Sanojen lähteiltä kirjojen mereen
hissit / kipuavat kuiluja / kuin jatkuvasti lisääntyvät liskot / puiden runkoja
Oheinen runo on raakile, jonka ottamista mukaan runokokoelmaan mietin. Kommentit ovat tervetulleita!
Päivät rimpuilevat
vaikka kaupunki on
vailla
vuoria, niiden välisiä notkelmia
kellareita on
rotkoja joihin saapuuÂ
odottamatta
hissit
kipuavat kuiluja
kuin jatkuvasti lisääntyvät liskot
puiden runkoja
mieluummin
levittäisin siivet
rotkon
kuin hissikuilun yllä
laskeutuisin
päivien väliin
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Sanoin soffamiehelle, joka vaihteeksi istui keinustuolissa ja kuunteli tv:n puhuvia sotepäitä: ”Saano esittää sinulle runon?” ”Anna tulla”, mies sanoi. Annoin tulla kahteen kertaan. ”Eikös siinä ole logiikan virhe?” rupesi pohtimaan. Juututtiin puhumaan logiikan peruskäsitteistä.
Eikö tuossa runossa ole kysymys ajasta, valinnoista, joita ihminen tekee? Riippunee kokoelmastasi, johon runoa sovitat. Alku ja loppu ovat minusta kivasti symmetriassa: Suunnista on kysymys – ylös, alas, suoraan kuin jokilaivat. Taas näen, että sellaista se on kaiken aikaa. Voi valita soffan tai kiikun. Jos voi valita, lentääkin voi, nainen varsinkin (Erica Jong: Lennä uneksi). Kiva olisi lennon jälkeen pudota jaloilleen tielle, jossa taas edessä ovat suunnat …
Tarkoittiko keinutuolimies logiikan virheellä sitä, että liike tapahtuu kahteen suuntaan? En ajatellut kirjoittaessani suuntaa, mietin vain liikettä sinänsä. Liikkeet tosiaan menevät ristiin, horisontaalinen ja vertikaalinen. Haluan pitää kiinni vuorista ja hissistä (molemmissa on kuilu), joten pitänee keksiä jokilaivan tilalle joku muu kuva. Pitäisikö päivienkin liikkua ylös-alas-suunnassa? Mitähän ne tekisivät? Kapuaisivat vuoren rinnettä, löisivät tappeja seinämään?
Laiva kulkemassa edestakaisin hississä vähän tökkii. Vesihiisi kyllä sihisee hississä. Ja kaivosmiehet nokinenineen 😉 Mikä liikkuu hississä vertikaalisesti? Köysisykerö? Nitkuttava köysirata?
Tottakai päivä liikkuu vuorenrinnettä yläs – alas; päivä jättää viirunsa, uurtaa rinnettä kahtaalle, horisontaalisesti ja vertikaalisesti. Ja lopuksi päivä uppoaa kuin jokilaiva vanhaan kraateriin tai huolimattomasti suojattuu kaivoskuiluun.
Hei! Täähän olikin hauska ajatustehtävä 🙂
Ajattelin, että jokilaivat viittaavat sanaan ”edestakaisin”, mutta tuleehan siinä tosiaan laajempi viittaus, joka jäi minulta huomaamatta. Kyllä minusta hissit ajelevat hissikuiluissa, mahdollisesti myös kaivoskuiluissa. Tuo edestakainen liike on tässä se, minkä jäljille pyrin. Hissi on kiinnostava, koska sillä pääsee kellariin. Voisi tietysti olla myös vuoristohissi. Mietin, voisiko jokilaivan korvata jollain eläimellä. Joku vipeltäjä, joka menisi vuorta tai seinää ylös alas. Tulee mieleen rotta, eikä huvitakaan enää ajatella pitemmälle… Ehkä pitäisi ylipäätään keskittyä joko hissi- tai vuorikuvastoon. Jokilaivoille pitää varmaankin keksiä oma runo. Jätän tuon tökeröisen vielä tähän ihmeteltäväksi, ennen kuin teen uusia versioita.
Tein runoon muutoksia, joskaan se ei tainnut siitä vielä parantua. Koetan nyt kuitenkin aluksi saada kuvattua, mitä tahdon sanoa, ja sitten voi tehdä vielä hienosäätöä.
Luin ensin runosi siten, että nuo yliviivaukset ja punakynät kuuluvat siihen ja oikein hypähdin: tämähän on hyvä! Sitten luin tämän kommenttiketjun. Eivätkö ne olekaan osa runoa, ainakaan yliviivaukset?
Luin runon sen jälkeen useammalla tavalla. Runo (ilman alleviivauksia) on ehdottomasti parantunut. Siinä on ajatuksen terävyyttä ja tunteen kipua. Mutta edelleen minusta se olisi vielä vinkeämpi, jos säilytät yliviivaukset. Nehän tuovat näkyviin runon puhujan ambivalenssin.
Eihän se mikään hassumpi idea ole säilyttää yliviivauksia. Olen joskus käyttänytkin sitä tapaa, mutta varoen, yhden sanan tai säkeen. Nyt kun asiaa ajattelen, niin viivauksineen tämä runo voisi sopia toiseen pöytälaatikossa muhivaan kokoelmaan eikä siihen, jota ensin ajattelin. Hmm. Minua sinänsä kiinnostaa keskeneräisyys, myös taiteessa.
Tämä on minusta nyt jo todella hyvä. Selkeä rytmi sekä kaupungin rinnastus vuoriin-notkelmiin toimii. Ja puhuja, minämuoto lopussa punoo kokonaisuuden yhteen.
Pidän kovasti.
Kiitos! Teidän kommenttinne ovat tehneet tälle hyvää.
Vaihdoin runon nimeksi Päivät rimpuilevat (alunperin Päivät kulkevat). Rimpuileminen on liikkeen ilmauksena tarkemmin kuvailevaa kuin pelkkä kulkeminen.