Pauhaavat liiankin kanssa voittamattomuuden ja innostuneiden ideoiden virsiä, vitsejäkin, välillä vetäytyvät mykkyteen.
Jumalien pillirivistö. Saan voimaa vikkelästä narsismista, joka myös pettää ja häpäisee. 
Usein äänessä ovat yhtä aikaa tai pelkästään mekkaloivat demonit, joiden huudon sanoma on tämä: et ole mitään, häpeä jos mitään luulit, olet sietämätön ja huono, paha, valepukki. Mihin demonit yrittävät viedä?
Ne yrittävät peittää tunteet, ja onnistuvat joskus luomaan uusia, tai ainakin lietsomaan sellaisia joita ei niin kaivattaisi voimallisessa menossa.
Mutta kenen äänellä jumalien rohkeus paasaa? Milloin niille tarjoutuu taivaallista tilaa?
Mitä silloin tapahtuu jos jumalat putsaavat pillejään ja pirutkin nuokkuvat yleisön puutteessa?
Yksinolo on ylellinen voima, mutta ihmisyydelle myös välttämättä korventavaa.
Vahvuutta saa toisinaan siitä, että hyväksyy kontaktien haavoittavuuden ja parantumattoman väkivallan – mutta myös niiden ihmeenomaisen vitaalisuuden.
Voimistavaa on, ettei pahoissa paikoissa jää yksin. Toisaalta lohduton yksinäisyys vaatii hetkensä.
Kissan outo eläimellisyys.
Yllättävien hetkien rajatonta, kohtisuoraa, luotisuoraa rakkautta että kärsimystä suloisen pedon kaameasta petomaisuudesta.
Näännyttävää on lukea jatkuvasti toisten kuviteltua mielialaa, jotta voisi suojella näitä – samalla kun tietää että suojelunhalussa on jotakin väärää, ehkä toista kuuntelematonta..
Voimaa tuo rakastuminen luottamukseen siitä ettei toinen kytkeydy tähän omituisen sitkeään dynamiikkaan – vaikka se saakin egon tiedostamattomat tasot myös raivostumaan
