Tarinavirta

MESINKUT LEHDEN MATKARAPORTTI

Tervehdys Mirandalta. Olen nykyään ammattitaitoinen tarjoilija vuoristohotellissa Vierwaldstetter järven rannalla. Elämä yllättää. Niin kuin edellisessä raportissani kerroin, olen täällä kesätyöntekijänä. Pestini päättyy kohta. Mutta ei siinä kaikki. Jään tänne. Se oli yllätys itsellenikin. Ystäväni, rakastettuni Leopold kosi viikko sitten. Vastasin Jawohl. Minusta tulee Frau Miranda. En olisi voinut kuvitella Suomesta lähtiessäni, että sydämeni jää Sveitsiin.

Meillä on suuria suunnitelmia. Poldi haluaa perustaa oman pikkuravintolan vanhempiensa tontille Altdorfiin. Siellä on vanha aitta, joka soveltuu tarkoitukseen pienin korjauksin. Hänen isänsä on puuseppä, joten apua on luvassa. Leopoldin hyvä ystävä Bobi on käynyt kokkikurssin ja on valmis tulemaan keittiöhommiin. Minulla on nyt vankka kolmen kuukauden kokemus tarjoilijan ammatista.

Tästä on tulossa seikkailu. Ruokalistalla on tietysti kanaa, vaikka emme pystykään kilpailemaan paikallisen ravintolan kanssa. Minä olen ehdottanut listalle suomalaisia herkkuja kuten karjalanpaistia ja lihapullia. Mietin, onnistuisiko ruisleivän teko. Luovuin ajatuksesta, sillä paikalliset eivät ole tottuneet sellaiseen.

Olemme suunnitelleet, että erikoistumme laatuviineihin. Tuttavani Maurice on luvannut hankkia meille erinomaisia Loiren laakson viinejä. Järjestämme hänen johdollaan maistelutilaisuuksia. Ajattelin kutsua Juha Berglundin kunniavieraaksi, kunhan olemme niin pitkällä.

Raportoin jatkossa, miten edistymme. Kirjoittelen iltaisin päiväkirjaa. Jos hyvin käy, julkaisen aikanaan romaanin. Olen miettinyt nimen valmiiksi. Miranda ja Leopold, hullunrohkeat kananpaistajat. Vai olisiko Villiyrteissä sen salaisuus parempi?

En malta olla paljastamatta, että ensi kesänä pihapiirissämme tepastelee pikku-Poldi tai pikku-Mira. Gertrud-mummi syöttää minulle jatkuvasti omatekoisia hedelmäpiiraita ja tarjoilee terveysvaikutteista yrttijuomaa, joka luvalla sanoen maistuu kaamealle.

Miranda, tuleva äiti

ps. vannoituneille sinkuillekin voi käydä näin, pitäkää varanne

lähettäjä: noranora@gmail.com
vastaanottaja: miranda@gmail.com
otsikko: onnea iloa ja pitkää ikää

Koska häät pidetään? Tulen viivana paikalle, jos kutsut. Lupaudun kummiksikin. Olen innosta piukea. Romanssinne eteni pikavauhtia. Tiesin, että olet päättäväinen, kun Se Oikea osuu kohdalle. Mutta kuka olisi uskonut, että löydät onnen vieraalta maalta. Tosin maailma on nykyään kansainvälinen. En ole käynyt Sveitsissä, mutta kuvittelen MeSinkut lehden valokuvien perusteella, että asut satumaailmassa. Poldi komeilee kuvissa rinnallasi rakastuneen leveä hymy kasvoillaan. Olen tosi onnellinen puolestasi. Toivotan teille molemmille kaikkea hyvää, halit Nora

ps. lähdemme Aimon kanssa viikonloppumatkalle Pariisiin. Jos se on minusta kiinni, siitä tulee kuherteluloma

Nora pukeutui sitruunankeltaiseen kesämekkoon. Nyöritetyt sandaalit ja tyylikäs olkalaukku sopivat täydellisesti asuun. Aimolla oli iänikuinen vaalea kesäpukunsa. Nora oli ostanut hänelle pilkullisen silkkihuivin, jonka mies oli kietaissut paidankauluksen alle.

