Ei pihkakyyneleitä
emme kuole koskaan
Leppälintuja ja liito-oravia
tikkoja ja tiaisia
kolo
koti ja ruoka
munia, toukkia, poikasia
Tervetuloa
Kalvaskeräpallokas Agathidium Pallidum
Rosopehkiäinen Calitys Scabra
Jurokuoriainen Zavaljus Brunneus
Tippahaprakääpä Postia Guttulata
ja monet muut
Pidot on teille laitettu
©Lea Pulkkinen
Oliko tämä se joka oli ripustettu puuhun? Muistan nähneeni valokuvan.
Ihania nimiä noilla otuksilla, kuulostavat siis sanoina hauskoilta. Rosopehkiäinen on suosikkini. Pitä kuitenkin googlettaa, mikä se on. Enpä kerro, mitä löysin – googlettakoon jokainen lukija itse tai tutkikoon eläinkirjasta. Minusta on ihan ok, jos runoa lukiessa joutuu vähän tutkimaan asioita ymmärtääkseen, siinä sitten oppii samalla uutta. Se, mikä minua tuossa runossa vähän vaivaa, on, että otusten nimet luetellaan, mutta niistä ei oikeastaan kerrota mitään, paitsi että heidät on kutsuttu mukaan juhlaan. Voisin ajatella, että jos runo olisi kokoelmassa, tämä olisi jonkinlainen aloitusruno ja sen jälkeen tulisi vielä runo joka ötökästä erikseen. Jurokuoriaisen voisi vaikka rinnastaa suomalaiseen henkilöön (karkea yleistys tässä), joka istuu sohvalla, juo olutta eikä ole koskaan tyytyväinen mihinkään.
Pihkakyyneleet ovat kiinnostavia. Mitä ne ovat? Itkeekö puu? Jos, niin saunan seinälaudatkin itkevät joskus. Tässä runossa kyynelille kuitenkin sanotaan ei. Puut uhoavat, eivät suostu kuolemaan, antamaan periksi. Vai ovatko ne sittenkin eläimet, jotka uhoavat? Jotkut eläimet tuhoavat puut. Toisaalta luonto uusiutuu, jokin kuolee, jotain syntyy. Siitä kerrot hyvin tässä ja muissakin runoissasi, joita olen lukenut. Puun kuolema voi olla ötököitten ja kääpien ruoka-aitta.
Hei Riikka
Pitkään olen ollut täältä pois ja sitten oli ongelmia päästä takaisin, koska sähköposti oli vaihtunut. Kiitos kommenteistasi. Vanhat runonsa unohtaa helposti. Ihmettelin oikein, mitä tänne olen laittanut. Nyt lisäsin yhden haikun.