Maire oli liittynyt marttoihin. Hän katseli printattua ohjelmaa. Tiedossa oli lauluilta, kortinpeluuta, taidenäyttelykierros, kokkausta, lukupiiri ja kevätretki.
Näyttää kiinnostavalta. Miten en ole keksinyt tätä aikaisemmin? Hänen kampaajansa oli suositellut ryhmään liittymistä, kun Maire oli valitellut harrastusten vähyyttä.
”Parasta perunasta” illassa valmistamme perunapizzaa, perunacurrya sekä perunaomenaleivoksia.
Tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Ruokaohjeet voivat piristää arkeamme. Nyt kun Roosa on ruvennut kasvissyöjäksi, kaipaan uusia reseptejä, Maire tuumi. Hän oli tukevoitunut. Uusi hittituote hulavanne houkutteli. Jos saisin vaikka kadonneen vyötärön takaisin, hän haikaili.
Maire muisteli eilistä herkutteluhetkeä. Hän oli leiponut kaksi pellillistä kanelilta tuoksuva korvapuusteja. Roosa oli tullut koulusta pahoinvoivan näköisenä. Fysiikankokeet olivat olleet hänen mukaansa ärsyttävän vaikeat. Kun Maire tarjosi pullia, tyttö sanoi, ettei maistu ja livahti omaan huoneeseensa.
Kun Roosa tuli illalla alas, Maire pyöräytti pinkinväristä hulavannetta hame hulmuten.
”Minulla oli tällainen nuoruudessani. Tai se oli kyllä kevyempi. Lähimarketissa oli mainos, että he ovat saaneet uuden erän. Ensimmäiset myytiin hetkessä loppuun. Kokeile.”
Roosa yritti, mutta vanne kolahti kerta toisensa jälkeen lattialle.
”Äh, emmä osaa enkä halua”, hän sanoi.
Tytön kännykkä pirahti. ”Moi Roosa, arvaa mitä äiti osti meille. Hulavanteen, se on mahtava. Olen pyörittänyt sitä jo monta kertaa. Äiti sanoi, että sen avulla saa ampiaisvyötärön. Tule kokeilemaan”, luokkatoveri Mirri hehkutti.
Roosa painoi kädet korvilleen. ”Mä oon kipee, emmä voi”, hän sai sanottua.
Vatsaa väänsi. Roosa veti peiton korvilleen ja vaipui raskaaseen uneen. Hän oli keijukaisprinsessa. Hyppeli kepeästi saniaismetsikössä ja kuunteli lintujen hilpeää konserttia. Patarummut kaikuivat kumeasti, sitten kuului rämähdys.
”Herätinkö, anteeksi”, isä kurkisti ovelta. Kokeilin vaan, miten vanne pyörii minun vyötärölläni. Ei se pyörinyt, kolahti pöydänkulmaan. Maljakko putosi ja särkyi. Äiti taitaa olla nyt vihainen. Pahuksen vanne. Eiköhän kokeilla sitä seuraavan kerran mökkipihalla.
Roosaa nauratti. Hän kuvitteli, miltä isä näyttäisi kaislahamosessa hulavanne tukevan vyötärön ympärillä.
”Antaa äidin pyöritellä, lähdetään me kaksi kävelylenkille”, isä sanoi ja vihelteli mennessään vaihtamaan vaatteita.
Roosalle tuli hyvä mieli. Isä oli mukava ja pullea äiti sai hänen puolestaan haaveilla aivan rauhassa kadonneesta vyötäröstä.
Se siitä, Maire mietti. Ehkä tällainen pullea vaimo on enemmän Taunon mieleen.
Marttailtaan oli saapunut runsaasti väkeä. Perunateema kiinnosti.
Illan emäntä Eija jakoi tottuneesti osallistujat kolmeen ryhmään toiveiden mukaan.
”Pääsenkö curryryhmään?” Maire kysyi.
”Kyllä vain, teitä on viisi. Jaa sinä tehtävät. Tässä on ohje ja tarvikkeet”, Eija kuittasi ja jatkoi ohjeistamaan muita. Maire tunsi ulkonäöltä sisarukset Saaran ja Veeran. Nämä asuivat naapurissa.