– Aimo, ei lippalakkia. Tuolla hattuhyllyllä on lierihattu. Se sopii paremmin matkalle. Pidä kiirettä, taksi odottaa portilla.

Helsinki-Vantaan lentokentällä oli ruuhka. Ilmeisesti kaikki kesälomalaiset halusivat matkustaa johonkin lämpimään, sillä heinäkuu oli ollut kolea ja sateinen.

– Tapasin kaupassa käydessäni Kimmon ja kuulin, että Lissu on lähtenyt Kreikkaan. Olen yllättänyt, sillä hän on aina puhunut kotimaanmatkailun puolesta, Aimo kertoi.

– Äh, anna Lissun touhuta mitä haluaa. Tämä on meidän matkamme enkä halua kuulla Lissusta sanaakaan, Nora sanoi kipakasti. – Katsoin viime hetken säätiedotusta. Pariisissa on helle. Säätiedotus lupaa jopa 30 astetta.

– Vietetään siestaa ilmastoidussa huoneessamme, Aimo ehdotti tyytyväinen hymy huulillaan.

Nora oli hoitanut matkajärjestelyt. Hän näki jo silmissään, miten he istuvat hämyisessä bistrossa, syövät hyvin ja juovat samppanjaa. Lemmiskely hotellihuoneessa tulisi bonuksena.

Pariisi huokui kuumuutta. Metrossa oli suorastaan läkähdyttävää. Nora tutki karttaa ja piti lukua asemista. – Seuraavana on meidän pysäkkimme Barbes-Rochechouart.

Hän oli hikinen ja tunsi itsensä maalaiseksi katsellessaan siroja pariisittaria, jotka kulkivat korkeissa koroissa päivänvarjojen alla. He näyttivät suihkunraikkailta helteestä huolimatta. Aimon pellavapuku oli ryppyinen. Hän pyyhki silkkihuivilla otsaansa.

– Olikohan tämä sittenkään hyvä ajatus, mies sanoi.

– Mennään suihkuun ja nautitaan sen jälkeen kylmät oluet, Nora suunnitteli.

Hotellihuone oli pieni ja parhaat päivänsä ohittanut. Tummanpunainen kokolattiamatto oli miltei puhki kulunut. Tapeteissa kiersi ruusuköynnöksiä. Samoin päiväpeitteessä. Valtava sänky täytti lähes koko tilan. Wc:hen mahtui vain yksi kerrallaan. Suihkukoppi näytti turhan pieneltä.

– Täällä on bidee, Nora ilahtui. Aimokin tuli hämmästelemään.

– Siinä on hyvä pestä hikiset jalat, hän nauroi.

– Yritäpä vaan. Minä näytän missä jalat pestään, Nora torui.

Aimo kaappasi hänet syliinsä ja kellisti vuoteelle. – Tämä on ainoa paikka, mihin mahdumme molemmat, hän sanoi.

Ilta oli jo pitkällä, kun he suoriutuivat ulos. Lähikorttelista löytyi Aimon kaipaama bistro. Paikka oli lähes täynnä, mutta kohtelias tarjoilijapoika raivasi heille pöydän ikkunan äärestä.

– Lasilliset pernod’ta näin aluksi. Tutkimme ruokalistaa, Aimo tilasi tottuneesti.

– Meillä on tänään tarjolla appelsiiniankkaa grillikasvisten kera, tarjoilija ehdotti.

– Minulle sopii, on kunnon nälkä, Nora sanoi.

– Hyvä, tilaamme sitä ja tuokaa pullollinen talon valkoviiniä, Aimo sanoi. Hän oli pelännyt joutuvansa tulkkaamaan sanakirjan avulla ruokalistaa.

