En viitsinyt jatkaa keskustelua asiasta tämän pidemmälle.
Risin herättyä Yeva oli minulle suureksi avuksi. Ilman hänen kokemustaan lemmikeistä, olisin ollutkin pulassa. Hän oli myös tuonut mukanaan omien lemmikkiensä vaatteita.
Huomasin kuinka Yeva silmäili Risiä. Hän jopa tutkin sen hampaat ja purennan.
“Tämä ei olekaan ihan mikä tahansa sopimuslemmikki”, Yeva sanoi lopulta.
“Tämä naaras on todennäköisesti peräisin joltain tunnetulta kasvattamolta. Jalostettu yksilö siis. Hyvä ryhti ja astunta. Kapea lanne ja kuve, muttei liian luiseva. Jäntevän nivus ja perä. Kiinteä vatsa. Pienellä valmennuksella voisi pärjätä näyttelyissäkin.
Sen edellinen omistaja on saanut maksaa siitä pienen omaisuuden.”
“Ostanut, pahoinpidellyt sitä vuosia, ja heittänyt sen lopulta pois”, sanoin.
“Totta. Ehkä hän halusi päästä siitä eroon, ja että sen ruumista ei voitaisi mitenkään yhdistää häneen. Siksi sen siru oli tuhottu. Mutta se olikin sitkeämpää ainesta, kuin tämä joku oli olettanut, ja selvisi hengissä.”
“Saatat olla oikeassa. Vammoista päätellen näyttäisi siltä, kuin se olisi työnnetty alas jyrkänteeltä.”
“Sinuna pitäisin sen itselläni”, Yeva sanoi. “Myymällä siitä voi saada sievoisen summan.”
“Eihän sitä voi myydä, kun sillä ei kerran ole rekisteritietoja.”
“Ai niin, unohdin. Kai sellaisen pikku yksityiskohdan voi korjata”, Yeva sanoi. “Joka tapauksessa sinun pitää asennuttaa asuntoosi lemmikkihuone. Ei ole hyvä totuttaa sitä peseytymään omassa kylpyhuoneessasi tai nukkumaan sängyssäsi, vaikka on niitäkin, jotka niin tekevät. Usko minua, se on parempi, kummallekin.”
Koko ajatus ei ollut edes käväissyt mielessäni. Olinhan tähän asti ajatellut hankkiutuvani lemmikistä eroon mahdollisimman nopeasti. Vaikka totta puhuen enää en ollutkaan aivan niin varma.
“Sellainen asennetaan muutamassa tunnissa. Oikeastaan kestää pidempään valita mieleisensä. Niitä on katsos useita eri malleja ja kokoja. Tällaiseen suureen asuntoon sellaisen asentamisessa on pikemminkin kyse sisustuksellisista lähtökohdista, kuin pakon sanelemista ratkaisuista.
Olen nähnyt kuvia siitä, kuinka jotkut uhraavat makuuhuoneensa lemmikilleen, ja nukkuvat itse sohvalla.
Minä voin auttaa sinua sisustamaan viihtyisän kammion yhteen vierashuoneista.”
Yeva teki kuten oli luvannut. Hän valitsi ylellisen lemmikkihuoneen, joka tyylillisesti sopi täydellisesti vanhan rakennuksen henkeen. Se oli pastellisävyin väritetty ja sisustuksessa oli käytetty paljon tekstiilejä ja nahkajäljitelmiä. Se piti sisällään tilavan makuualkovin, kylpyhuoneen ja oleskelutilan, jossa oli kosketusnäyttöseinä. Kaikki tuo mahdutettuna vain reiluun kahdeksaan kuutiometriin. Ris näytti pitävän siitä kovasti.
Suhteeni Yevan kanssa ei koskaan edennyt niin pitkälle, että hän olisi alkanut tosissaan sisustamaan loppuosaa asunnostani. Välimme jotenkin vain väljähtyivät, ja lopulta hänestä jäi minulle muistoksi vain puolitoistametrinen, neonsininen imukupeilla varustettu lonkero, jonka ripustin varastohuoneeseen mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Lähetin väestörekisterikeskukseen useita viestejä Risin tilanteen laillistamiseksi, ja uuden sirun saamiseksi, mutta kun puoli vuotta oli kulunut, tilanteeseen ei oltu löydetty minkäänlaista ratkaisua, ja aloin vahvasti epäillä, ettei tulisi löytymäänkään. Viimeksi saamieni tietojen mukaan, asia oli sysätty lemmikkiensuoleluyhdistyksen harteille, joka puolestaan oli tehnyt konsultaatio pyynnön kansalliselle lemmikinomistajien liitolle.