”Vanhoja piikoja”, oli Tauno sanonut. Maire oli nähnyt viime aikoina tukevan miehen vierailevan heidän luonaan. Puskaradio kertoi, että hän oli Saaran sulhanen. Kuulemma bussikuski.
”Hups, taisin ripauttaa pataan chiliä enemmän kuin ohjeessa luki”, Maire pelästyi.
”Älä huoli, curryssa pitää olla makua. Kaikki muut ruoat ovat mietoja”, Eija lohdutti.
Saara kuori urakalla perunoita. Kaikki kulkivat ahtaassa keittiössä edes takaisin etsimässä milloin mitäkin. Saara parahti, kun terävä veitsi leikkasi haavan hänen käteensä. Oliko joku tönäissyt?
Veera kiiruhti apuun. Hän oli sairaanhoitaja ja tiesi miten toimia. Hän sitoi käden ja Saara sai vapautuksen urakastaan. Veera jatkoi. Maire näki, että hän loi vaivihkaa silmäyksiä sisareensa. Niissä oli jotain uhkaavaa. Olivatko he riidoissa keskenään?
Perunaruuat valmistuivat ajallaan. Mairen ryhmä sai erityiskiitokset tulisesta currysta. Toinen suosikki oli perunaomenaleivokset.
”Tämä resepti on varmasti Taunon mieleen”, Maire iloitsi.
Hän soitti Mama Maddalenalle. ”Olen innostunut marttailloista, liity sinäkin”, hän ehdotti.
”Voi Maire, minulla on nykyään kiireitä. Kerron myöhemmin, se on vielä salaisuus. Voin harkita sitten, kun projekti on ohi.”
”Mama, minulla on ehdotus. Meillä on kahden viikon kuluttua korttipeli-ilta. Ei mitään uhkapeliä, vaan opetamme pienissä ryhmissä toisillemme uusia pelejä. Voi valita Unon tai Maijan tai Kasinon. Juteltiin kokkauskurssilla, että olisi mukava saada paikalle joku korttiasiantuntija. Minä ehdotin sinua. Tulisitko kertomaan tarotkorttien tulkinnasta ja ennustamaan halukkaille?”
Mama oli imarreltu. Ei hänellä niin kiire ollut, etteikö hän ehtisi viettää yhtä iltaa rakkaiden korttien parissa.
”Sovittu, tulen mielelläni.”
”Saat palkaksi marttojen neulomat villasukat.”
”Marttasiskot, saanko esitellä Mama Maddalenan. Hän tietää kaiken tarotkorteista”, Maire hehkutti seuraavalla tapaamiskerralla.
”Tervetuloa Mama. Aloitetaan ensin kahvikupposilla. Emäntäryhmä neljä on leiponut meille karjalanpiirakoita ja makeaa porkkanakakkua. Olkaa hyvät”, Eija kehotti.
Maman esitys tarotkorttien saloista sai raikuvat aplodit. Hän jakoi printtaamansa lyhyen oppimäärän.
”Vetäydyn tuonne sivuhuoneeseen. Halukkaat saavat tulla yksi kerrallaan kuulemaan kohtalonsa. Lupaan vain hyviä ennustuksia”, Mama virnisti.
Hetken kuluttua hänen ovellaan oli jono. Mama jakoi kaikille elämänohjeita. Hän selitti, että muutamat tummat kortit olivat varoituksen sanoja.
Kun Saara nosti mustanpuhuvan kortin toisensa jälkeen, Mama kauhistui. Miten käännän Uupumuksen, Huolen ja Häirinnän positiivisiksi? hän mietti.
Mama tyytyi sanomaan Saaralle, että tämän pitäisi olla erityisen varovainen tulevina päivinä. Saara näytti pelokkaalta mutta nosti sitten leukansa pystyyn.
”En usko tuohon. Minulla on kaikki hyvin”, hän ilmoitti jäykästi.
Veeran kortit olivat vielä tummempia. Pettymys, Tappio ja Tuho. Ei hyvältä näyttänyt. Mama yritti hymyillä.