Tarjoilija palasi hetken kuluttua mukanaan kaksi lasillista samean harmaata juomaa, korillinen maalaisleipää ja valkosipulivoita. Nora pyyhki suupieliään syötyään kaksi tukevaa viipaletta. – Hyvää, hän mumisi.

Talon valkoviini oli vihertävää ja kevyesti kuplivaa. Se sai hymyn Aimon suupieliin.

– Hedelmäistä, hän totesi maistettuaan ja kaatoi molempien lasit täyteen. Ankka oli paahdettu kullankeltaiseksi. Kasvikset olivat rapeita ja mustaherukkahillo toi mukavaa kirpeyttä annokseen.

– Mitä haluat jälkiruuaksi? Aimo kysyi, kun molempien lautaset olivat tyhjät.

– En jaksa edes ajatella, Nora sanoi ja kohotti lasiaan. – Voisin kyllä ottaa vielä vähän tätä erinomaista viiniä.

– Saat toki. Hinta on hyvin kohtuullinen, Aimo sanoi vilkaistuaan ruokalistaa. Hän heilautti kättään. Tarjoilija tuli heti paikalle.

– Maistuiko? Tuon teille vielä talon tarjoaman jälkiruuan.

– Kaksi pulloa viiniä, tukeva illallinen ja paahtovanukas, olen enemmän kuin tyytyväinen, Nora huokasi, kun he palasivat hotellille. – En jaksa sanoa edes kissa.

– Mmm, ei sinun tarvitse sanoa mitään. Aimo suuteli hekumallisesti. Ilta oli täyttänyt kaikki odotukset. Hän tunsi itsensä jälleen nuoreksi mieheksi. Nora kietoi kädet hänen kaulaansa.

– Kyllä tämä matka taisi sittenkin olla hyvä idea, Aimo kuiskasi.

Sanna oli heitä vastassa seuraavana aamuna hotellin aulassa.

– Tervetuloa Kuutamomatkojen kaupunkikierrokselle. Meillä on edessä pitkä ja kiintoisa päivä, hän sanoi ja halasi molempia. – Hauska että tästä tuli totta. Bussi on lähes täynnä, mutta varasin teille hyvät paikat. Auto on ilmastoitu. Penkeillä on vesipullot, sillä tässä helteessä pitää juoda paljon.

Fifi istui etupenkillä. Se heilautti häntää, kun tunnisti Noran ja Aimon.

– Koira rakastaa näitä bussiretkiä. Onneksi asiakkaat suhtautuvat myönteisesti. Kerron aina etukäteen, että allergiset tietävät valita jonkun toisen oppaan bussin. Kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin.

Päivän ohjelma oli tiukka, juuri niin Sanna oli ennakoinut. Nora ja Aimo olivat voipuneita, kun he pääsivät takaisin hotellille.

– En kyllä jaksaisi lähteä illalliselle, mutta en kehdannut kieltäytyäkään, kun Sanna kutsui, Nora voihkaisi ja nosti jalat tuolille.

– Käydään suihkussa. Ehditään levätä hetki ennen kuin on aika lähteä. Illallisaika on myöhään. Tarjoan aperitiivin. Kelpaisiko samppanja?

– Aimo, sinä hemmottelet minua jatkuvasti. Taidan tykätä siitä, Nora nauroi ja piristyi.

Pariisin ilta sykki valoja. Katulyhdyt tuikkivat Seinen rantakadulla.

– Onpa viehättävä paikka. Nora katsoi ympärilleen vanhassa ravintolassa. Julkisivua kierteli visteriaköynnös. Se kukki heleän violetein tertuin. He olivat Citén saarella lähellä Notre Damen katedraalia.

– Kiertoajelu oli mahtava. Näimme päivän aikana enemmän Pariisia kuin kuvittelimmekaan, Aimo kiitteli Sannaa. – Hienoa, kun jaksoit lähteä vielä näin illalla meidän kanssamme ulos.