Meillä meni hyvin, minulla ja Risillä. Olin alkanut ymmärtää miksi ihmiset ostivat itselleen lemmikkejä. Ihmisten maailmassa käyttäytymissäännöt olivat monimutkaisia. Sen sijaan lemmikin seurassa saattoi olla täysin oma itsensä.
Eräänä sunnuntaina teimme pitkän kävelyretken Nuuksion retkeilyalueelle. Ris tuntui nauttivan yhteisestä retkestämme kovasti.
Illalla kylään tuli Maritza. Olin tapaillut häntä joitakin kuukausia. Hänellä oli kauniit kasvot, tummat hiukset ja säkenöivät silmät.
Maritza oli hyvin syvällä mukana politiikassa. Hän oli viherkonservatiivi, ja nyt pormestarinvaalien alla hän ei juuri muusta puhunutkaan. Hän saattoi jauhaa mielipidemittausten tuloksista tuntikausia.
Hänen puolueensa oli juuri nimennyt edustajansa viikonlopun yleiskokouksessa, ja Maritza tahtoi ehdottomasti nähdä ehdokkaan puheen. Istuimme vierekkäin kirjaston nahkajäljitelmä sohvalla ja Ris puuhaili jotain karvamatolla.
Puolueen pormestariehdokas, Maksim Morózov, oli pompannut tietoisuuteeni lähes tyhjästä. Luulen, että näin oli laita myös useimpien muidenkin kohdalla.
Hän oli miljonääri, joka asui rakennuttamassaan pilvempiirtäjässä, jota kutsuttiin yleisesti nimellä Morózov torn. Huhuttiin, että hänen ylellisessä asunnossa oli kullattu kylpyhuone ja että kaikki istuimet oli verhoiltu aidolla nahalla.
Morózovin toinen vaimo oli kotoisin jostakin idän perukoilta, ja pahat kielet kertovat hänen toimineen aiemmin eroottisena tanssijana.
Minä en liiemmin pitänyt tästä miehestä, sillä hänellä väitettiin olevan yhteyksiä edesmenneen Venäjän erämaita kansoittaviin roistoihin ja salakuljettajiin, ja että hänen omaisuutensa alkuperällä olisi jotain tekemistä tämän asian kanssa.
Arvailin, että mikäli hänen ehdokkaansa voittaisi vaalit, minun ja Maritzan suhde loppuisi hyvin suurella todennäköisyydellä.
Kansaa oli kokoontunut sankoin joukoin kuuntelemaan puhetta. Osa oli saapunut tihkusateiselle Linnahallin aukiolle, osa näkyi virtuaalisina kasvokuvia.
Morózov nousi lavalle pukeutuneena mauttomaan, kullanväriseen pukuun. Hänellä oli vaaleanvihreä pikeepaita ja saman väriset saappaat.
Hän salli esittelijän lausua vain muutaman ylistävän sanan, kun jo keskeytti tämän tylysti, ja aloitti puheensa kansan hurratessa.
Sillä hetkellä olohuoneessani tapahtui jotain vallan odottamatonta. Ris kirkaisi kauhusta ja ryntäsi päistikkaa huoneeseensa. Minä ja Maritza katsoimme ensin toisiamme ja sitten sitä kohtaa lattialla, jossa lemmikki oli hetkeä aiemmin makoillut. Karvalankamatolla oli suuri kostea läiskä. Ris oli laskenut alleen.
Melko pian tapahtuneen jälkeen saattelin Maritzan anteeksipyydellen ovelle, siivousrobotti Sivin piipertäessä iloisesti vihellellen kohti olohuonetta.
Kun kömmin lemmikkihuoneen ahtaaseen oleskelutilaan, löysin Risin nurkasta itkuisena ja pelosta värisevänä. Istuin sen viereen ja kiedoin käteni sen ympärille yrittäen lohdutella sitä.
Nyt tiesin, kuka oli Risin edellinen omistaja. Pormestariehdokas Maksim Morózov – lemmikkehinsekaantuja.
