kaikki ei ole kohdallaan, Mama varoitti, kun Nora oli lähdössä.

– Kiitos Mama, olen onnellinen ja varovainen, Nora kuittasi.

Tuulenpuuska sai hänet haukkomaan henkeä. Kevätsää oli vaihdellut huikean aurinkoisista päivistä viileisiin ja sateisiin iltoihin. Noran tunteet olivat ristiriitaisia. Kotiin tultuaan hän päätti reipastua ja nauttia elämästä. Tuli mitä tuli, tiedän ainakin eläneeni, hän tuumi.

 

lähettäjä: noranora@gmail.com
vastaanottaja: miranda@gmail.com
otsikko: outo olo

Hei, kävin tapaamassa Mama Maddalenaa. Hän on juuri niin kuin sanoit hurmaava ja viisas. Nostin sekä hyviä että huonoja kortteja. Niiden mukaan elämäni on tällä hetkellä auvoista ja onnellista. Haluan uskoa, että näin on jatkossakin. Aimon kanssa meillä on herkkiä hetkiä.

Koulussa menee hyvin, vaikka en kaikista opettajatovereista pidäkään. Tai he eivät pidä minusta. Mama varoitti, ettei pidä olla liian luottavainen. Toivottavasti hän ei tarkoittanut Aimoa. Minulla ei ole pahaa sanottavaa hänestä, päin vastoin. Aimo on kultainen.

Ohjekortti oli Suru. Se huolestuttaa. Toivottavasti ei mitään vakavaa. Oli pakko kirjoittaa nyt saman tien, kun en oikein tiedä mitä ajatella.

Kerro sinäkin kuulumisia, kevätterveisin Nora, epätietoinen kohtalostaan

 

lähettäjä: miranda@gmail.com
vastaanottaja: noranora@gmail.com
otsikko: leuka pystyyn

Hei, tsemppiä. Nauti hyvistä hetkistä Aimon kanssa. Hän on luotettava kuin kallio. Isälläni oli tapana sanoa, että asioilla on tapana järjestyä. Jätä ilkeämieliset puheet omaan arvoonsa. Kateelliset ihmiset myrkyttävät oman elämänsä. Ilot ja surut kuuluvat elämään. Toivon, että kaikki menee hienosti. Minun matkani etenee vauhdikkaasti. Kirjoitan lisää paremmalla ajalla.

Voi hyvin ja pidä huolta itsestäsi ja Aimosta, Miranda, ystäväsi

 

– Hei Roosa, haluaisitko tulla käymään meillä? Mummi on luvannut paistaa räiskäleitä. Hän ehdotti, että voisin kutsua jonkun kaverin kylään. Ajattelin sinua, Juha-Matti kysyi puhelimessa.

Roosa oli häkeltynyt. Kutsu oli odottamaton.

– Voin minä tulla. Miten osaan teille?

– Asutaan ihan linnanpuiston vieressä. Tulen kirjaston kulmalle vastaan.

Kodikkaan puutalon pihalle oli katettu herkkupöytä. Kevätaurinko lämmitti mukavasti. Huumaava räiskäleiden tuoksu kantautui kadulle asti.

– Tervetuloa. Minä olen Elli ja tämä herra korituolissa on mieheni Santeri. Kotoisasti Santtu. Istu alas ja ole kuin kotonasi, Elli-mummi sanoi.

Roosa niiasi. Juha-Matti nauroi.

– Ota rennosti. Mummi paistaa maailman parhaita lettuja. Laita päälle runsaasti sokeria ja mansikkahilloa.

Roosa nautti. Kun hän oli syönyt toisenkin annoksen, hän kiitti ja ilmoitti, ettei jaksanut yhtään enempää. Juha-Matille maistui. Elli latoi pinon herkkuja suoraan pannulta hänen lautaselleen. Santtu-papallekin maistui.

– Tämä meidän pappa on nykyään vähän hajamielinen. Unohtaa mikä päivä on ja tavarat ovat hukassa. Mutta ruoka hänelle maistuu, Elli kertoili herkuttelun lomassa.

– Kiitos mummi, minä näytän Roosalle taloa.

Asunto oli juuri niin viihtyisä, kuin Roosa oli kuvitellutkin. Olohuoneessa oli vihreä kakluuni ja kevyt oljenkeltainen sohvaryhmä. Keittiössä oli aito puuliesi. Juha-Matin huoneeseen johti oma sisäänkäynti.