”Nyt on vaikeat ajat. Meidän täytyy vain sinnitellä niiden yli”, hän totesi ympäripyöreästi. Veera loi häneen epäluuloisen katseen.
”Lupasit hyviä ennustuksia, olet petturi”, hän tokaisi ja poistui kannat kopisten.
”Ilta ei mennyt kovinkaan hyvin”, Mama tunnusti Mairelle, kun he kävelivät kerhohuoneelta kaupunkiin päin. Hänellä oli vaitiolovelvollisuus, joten juttu jäi siihen.
Maire touhotti kortinpeluusta. ”Opin pelaamaan Canastaa. Voitin yhden erän. Voi Mama, osaatko sinä? Olisi mukava jatkaa.”
”Osaan toki, mutta kahdestaan pelaaminen ei oikein toimi. Kenet saisimme kolmanneksi?”
”Ei ainakaan Taunoa. Hän on kiinnostunut vain urheilusta. Roosa on liian nuori ja hänellä on omat menot ja läksyt.”
”Miten olisi Alli? Hän on yksin ja kaipaa varmasti seuraa.”
”Hyvä Mama, me kolme mummoa olemme mahtava joukkue. Minä soitan Allille heti huomenna.”
Tervetuloa bussiretkelle Forssaan. Lähdemme aamukahdeksalta Wetterin pysäkiltä. Sitovat ilmoittautumiset Eijalle.
Maire ilmoittautui mukaan. Olihan se vaihtelua.
Bussi täyttyi nopeasti. Maire tunnisti monta marttasiskoa. Useimmilla oli kutimet käsissä. Veera ja Saara istuivat kaukana toistaan. Ilmeisesti he eivät olleet puheväleissä. Maire katseli ohikiitävää maisemaa. Kevät oli pitkällä. Koivut vihersivät. Hän nautti valoisista päivistä. Pitkä talvi oli onneksi takana.
Perillä Forssassa heitä odotti paikallisopas. Päivän ohjelmaan kuului kiertokäynti puuvillamuseossa ja Finlaysonin tehtaanmyymälässä. Jokaisella oli paluumatkalla kannettavana paperikassi, joka sisälsi pöytäliinoja ja pussilakanoita. Kahdenkymmenen prosentin alennus oli purrut. Tulevat tarpeeseen, Maire lohdutti itseään. Hän unohti sujuvasti, että vaatehuoneessa pöytäliinoja oli iso pino ennestään.
Päivä oli sujunut rattoisasti. Opas oli kierrättänyt kehräämön alueella ja kertoillut elävästi puuvillatehtaan historiasta. Martat näkivät silmissään, miten ankeat olot puuvillaenkeleillä oli ollut. Nyt bussissa oli raukea tunnelma. Kuljettaja, joka oli esittäytynyt Pekaksi, oli kehottanut kaikkia kiinnittämään turvavyöt. Maire katsoi, kun etupenkillä istunut Veera nousi ja kumartui bussikuskin olan yli. Kysyy varmaan jotain, hän mietti.
Kuljettaja oli näyttänyt hänestä tutulta, mutta hän ei keksinyt, missä oli nähnyt miehen. Ei mutta, tämähän taisi olla Saaran otaksuttu sulhanen. Hän oli nähnyt heidän käyvän päivällä yhdessä kahvilla. Veera oli kävellyt mielenosoituksellisesti poispäin.
Bussin jarrut kirskahtivat. Vieressä oli jyrkkä rinne ja sen edessä kaide. Bussi rysähti vauhdilla kaiteeseen ja kellahti kyljelleen. Kaikki kirkuivat. Veera, jolla ei ollut turvavyötä, löi päänsä ikkunaan. Kuljettaja retkotti ohjauspyörää vasten. Hän oli kuollut heti.
”Saiko kuljettaja sairaskohtauksen?” joku huusi, kun kaaos hellitti.
Kukaan muu kuin Veera ei ollut loukkaantunut vakavasti. Ambulanssi tuli nopeasti paikalle. Martat kömpivät yksi kerrallaan ovenraosta ulos. Kaikki olivat järkyttyneitä. Saara itki. Maire levitti hänen hartioilleen huovan.
