Tarinavirta

Avautumisia

Minulla on tuskallinen logistinen ongelma, jota en pysty ratkaisemaan.

Kas näin:

Yleensä käyn marketeissa kerran viikossa. Yritän keskittää ostokset yhteen päivään, koska en tykkää kauppakeskuksissa huuhailemisesta.

Mukaan tarttuu ruokatarvikkeiden, taloudenhoidon ja siivoustarpeiston lisäksi kaikenlaista takkia, sukkaa ja muuta tarpeellista tavaraa. Kieltämättä usein sellaistakin, jota ei ole merkitty mukanani olevaan hankintalistaan. Olen ostanut neljä pitkävartista kenkälusikkaa, koska ne ovat väreiltään sopivia eteisen isoon tauluun.

Joen vastarannalla vastapäätä asuintaloani on Puuvillan mammuttimarketti. Sinne!  Alkajaisiksi ahmaisen ravintola-alueella salaatin, kahvin, voisilmäpullan tai pannarin. Sitten intoa puhkuen työnnyn vaikkapa Clas Ohlsonille aurinkovalokennoja ja varsi-imureita ihmettelemään. Tai poikkean älykoneputiikkiin.

Prisma on kompaktimpi marketti, sieltä löydän helpommin tarvitsemani. Ja totisesti löydän!

Matkaa kumpaankin runsaaseen kauppakeskukseen on meiltä suunnilleen saman verran.

Silti minulla on ongelma, josta en ole kuullut koskaan muiden valittavan.

Kuinka markettien kärryt voivat painaa niin paljon, että vankkajalkainen ja tervekätinen muija ei millään osaa lykkiä täyttä kärryä suoraan? Yhtenään törmään maustehyllystöön, hedelmälaareihin, olutpakkausten torneihin. Lykätessä tulee vuoroin hiki ja vuoroin vilu, sen mukaan työntyykö kärryni erikoistarjouksessa olevaan konvehtirasioiden tilataideteokseen vai toisen asiakkaan sähkömopoon.

Yleensä parin kolmen tunnin ostosreissulla joudun heittämään myssyn maitopurkkien niskaan ja toppatakin sullomaan siihen pieneen lokeroon, jossa vissiin muut kuskaavat lapsiaan. Tasoitan kärryjeni menoa ja kroppani vilu-hiki-rullausta.

Ladottuani kärryn kukkuroilleen, istun huilaamaan erikoiskahville ennen viimeistä taistoa. Mutta… Kahvilaosiossa ei ole vessaa! Tankattuani itseni seuraavan ostoiskun varalle, mielelläni kiertäisin uutta puhtia hakemassa vessan kautta. Mutta ei auta itku marketeissa.

Niinpä siinä vaiheessa, kun nykyisin kahvinhimo iskee, nopsasti kassajonoon ja suunnaksi kotikahvipannu.

Kauppahelvetin viimeisen tuhannen karaatin sisäisen hepulin saan markettien kassalla. Työnnettävää tavaraa on täysi kärryllinen, hihna liukuu, minä säntäilen edestakaisin tiskillä, ihmiset katselevat kaahomistani. Toinen puoli kansalaisista näyttää ärtyneeltä, toinen puoli muotoilee kasvoilleen säälin sekaista ymmärtämistä. Maksan kahdella kortilla koko kasan. Etukorttia ei pidä unohtaa.

Mutta ei siinä likikään kaikki!

On kerättävä hihnan toisesta päästä sama kasauma takaisin tyhjään kärryyn. Minun tulee uudelleen vuoroin kuuma ja kylmä. Ihmiset vaihtavat jonossa jalkaa. Joku naputtaa kassahihnan reunuslistaa. Kurottelen kohti hihnan alkupäätä saadakseni kaiken mukaani.

Koska olen lyhyt, joudun alimmat tavarat kaapimaan kassaneidon hyppysten ulottuville sukeltamalla pylly pystyssä ostoskärryyn.  Maitopurkit ja karpalomehut muokkaavat Sarpin leivonnaisiin uuden kuosin. Luomutomaatit ja viinirypäleet luiskahtavat auenneista laatikoistaan kärryritilän läpi lattialle.

Sekavasti hölskyvät ja rapisevat kärryt on lykättävä nopsasti sivuun kiireisten tieltä. Istun näköpiirissä olevalle ainoalle penkille. Penkin päässä jalkojaan lepuuttava mies kysyy avuliaasti, voiko jotenkin auttaa. Tunnen itseni vanhaksi ja vaivaiseksi. Muut vanhat näyttävät rauhallisesti lykkivän rollaattoreitaan apteekin oviaukosta.

Sitkeästi rupean latomaan kolmannen kerran samoja tavaroita isosuisiin kasseihin. Ja sitten nostan ne täydet kassit takaisin kärryyn. Käsivarret rutisten ja selkälihakset kireinä lykkään joka suuntaan kiemurtelevan kärryn ulko-ovelle.

Tähtäys kohti parkkipaikalla seisovaa autoa! Keskittyminen tuo menoon varmuutta.  Vesi tirskuu takin kauluksesta sisään, sori sori, vastaantulijat, kärry poukkoilee lasiseinän viereen lykättyihin ostoskoripinoihin. Kauheesti anteeksi! Anteeks anteeks, luulin sua vanteeks.

”Anteeksi mitä?” joku jää perääni kyselemään.

Kotitalon pihassa tää on viimeistä eellinen taisto, rintamaamme yhtykää.  Ensin on avattava ulko-ovi. Se pysyy auki, kun osaa juntata painavimman kassin ovitoppariksi. Nopsasti potkiskelen kassit riviin ala-aulaan hissin vierustalle.

Joskus naapurin täyskiltti koiraparikko emäntineen ehtii astua hissistä samaan aikaan. Päivän seurusteluosuus. Mitäs piskit? Hissin kolahdus, sitten suhahdus.

No nyt! Lasken: yy kaa koo neli viis… ja kaulassa arvotavaralaukku plus avainköysi.

Kaikki mukana. Kiitos Buddha ja sodanjumala Siwa/ Shiva ja Meksikon Musta Orpheus. Maali näkyvissä, hiiohei!

Hissiltä on hyvin puunattua käytävää pitkin vedettävä kauppasaalis kassi kerrallaan oman oven eteen. Sisäpuolella vetoavuksi tulee käytävän matto. Keittiön lattialla marketista noukittu saalis näyttää ihan mukavalta. Kerään viimeiset voimani ja lajittelen tavarat pöydälle. Siitä ne ovat yksitellen työnnettävissä mikä mihinkin kaappiin ja komeroon.

Onneksi panostin ennen lähtöä kahvin. Eikun kaivamaan pussin pohjalta Sarpin pullat.  Mutta minkä pussin pohjalta?

PS Kiitos koronan vihdoinkin suostuin rauhoittumaan. Istuin tietokoneen vierelle ja nokkelasti tilaan kauppakassit suoraan kotiovelle. Muutkin yhteydet palveluntarjoajiin hoituvat istumalla peffallani vain sormiani sinne tänne näpyttäen.

Mutta nyt kiukuttelee älykäs rannekkeeni. Saan Baby Waltzista paniikin. On kompuroitava ja linkutettava Kauppakassin viimeiset numerot näytölle. Muuten iskee paniikki!

(Samastuuko kukaan?)