– Tämä on kätevää. Voin kulkea oman aikataulun mukaan, eikä tarvitse herättää mummia ja pappaa. He menevät aikaisin nukkumaan.

Pojan huone oli kalustettu niukasti. Siellä oli kapea sänky, työpöytä, tuoli ja suuri taulu-tv. Sen edessä oli mukava kahden istuttava sohva. Seinillä oli elokuvajulisteita.

– Haluatko katsoa kanssani jonkun elokuvan? Valinnanvaraa riittää, Juha-Matti ehdotti.

Roosa tutki korkeaa levypinoa.

– Oletko nähnyt Casablancan? poika kysyi. – Se on jännittävä ja romanttinen. Pääosissa ovat suosikkinäyttelijäni Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman. Se on valittu useissa äänestyksissä kaikkien aikojen parhaiden elokuvien joukkoon.

Roosa oli häikäistynyt. Hän eläytyi elokuvan maailmaan niin, ettei huomannut ajan kulkua. Hän havahtui vasta, kun ilta alkoi pimetä.

– Hei, minulla on ollut hurjan hauska päivä. Nyt täytyy kiirehtiä kotiin, ettei äiti hermostu. Kerro mummillesi vielä kiitokset.

Roosa hyppeli kotiin päin hiukset hulmuten. Elämä oli ihanaa, kevät oli ihana, Juha-Matti oli ihana.

 

lähettäjä: pekkaeemeli@gmail.com
vastaanottaja: noranora@gmail.com
otsikko: pulassa

Nora, nyt on paha paikka. Sinun on pakko auttaa. Pliis. Olen ottanut pikavippejä, niissä on kaamea korko ja ne lankeavat pian. Nyt kun sinulla on töitä, on rahaakin. Onhan? P

 

Nora, näytät kalpealta, oletko sairas? kollegat kyselivät maanantaiaamuna

– Taitaa olla sydänsuruja. Rupesitko ryyppäämään? Kimmo virnisti.

Hän näytti krapulaiselta ja haisi vanhalta viinalta.

– Minulla on vähän rahahuolia. Ne valvottivat, Miranda tyytyi sanomaan.

Lissu katsoi häntä oudosti.

– Sinullahan on kohtalainen palkka ja pienet menot. Eikö Mirandan vuokra-asunto ole edullinen?

– On kyllä, kyse on ihan muusta. Mutta asioilla on tapana järjestyä.

Kello pirahti. Kaikki keräsivät paperinsa ja kiirehtivät luokkiin.

 

lähettäjä: pekkaeemeli@gmail.com
vastaanottaja: noranora@gmail.com
otsikko: thänks

Kiitti rahalähetyksestä. Olen nyt kuivilla ja yritän pysyäkin. Sain vipit kuitattua. Olen käynyt terapiassa, niin kuin vaadit ja kuulin juuri, että minulle järjestyy tukiasunto.

Pidetään yhteyttä:) Olet enkeli. P

 

Opettajahuoneen kahvikassa oli tyhjä. Vielä edellisenä päivänä siellä oli ollut kolikkoina parikymmentä euroa. Tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut. Kollegat katselivat Noraa epäilevästi. Uusi opettaja, oliko hän syyllinen?

Nora punastui. Hän harmitteli, että oli maininnut rahahuolistaan.

– En minä niin epätoivoinen ole, että vaivaituisin viemään kolikoita, hän mutisi.

– Ei nyt syytetä ketään ilman todisteita, rehtori puuttui puheeseen. – Sovitaanko, että jokainen tuo vuorollaan kahvipaketin. Laadi sinä Lissu lista tuohon jääkaapin oveen. Minä voin tuoda ensimmäisenä.

Keskustelu jäi siihen, mutta epäluulo jäi leijumaan ilmaan.

 

MESINKUT LEHDEN MATKARAPORTTI

Tervehdys Loiren laaksosta. Olen Miranda ja hullaantunut. Olen nähnyt satulinnan ja satupuutarhan toisensa jälkeen. Kuvittelin, että ne ovat kaikki samanlaisia. Erehdyin. Olen yllättynyt ja ilahtunut niiden omaperäisyydestä. Voitteko kuvitella linnan, jossa on 365 savupiippua? Chambord on kuin surrealistinen uni. Minulla oli tarkoitus vain poiketa laaksoon, mutta en malttanut lähteä, ennen kuin linnakiintiö tuli täyteen. Seutu on muutenkin viehättävä. Viiniköynnökset heräilevät joen rannalla. Maalaisruoka on herkullista.