Kaikkia kuulusteltiin seuraavana päivänä. Maire kertoi nähneensä Veeran kuiskuttelemassa kuljettajalle. Veera oli nyt sairaalassa tajuttomana saatuaan aivotärähdyksen.
Ruumiinavauksessa selvisi, että kuljettaja oli saanut ruiskeen, joka oli tappanut hänet välittömästi. Oliko Veeralla sormet pelissä? Hänhän oli sairaanhoitaja. Mutta halusiko hän todella tappaa samalla bussilastillisen marttoja?
Maire purki sydäntään Mama Maddalenalle. Tämä kuuneli vakavan näköisenä.
”Minulla oli paha aavistus, etteivät sisarusten välit olleet kunnossa”, hän sanoi. ”Epäilen, että kyseessä on intohimorikos. Kuulin, että Pekka seurusteli ensin Veeran kanssa. Pikkusisko vei kuitenkin voiton. Tässä on selvästi kyse mustasukkaisuudesta ja luottamuksen pettämisestä. Niin surullista. Sisarkateus tuntuu pahalta.”
”Veeraa kuulustellaan heti kun hän toipuu. Jos hän toipuu. Lääkärit ovat sanoneet, että hän tuskin tulee ennalleen. Tämä on kovaa Saarallekin”, Maire pohti.
Iltapäivälehdet kirjoittivat tapauksesta suurin otsikoin: Intohimorikos Marttojen kesäretkellä.
Saara oli tutkinut sisarensa huoneen ja löytänyt patjan alta päiväkirjan. Hän vei sen poliiseille. Teksti oli murheellista luettavaa.
Olen niin onneton. S on vienyt minulta kaiken. Uskon, toivon, rakkauden. Ja P:n. Hän nauraa. Miksi Saara nauraa? Epäilen että hän on raskaana. En kestä, en jaksa, en halua elää. Tapan itseni. Tapan kaikki. Millään ei ole mitään väliä. Elämä on epäreilua. Minä vihaan, vihaan.
Loput tekstistä oli tahriutunut kyyneliin.
Kului muutama viikko. Maire kaipasi virkistystä. Silmiin osui kiehtova ilmoitus: ”Hyvä ruoka hivelee sielua yhtä hyvin kuin ravitsee kehoa, sen kyllyydestä virtaa lempeä hyväntahtoisuus.”
Martat kutsuivat näillä sanoilla jäseniään maisteluiltaan. Teemana oli tutustuminen hämäläiseen lähiruokaan.
Maire ilmoittautui ensimmäisten joukossa. Harmi, ettei Mama ole liittynyt mukaan marttoihin. Olisi ollut hauska rupatella ruokapöydän ääressä.
Saara käveli yksin saliin ja pysähtyi Mairen viereen.
”Olit minulle ystävällinen silloin bussiturman aikaan. Saanko istuutua viereesi?”
”Totta kai. Miten sinulla menee?”
”Huonosti. Veera on edelleen sairaalassa. Hän on saanut aivovamman. Tuskin pystyy enää kävelemään. Olen hakenut hänelle paikkaa hoivakodista.”
”Miten surullista. Miten itse voit?”
”Huonosti. Odotin vauvaa, mutta sain bussiturman jälkeen keskenmenon. Yritän pärjätä nyt omillani.”
”Saanko kysyä jotain. Sinähän osallistuit Marttojen korttipeli-iltaan? Osaatko pelata Canastaa?”
Saaran silmät kirkastuivat. ”Osaan, se on jännittävä peli. Pitää pystyä hämäämään ja pitää pää kylmänä. Miksi kysyt?”
”Olen järjestänyt kolmen naisen peli-iltoja. Mama Maddalenan tunnetkin. Hänen ystävänsä Alli on myös innostunut. Haluaisitko tulla neljänneksi?”
”Voi, mielelläni. Tarvitsen toden totta jotain muuta ajateltavaa kuin oma kurjuuteni.”