– Minusta on mukava tavata tuttuja. Fifi kyllä moitti, kun jätin sen kotiin. Käänsi takapuolensa, kun yritin tarjota sille sen herkkua raakaa maksaa. Livisti sängyn alle ja mulkoili, kun lähdin, Sanna nauroi. – Halusin esitellä teille suosikkiravintolani. Paikan erikoisuus on kateenkorva. Oletteko maistaneet sitä aikaisemmin?

Aimo innostui. Hän rakasti ruokaseikkailuja.

– En minä ainakaan. Kerro lisää.

– Kateenkorva paistetaan voissa kullanruskeaksi. Se tarjotaan savoijinkaalipedillä kirpeän kastikkeen kanssa. Sen salaisuus on runsas määrä pernod’ta ja dijonsinappia. Annos koristellaan vesikrassilla, Sanna selosti.

– En osaa verrata tätä mihinkään tuntemaani, Aimo mietti maistellessaan annosta. – Maku on mieto ja hienostunut.

Ruokailun jälkeen Nora ilmoitti menevänsä puuteroimaan nenäänsä. Sanna käytti tilaisuutta hyväkseen jäädessään kahden Aimon kanssa.

– Anteeksi että kysyn suoraan, mutta olen ihmetellyt, miksi suhteesi Lissun kanssa loppui. Ymmärsin hänen viesteistään, että teillä meni hyvin.

Aimo katsoi häntä hämmästyneenä.

– Ei meillä ole koskaan ollut suhdetta. Lissu paistaa hyviä pullia ja tarjoilee niitä liikaakin. Katrin kuoleman jälkeen olen ollut poikamies siihen asti, kun Nora tuli elämääni.

Sanna ei uskonut korviaan. Lissu oli vakuuttanut hänelle jatkuvasti, miten Aimo on ihastunut häneen ja hääkellot soisivat tuota pikaa.

– Mikä teidät on saanut noin vakaviksi? Nora kysyi palattuaan.

– Juteltiin Lissusta. Hän on lähettänyt ihania kuvia Korfulta, Sanna sanoi nopeasti.

– Kerro terveisiä, että olemme täällä hyvissä käsissä, Nora kuittasi. – Meidän on nyt aika kiittää ja päästää sinut vapaalle. Ajattelimme huomenna kävellä Montmartrelle. Emme suunnittele muuta ohjelmaa. Katselemme katuelämää ja nautimme suuren maailman tunnelmasta, Nora sanoi.

Aimo otti häntä käsipuolesta ja suukotti Sannaa molemmille poskille.

– Merci, au revoir Mademoiselle.

– Rapsuta Fifiä meidänkin puolesta, Nora huikkasi lähtiessään.

Helle jatkui. Nora ja Aimo katselivat katuvilinää Place du Tertrellä. He istuutuivat bistroon aurinkovarjon alle juomaan lasilliset kylmää valkoviiniä. Taiteilijat olivat levittäneet maalaustarvikkeensa torille. Turistit istuivat malleina paikalleen jähmettyneinä.

– Nora, annetaanko tuon pitkätukkaisen hipin näköisen miehen piirtää meistä muotokuva. Hänen esillä olevat työnsä ovat taidokkaita, Aimo kysyi.

Norasta ajatus oli viehättävä.

– Istukaa vieretysten ja katsokaa toisianne, taiteilija kehotti.

Hän piirsi sujuvasti punaliidulla hämmästyttävän tunnistettavan muotokuvan kymmenessä minuutissa.

Nora antoi suukon Aimon poskelle, kun mies kääri piirroksen rullalle.

– Kehystetään tämä kotona ja laitetaan seinälle, hän suunnitteli. – Meille jää hieno muisto hienosta matkasta.

– Kuin kaksi kyyhkyläistä, Aimo nauroi ja pörrötti Noran rastahiuksia.

Piirustus ripustettiin matkan jälkeen takan viereen. Noralla oli tapana katsella sitä iltaisin. Hän näytti kuvassa nuorelta ja rakastuneelta. Aimon ilme oli tyyni. Vain hymynpilke silmäkulmassa kertoi onnellisesta päivästä.