1. Home
  2. /
  3. NOVELLIT
  4. /
  5. Nuutti-pappa

Nuutti-pappa

 

Muistoni Knut-papasta. Kirjoitettu lokakuussa 2019.

En ole koskaan nähnyt kenenkään silmien hymyilevän samalla tavalla kuin papan silmät hymyilivät. Ne tuikkivat kuin iloiset pienet tähdet hänen paksujen silmälasiensa takaa. Tummasankaisten silmälasien, jotka niin mielelläni olisin halunnut joskus nostaa nenälleni ja katsoa, miltä maailma näyttää papan silmin. Miltä näyttää elämä ihmiselle, joka tuntee kiitollisuutta. Enhän sitä oikein ymmärtänytkään vielä silloin, lapsi kun olin, mutta ei minulta jäänyt huomaamatta tuo elämänliekki hänen katseessaan.

Olen kuullut espanjantaudista, joka vei papalta isän. Äiti jäi lasten kanssa syrjäiseen mökkiin keskelle tyhjyyttä. Nälkä ja kylmyys tulivat käsikkäin vierailemaan. Mutta niin tulivat myös kaksi hevosta pitkine pankkorekineen. Omaisuus oli nostettu kuormaksi rekiin ja väki oli kiivennyt kyytiin. Pikkulintu oli lennähtänyt kuorman päälle ja istunut kyydissä tovin matkaa. Mitä lie silloin papan mielessä liikkunut, kun kotinsa mustaa ikkunaa oli reestä katsellut sen loitontuessa yhä kauemmas. Pitkä matka oli alkanut. Ehkä pappa oli tuolloin katsellut taivaan tähtiä ja nähnyt tähdenlennon. Ehkä se oli tipahtanut hänen silmäänsä, jääden sinne muistuttamaan toivosta.  Pappa joutui erilleen asumaan äidistä ja sisaruksistaan, mutta sai mahdollisuuden elämään. Tällä on täytynyt olla suuri vaikutus siihen, millainen ihminen hänestä muotoutui. Tämän minä ymmärsin vasta myöhemmin, mutta sitäkin voimakkaamman muiston se papasta mieleeni toi.

Pappa asui lapsuudenkotini naapurissa mummun kanssa. Kerran, eräänä keväisenä päivänä, kun aurinko jo lämmitti säteillään meitä, nousimme papan kanssa loivaa mäkeä navetan vieressä menevällä pihatiellä. Pappa käveli hieman vinossa, koska hänen toinen jalkansa oli lyhyempi kuin toinen. Minusta oli kovin mielenkiintoista, että hänen lyhyemmän jalkansa kengänpohja oli paksumpi kompensoiden jalan lyhyyttä. Joskus minun teki mieli kokeilla tuota erikoista kenkää jalkaani, mutten tohtinut sitä koskaan tehdä. Nousimme mäkeä ja äkkiä pappa sanoi minulle, että juostaanpa kilpaa. Mitä ihmettä! Ei kai pappa sentään juoksemaan kyennyt. Mutta hän lähtikin omalla tyylillään juoksemaan ja minä olin heti juonessa mukana. Lapsen nauruni täytti koko pihan, olin haltioissani. Pappa juoksee! Pappakin nauroi ja olimme vähän aikaa molemmat lapsia. Silloin näin tähtien loistavan hänen silmissään kirkkaampina kuin koskaan ennen. Vielä mummulan portailla istuessani hengitin syvään ja tunsin jotain aivan erityistä tapahtuneen.

En ole käynyt papan haudalla koskaan yksin. Nyt seison hautausmaan portilla ja etsin katseellani polkua, jota lähteä kulkemaan. Suuret tummat puut seisovat korkeina ja hiljaa. En näe ketään muita ihmisiä. Ehkä on liian aikaista. Jostain mielen sopukoista nousee mieleen muisto papan arkusta mummulan pihalla, suuren männyn alla. Sitä puuta ei enää ole. Silloin pappa kävi viimeisen kerran kotona. Musta ruumisauto lipui hiljaa pihatietä alas navetan vierestä. Samaa tietä, jolla papan kanssa juoksimme kilpaa ja nauroimme. Harhailen hautausmaalla toista tuntia. Näen niin monia nimiä, tuttujakin, mutta en löydä pappaa. Alkaa sataa hiljakseen.  Jalkani ovat jähmeän tuntuiset.  Joudun luovuttamaan ja astun ulos hautausmaan portista. Kyynel piiloutuu sadepisaroihin. Laitan kynttilän kohmeisin käsin takaisin taskuun.

Olen kuullut, että pappa oli merillä ollessaan kiertänyt koko maapallon. Hänen on täytynyt nähdä tähdet päiväntasaajalla lähempää kuin olen koskaan itse nähnyt. Joskus varhaisina aamuina ja myöhäisinä iltoina olen katsellut meren yllä kaartuvaa taivasta vanhan luotsimökin pihassa, korkean luotsiaseman kupeessa, missä lapsuudessani vietin paljon aikaa. Siellä pappa aikanaan välillä asui luotsatessaan laivoja. Mökkiäkään ei enää ole, vain muistot siitä. Tärkeät muistot. Hautausmaa jää taakse kun kävelen pois. Ehkä oli tarkoitettu, että en juuri tänään löytäisi pappaa. Että tulisin takaisin, uudelleen ja uudelleen. Papan kasvot piirtyvät hymyilevinä mieleeni. En anna tähtien sammua.

©Anniina Holma-Suutari
 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.