Lupasin lähettää ruokavinkkejä. Yllätin itseni tutkimalla Let’s Go matkaopasta. Se suositteli pientä kellariravintolaa Loire-joen rannalla. Ylitin ruokabudjettini syömällä pitkän kaavan mukaan. Valitsin alkuruuaksi hummerikeittoa. Se vei kielen mennessään. Pääruuaksi tilasin merianturaa ja täyteläistä valkoviiniä. Kala tuotiin isolla vadilla ja sen kanssa oli voissa ja kermassa haudutettuja yrttejä. Tarjoilija ruoti kalan ja tarjosi minulle upeita viipaleita. Ei voi muuta sanoa, kuin taivaallista. Tilasin jälkiruuaksi lasillisen punaviiniä ja viipaleen hyvin kypsynyttä kullankeltaista juustoa. Olin jo valmis maksamaan laskun (pöyristyttävä), kun kokki rullasi tarjoiluvaunun eteeni. Siinä oli kolmessa kerroksessa leivoksia ja täytekakkuja. Kaikki vastaleivottuja. Maistelin kermaista mansikkaleivosta ja join sen kanssa espresson. ”Hyvä neiti, tuo on brutaalia. Saanko tuoda teille lasillisen calvadosta?” tarjoilija kysyi. Huomenna on kevytruokapäivä, terveisin Miranda, linnanneito

 

lähettäjä: askoeskola@mesinkut.fi
vastaanottaja: miranda@gmail.com
otsikko: jatka samaan malliin

Kiitos taas Miranda, laadimme parhaillaan kuvakertomusta Loiren laakson linnoista. Kirjoitus innoitti puutarhatoimittajaa. Lukijamäärä on kasvanut matkaraporttiesi ansiosta. Olemme saaneet runsaasti toiveita, että tekstiä saisi olla enemmänkin. Samoin ruokavinkkejä.

Terveisin Asko, joka olisi mielellään linnanherra

 

Aimo ja Nora olivat iltakävelyllä.

– Poiketaanko Rantakasinolle. Nyt on niin lämmin ilta, että tarkenemme istua terassilla, Aimo ehdotti.

– Sopii, voisin ottaa kuivan omenasiiderin, Nora sanoi ja istuutui katselemaan tyynelle Vanajavedelle.

– On ihana asua pikkukaupungissa järven rannalla, hän tuumi ja riisui takkinsa.

Aurinko lämmitti suloisesti. Hänellä oli yllään avokaulainen valkoinen t-paita.

– Nora, en ole nähnyt pitkään aikaan kultasydäntäsi? Aimo sanoi ja katsoi hyväksyvästi tytön pyöreitä rintoja.

– Voi Aimo. En tiedä kuinka siinä niin kävi. Ketju meni poikki ja hukkasin korun. Olen yrittänyt etsiä joka paikasta, Nora selitti vältellen.

– Se oli aika arvokas. Toivottavasti löytyy, Aimo sanoi hieman moittivan näköisenä.

 

He istuivat viikkoa myöhemmin samalla terassilla. Aimo veti voitonriemuisesti taskustaan paketin ja ojensi Noralle pienen rasian.

– Et voi uskoa mitä löysin. Kävelin panttilainaamon ohi ja näin tämän ikkunassa. Se näyttää aivan samanlaiselta kuin sinun hukkaamasi koru. Ketju on tosin ehjä. Lunastin sen vain pienellä osalla alkuperäisestä hinnasta. Pidä siitä nyt hyvää huolta.

Noran ilme oli nolo. Hän halasi Aimoa.

– Kiitos, sinä olet aivan liian kultainen.

– Nora, et ole kertonut mitään perheestäsi.

– Ei ole paljon kerrottavaa. Äiti ja isä erosivat, kun olin pieni. He eivät olleet naimisissa. En tavannut koskaan isääni. Hän perusti uuden perheen eikä halunnut tietää meistä mitään. Äiti oli sitkeä ja kasvatti minut ja seitsemän vuotta nuoremman pikkuveljeni yksin. Nyt hänellä on uusi mies ja uusi elämä. Soittelemme, mutta tapaamme harvoin.

– Minulla ei ole ollut ketään Katrin kuoleman jälkeen, Aimo sanoi apean näköisenä.

– Sinä olet tuonut kevään elämääni.

– Aimo, nenä pystyyn. Otetaan toiset siiderit.