1. Home
  2. /
  3. NOVELLIT
  4. /
  5. Minä, itseoppinut noita

Minä, itseoppinut noita

 

 

 

Ensi viikolla alkaa etänä Noitaopisto, kertoo iltapäivälehti.

Hyvä hetki kertoa tärkeitä uutisia. Halukkaita noitakoululaisia on kuulemma ilmoittautunut noin 60. Noidan loppututkinnon suorittaminen on tärkeätä. Kaikki tutkinnot, kaikki koulutus on tärkeätä, varsinkin nyt kun on huomattu, että Suomen ensiluokkaiseksi lanseerattu opetus ja korkeatasoiset tutkinnot ovat mennyttä maailmaa.

Suomalaisen Noitakoulun johtaja Iivarinen (nimi vaihdettu pieteettisyistä) korostaa samaisen lehden haastattelussa, että noituutta muodistetaan ja opetusta nykyaikaistetaan. Ihan kiva! Jo on aikakin.

”Noitaopistossa opetetaan muun muassa noituuden historiaa, luonnon uskontoja ja pakanallisuutta, elementtejä, kuun eri vaiheita ja astrologiaa. Myös puhdistaminen, maadoittuminen ja magian etiikka ja magiatyökalut sekä tarot-kortit kuuluvat noitaopintojen oppitunteihin.” Näin asiaa selventää mainoslehtinen. Aika kunniahimoisia tavoitteita.

– Opetamme, miten pakanallista tapaa tuodaan takaisin tähän meidän nykyaikaamme, Noitaopiston rehtori vakuuttaa viimeisellekin epäilijälle.

– Monet aiheesta kiinnostuneet ovat esimerkiksi lapsena olleet kiinnostuneet enemmän kristalleista tai luonnon hengistä. Sitten asia on vähän jäänyt ja nyt tuodaan takaisin tätä, että mitä tämä voi tarkoittaa tässä nykyajassa.

Valmistumisen jälkeen täysinoppinut voi työskennellä tarot-tulkitsijana, astrologina, energiahoitajana, ennustajana tai yrttihoitajana. Pitkän tähtäimen suunnitelma on järjestää ammatillista opetusta perinteisiin noidan ammatteihin. Myöhemmin opistoon on tarkoitus lisätä kansainvälinen opintolinja.

Mikäs siinä! Olen kuulolla.

Mulla on edelleen hyvässä kunnossa oleva Noita-merkkinen Marimekon mekko. Ihan suomalaista tuotantoa, mustaa vakosamettia, liehuvat liepeet. Käytin sotisopaani useita vuosia kateederin takana liehuessani. Se ylläni saavutin aina tarkoitukseni.

Kerran kävin noitakuosissa kaivelemassa Cambridgen yliopiston kampuksellakin. Löysin piha-alueelta mokomiakin esihistoriallisia kiviä, jotka noitatakin alla lennätin Suomeen.

Sommittelin kampuskivistä ja Oman Saareni suosta löytämistäni jehkinoista (maahisnoidan hampaat ja varpaat) pöytäpatsaan. Sen kristallit kävin ostamassa Portobellon markkinoilta.

Kun poika intti itsensä tohtoriksi aiheesta, josta en ymmärtänyt mitään, annoin lahjaksi tämän arvokkaan tuotokseni. Se nenänsä alla poika on ahkerasti julkaissut nipun lisää tutkimuksia – joista harva ymmärtää pohjimmaisen jujun: matematiikkaa, valtio-oppia, narkomaniaa ja suomalaista nuorisotiedettä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi (saa sekoittaa pataan ja heittää suolaa mausteeksi). Aika myrkynkeittäjä omatekemäni heppu on siis.

Minä sen sijaan taidan olla kansainvälinen noita ilman koulutustakin. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että on minulla pari kolme oppimestaria ollut – minun suhteeni jokainen epäonnistui. Itseoppineet noidat eivät askella tuttuja polkuja. Tai siis lennä.

Asun sentään Sinisessä Talossa, jonka torni on kallellaan ja jonka ikkunoista joka suuntaan myrskylliset tuulet puhaltavat.

Tornin katolla kolisee 50 kilon painoinen Nuutajärvellä taottu Taivaan Merkki. Varmuuden vuoksi.

 

©Liisa Keitaanpää
 

Keskustelu artikkelista

  1. Onko tällainen noitaopisto oikeasti olemassa? Minua kiinnostaisi osallistua kursseille. Toki jotkut noituuteen liitetyt asiat ovat synnynnäisiä, kuten näkijyys, mutta ainakin yrttihoitoja ja tarot-kortteja voi opetella. Yrteistä tiedän jotakin, korteista en mitään. Jonkinasteinen näkijyys lienee periytynyt isoäidiltä, joka kylläkään ei harjoittanut noituutta vaan oli harras kristitty ja körtin opissa. Silti hän tiesi asioita ennalta. Tiesi, onko hyvää vai pahaa tulossa. Kaikkea ei voi selittää järjellä, sen minä häneltä opin. Että on niitä tuntemuksiakin, ja niitä kannattaa kuunnella.

  2. Nykyiset noitaopistot toimivat eri nimillä ja opettavat meitä ihmisiä sekä näkemään omat kykymme että käyttämään niitä. Fyysikko-noidat löysivät jo ajat sitten tutkimuksissaan energian. Noitaopiston lyhyt yhteenveto asiasta: Kaikki on energiaa.
    Joka tapauksessa ihminen näkee sen, mihin katsoo tarkasti. Uskon, että kuulemisen kanssa on sama juttu. Riikka, jos sinulla on noitakyvyiksi määriteltyjä ominaisuuksia, niin niitä kannattaa kyllä pitää yllä. Hyvä aloitusaika on pääsiäinen. Kukaan ei edes hämmästy, koska heitä on muutenkin liikkeellä.
    Meidän kissa kuoli pari vuotta sitten. Toinen on vielä hengissä. Iltaisin, kun istumme sohvalla katsomassa telkkaria, kolahtelee kissanluukku. Näkyvästi elossa oleva kissa höristää korviaan ja asettuu valmiusasentoon. Kaikki on niin kuin ennenkin. Miten henki voi kolistella luukkua? Se pitää vielä saada selville.

  3.  

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.