Tarinavirta

Sinä jätit minut.

Minä kävelen kirkkaaksi puunattua käytävää. Molemmilta puolilta ovien takaa kuuluu ääniä. Jonkin oven kohdalla käännän päätäni, höristän korviani kuin hevonen. En sentään hirnahda.

Avaan käytävän perältä sen oven minkä joka aamu. Liitutaulu on vielä, piirtoheitin tietysti, televisio ja nurkassa tietokone. Videotykki vahtii nurkassa.

Mutta karttateline on kadonnut ennen minua, ja kauan sitten iso musta pöytä, jossa oli kulunut puulevy ja mustiksi maalatut reunuslistat.

Hyvästi hyvästi!

Isoista ikkunoista heijastuu kasvot kuin peilistä. Aina sinun kasvosi, vuodesta toiseen.

Ulkona hämärtää, ei sada eikä paista.

Sinä jätit minut.

Laivaterminaalissa näen sinut yli rullaavan ihmismankelin. Seisot rapulla tai jotain. Katseesi pyyhkäisee minua ja lipuu kasvojeni ylitse, ei hätkähdä silmien kohdalla.

Yhteiset vuodet tippuvat pisaroina sinua vaivaamasta. Ei: haihtuvat sinusta niin kuin vanha humala, liian vanha enää edes kerrottavaksi.

Sinä jätit minut.

Ja se saari, jossa ennen sait väljästi etsiä sijaa askelillesi, on kutistunut pieneksi kuin ruskea nyrkki jokiselän koskikapeikossa.

Ja kylä, jossa elän, on nytkin täynnä meidän väkeä. Muutaman päivän ne puhuvat sinusta. Aina kun olet saanut jotakin aikaan ja sinun kuvasi on lehdissä, silloin ne jaksavat kerrata sinun kaikki naisesi. Minä olen luettelossa jossain puolivälissä. Sinut muistetaan oman kylän poikana, joka tanssi itsensä tähtien kanssa rakettina valiokuntiin ja bisnesluokan pehmeille istuimille. Aikansa puhuvat, kyllästyvät, tulee uusia miehiä tekstareineen ja salarakkaineen.  Vastaavat Iltsikan kysymykseen: juu, sopimatonta; nimimerkillä kukkahattutäti paheksuvat ja avaavat uuden lonkeron miettiessään osuvinta sanaa. Kun salaa kuitenkin kadehtivat isomunaista ja lipeväkielistä. Miestä. Kyllästyttyään kääntävät netin kuvasivustoille.

Niistä ihmisistä, jotka ennen seisoivat soramontun reunalla, kun ajoit niille seutukuntaa lehtiin, irtoaa minuun vaitonaisia silmäyksiä. Puheet ovat aina olleet täällä kortilla niin hyvinä kuin pahoina päivinä.

Sinä jätit minut.

Sinä katosit minulta metsään. Jäniksenpassi kourassa ja korvissa ajokoirien etenevä haukku sinun on löydettävä polku tuulen alta.

Huomenna nouset Löytiönkulman metsästä tienpenkalle, järjestät matkan. Ne, jotka kanssasi lokakuussa keräsivät pelloilta viimeiset kaalit metsiin ja rupesivat hirvipassiin, nyt jo panevat sillan pielessä pinoon ensi vuotta.

Sinä asetut taloksi Fatilaan tai liityt reissumieheksi kakkostien Helsingin-karavaaniin.

Sinä jätit minut.

Sähköpostini on täynnä kevyitä viestejä kuin tuuli iholla. Niitä rouskutan iltaisin.

Silta humisee pöydälle, jos avaan ikkunan. Juuri tänä vuonna silta on päätetty panna kokoremonttiin, meidän kaarisiltamme.

Enemmän tästä saaresta lähdetään joen kautta kuin metsän.