”Hyvät Martat. Lämpimästi tervetuloa maistelemaan lähiruokaa. Esittelen teille illan ruokalistan. Viiniä saatte hakea baarista omaan laskuun. Ensimmäiseksi tarjolla on punajuurigraavattua haukea, haukipateeta, Annabella-perunaa ja rosollia”, illan emäntä kuulutti.
Annokset olivat pieniä taideteoksia.
”Odotan jo kovasti mitä muuta saamme”, Maire sanoi ja siemaisi tilkan valkoviinilasistaan. Saara oli tyytynyt jääveteen.
Sievät mustiin pukeutuneet tarjoilijaneitoset kantoivat seuraavat annokset pöytiin.
”Jänis-peurapihviä, päällä majavaa, palsternakkapyrettä ja mustaherukkakastiketta. Lisäksi vihreää salaattia, pelargoniankukkia sekä friteerattuja porkkanan kuoria.
”Vau, onpa eksoottista”, Maire huokasi. ”Tästä riittää Mamalle kertomista.”
”On aikoihin eletty, kun porkkanan kuoria pidetään gourmet-aineksina.”
”Muistan että friteeratut perunankuoret olivat joitain vuosia sitten trendikkäitä”, Maire sanoi ja maisteli varovaisesti majavaa.
”Ilmankin tulisi toimeen. Tämä on aika vahvan makuista.”
Tarjoilijat korjasivat lautaset ja kattoivat jälkiruuat noutopöytään. Maire tarkkaili yhtä tyttösistä. Tämän silmät harhailivat ja askeleet horjuivat.
”Tuo tyttö on selvästi nauttinut rauhoittavia. Toivottavasti hän selviää kunnialla illasta.”
Salissa kävi kohahdus, kun emäntä kertoi jälkiruuasta.
”Saatte pannacottaa kallioimarteen juurien ja mesiangervonkukkien kera. Lisäksi poronpallerojäkälää ja kultasuklaata. Maistelkaa rohkeasti. Ette tule pettymään.”
Maire soitti aamulla Mamalle. ”Et usko millaisen illallisen nautin eilen marttojen kanssa. Se oli aivan uskomaton. Kuvittele, jänistä, majavaa ja jäkälää.”
Mama nauroi niin että vatsa hytkyi. ”Kuulostaa uskomattomalta. Oletko ajatellut kokeilla reseptejä?”
”En todellakaan. Mutta parin viikon kuluttua meillä on munailta. Odotan, että saan uusia ohjeita. Olen aivan innoissani näistä marttailloista. Siitä puheen ollen, houkuttelin Saaran seuraksemme Canasta-peliin. Sopiihan se sinulle?”
”Tietenkin, tavataan viikonloppuna.”
Naiset istuivat Mairen kodikkaassa olohuoneessa pyöreän pöydän ääressä. Saara osoittautui kokeneeksi pelaajaksi. Hän voitti helposti ensimmäisen kierroksen. Peli jatkui tasaisena ja illan päätteeksi Maire oli johdossa.
”Jatketaan viikon kuluttua”, hän sanoi. ”Kaadan meille vielä kupilliset teetä.”
Muut kuuntelivat ihmeissään, kun hän kuvaili maisteluiltaa.
”Tunsitko Saara sen sievän tarjoilijan, joka kompastui loppuillalla tarjottimen kanssa?”
”En tunne, mutta tiedän, että hän on emännän sisarentytär. Taitaa olla tämän suojatti. Tuskin olisi saanut muuten jatkaa. Kuulin, että hän on aiheuttanut ennenkin harmia.”
Juttu unohtui, kunnes Maire tapasi tytön uudelleen. Tämä nojasi kerrostalon seinään ja näytti olevan muissa maailmoissa.
”Hei, tarvitsetko apua?”
Tyttö mumisi jotain ja vajosi maahan. Maire hätääntyi. Hän soitti 112:een ja selosti tilanteen.
Ambulanssi tuli kymmenessä minuutissa. Maire lähti saattamaan tyttöä ensiapuun. Hän oli tajuton. Elvytys ei auttanut. Tyttö kuoli.
Maire kertoi poliiseille sen vähän mitä tiesi. Tytöltä ei löytynyt henkilöllisyyspapereita. Raatihuoneen emäntä kutsuttiin tunnistamaan vainaja.
”Sisarentyttäreni Rauni. Voi tyttöparkaa. Hän joutui huonoon seuraan. Yritin auttaa, mutta luulen, että hän käytti huumeita eikä välittänyt varoituksistani. En tunne hänen kavereitaan, mutta tiedän että hän liikkui tuolla Puisto-klubilla. Kyselkää sieltä.”
Kävi ilmi, että nuorison suosimassa ravintolassa oli huumeita liikkeellä. Myyjistä ei kenelläkään ollut tietoa.
”Mistä Rauni sai rahaa?” poliisit kysyivät emännältä.
”Hänen palkkansa oli pieni, mutta huomasin, että käteiskassasta hävisi rahaa ja keittiöstä arvokkaita veitsiä. Epäilen että hän oli varkauksien takana.”
”Mama, olen roistojen jäljillä”, Maire soitti ystävälleen. ”Tule Puistolle. Tarkkaillaan mitä täällä tapahtuu.”
”Maire, emme ole baarin kohderyhmää. Pistämme siellä silmään. Ajattele nyt, kaksi mummoa nuorison keskellä. Ehdotan, että Saara voisi käydä vähin äänin juomassa pari lasillista viiniä. Hän voi sitten raportoida.”
Maire kuulosti pettyneeltä. Hän myönsi, että Mama oli oikeassa. Hän tunsi itsensä naurettavaksi nuorisodiskossa. Musiikki soi täysillä ja värivalot saivat hänen päänsä särkemään.
Saara oli valmis seikkailuun. Hän tupeerasi hiuksensa, kietoi värikkään huivin kaulaan ja suihkautti hajuvettä. Hän oli valmis. Saara oli liikunnanohjaaja. Diskotanssit olivat hänelle tuttuja. Kun ilta ehti pitemmälle, hän tilasi baaritiskillä Camparin. Tummaan huppariin pukeutunut mies kiilasi viereen.
”Tumma olut.”
”Moi, minä olen Donna. Ollaanko tavattu?
Mies murahti, mutta kääntyi sitten katsomaan.
”Sä olet uusi? En ole ennen nähnyt sinua. Haluatko jotain?”
”Mitä olisi tarjolla?”
”Mitä haluat?”
”No aluksi toisen drinkin. Sitten voidaan keskustella.”
”Mama, arvasit oikein. Puistolla liikkuu huumeita. Olisin saanut vaikka mitä. Juteltiin yhden kaverin kanssa. Kännykkäni pirahti, mutta suljin sen saman tien. Onnistuin nappaamaan miehestä kuvan. Se on aika epäselvä, mutta piirteet näkyvät. Mennäänkö yhdessä poliisin puheille?”
”Saara, ole varovainen. Näkikö hän, että otit kuvan?”
”En usko. Hän oli aika sekaisin. En ole kuitenkaan varma.”
”Miten pääsit lähtemään?”
”Vanha temppu. Ilmoitin meneväni puuteroimaan nenän. Livahdin takaovesta ulos ja otin taksin. Olen nyt kotona.”
”Tavataan poliisitalolla.”
”Jaaha, meidän vanha tuttu. Vai on taas huumeita liikkeellä”, virkapukuinen poliisi sanoi. ”Kiitos rouvat. Me tehdään ratsia Puistolle. Pysykää kaukana sieltä. Nämä herrat ovat äkkipikaisia liikkeissään.”
Parin päivän kuluttua Hämeen Sanomissa oli pikku-uutinen.
Puisto-klubilta löytynyt huumeita. Rikolliset on saatu kiinni yleisövihjeiden perusteella.
Maire, Saara ja Mama istuivat Café Laurellilla. Kaikilla oli edessään kuppi vahvaa kahvia ja kermaleivos.
”Saara, hoidit osasi hienosti. Tässä kaupungissa on nyt muutama roisto vähemmän”, Mama kiitteli.
Saaran kasvot säteilivät. ”Mama, palveluksessanne.”
