”Marlena, kerro litografiakivistä. Tehän esittelitte Hämeen keskiaikafestivaalilla jotain ikivanhaa tekniikkaa?”
Mama Maddalena oli poikennut Galleriaan. Marlena päivysti. Hän tarjosi Mamalle kupillisen kahvia.
”Se on vanha menetelmä. Kivipaino toiselta nimeltä. Kuva piirretään hiotulle kalkkikivelle rasvaliidulla tai tussilla. Se syövytetään typpihapolla. Painoväri telataan pintaan ja kuva vedostetaan prässillä.”
”Ei kai tällä teidän kapineella?” Mama katsoi grafiikanpajan pientä prässiä epäillen. Miten ihmeessä kivi mahtuisi sen alle?
”Ei, tuolla Verkatehtaan kuvataideluokassa on valtavan suuri litografiaprässi. Käytämme sitä. Teemme töitä pareittain, sillä kivet ja prässin käsittely vaativat voimia.”
”Voin kuvitella. Olisi hauska nähdä miten se toimii.”
”Mama, tule katsomaan. Olen menossa viikonloppuna vedostamaan Pauliinan kanssa.”
”Kerroit, että käytätte syövytykseen typpihappoa. Onko sitä helppo saada?”
”Ei todellakaan. Emme voi mennä apteekkiin ostamaan sitä tuosta vain. Tarvitaan luvat ja selvitys, mihin sitä käytämme. Miksi kysyt?”
”Törmäsin siihen Hämeen keskiaikafestivaalilla. Taitaa olla tehokas myrkky?” Mama selitti vältellen.
”Käytämme sitä vain muutaman tipan sekoitettuna arabikumiin. Olemme hyvin varovaisia, Marlena selitti.
Mama henkäisi hämmästyksestä saapuessaan viikonloppuna Verkatehtaalle. Vaikka taideluokka oli suuri, valtava prässi täytti lähes puolet tilasta. Marlena ja Pauliina esittelivät hänelle kiville piirtämänsä kuvat. Pauliinan litokivessä oli tyylitelty portti. Marlena oli piirtänyt pitsihelmaisen kaunottaren.
”Meitä jännittää aina, tuleeko kuvista mitään. Tämä menetelmä on raskas ja hankala. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi rakastamme sitä”, Pauliina selitti.
Vedokset onnistuivat kohtalaisesti. Molemmat saivat vain kolme hyvää kappaletta. Ensimmäiset olivat haaleita. Kivi meni nopeasti tukkoon ja viimeiset olivat liian mustia.
”Mama, järjestämme graafikkoyhdistyksen jäsenille kurssin. Flora vetää sen. Haluatko tulla kunniavieraana mukaan?”
”Ehei, noiden kivien käsittely näyttää todella raskaalta. Selkäni ei kestä”, Mama totesi koetettuaan nostaa yhtä kivistä.
Seuraavana viikonloppuna taideluokassa oli iloinen hälinä. Kurssin minimimäärä viisi henkilöä oli saatu vaivoin kasaan. Mukana oli jopa yksi herrahenkilö. Flora ei ilahtunut, kun huomasi tämän olevan hänen ex poikaystävänsä Taavi.
Hän oli jättänyt miehen lyhyen mutta sitäkin kiihkeämmän seurustelun jälkeen. Mies oli osoittautunut äärimmäisen mustasukkaiseksi, vaikka aihetta ei ollut. Nyt Taavi seurasi häntä ja yritti palauttaa suhdetta. Hän oli liittynyt graafikkojen yhdistykseen vain Floran kiusaksi. Tämä puri hammasta ja yritti kestää. Kurssin opettajakorvausta ei kannattanut menettää yhden ei toivotun osallistujan vuoksi.
Flora taputti käsiään. ”Kuunnelkaa, kerron teille perusasiat. Sen jälkeen pääsette hommiin. Tuolla varastossa on eri kokoisia litografiakiviä. Valitkaa itsellenne yksi. Saatte työskennellä pareittain. Molemmat laittavat kivet päällekkäin hiontaa varten. Väliin ripotellaan carborundumhiekkaa. Suihkutatte vettä ja hierotte kiviä vastakkain niin, että pinnasta tulee silkinsileä. Sen jälkeen voitte piirtää kuvan. Näin, että olette tuoneet luonnoksia. Katsotaan syövytys yhdessä sen jälkeen, kun piirrokset ovat valmiit.
Kurssilaiset ehtivät saada päivän aikana kuvat valmiiksi ja tehdä ensimmäisen etsauksen.
”Jättäkää kivet kuivumaan yön ajaksi. Jatkamme huomenna”, Flora sanoi päivän päätteeksi.
Hän pyyhki otsaansa. Opettajan tehtävä oli rankka. Kurssilaiset olivat kyselleet päivän aikana tekniikasta niin paljon, että häneltä olivat sanat loppuneet kesken.
Apuopettaja Marlena lohdutti. ”Pärjäsit hyvin. Mene ajoissa nukkumaan. Jatketaan huomenna uusin voimin.”
Flora heräsi aamulla puhelimen soittoon.
”Hei, tilasit litokiviä. Tuomme ne Verkatehtaan pihalle. Saatko apuvoimia kantamaan ne ylös taideluokkaan?”
Flora oli täysin unohtanut, että oli löytänyt netistä tarjouksen. Eräs kuolinpesä halusi päästä eroon tarpeettomiksi käyneistä kivistä. Ne olivat harvinaisia, joten tilaisuuteen piti tarttua viivyttelemättä.
Flora pomppasi ylös. Hän herätti poikaystävä Paavon. Tämä yritti kääntää kylkeä. He olivat valvoneet myöhään. Paavo oli närkästynyt, kun kuuli Taavin osallistuvan tyttöystävän kurssille. ”Taidat tykätä siitä tyypistä edelleen?”
Flora oli suuttunut. Hän yritti vakuuttaa, ettei halunnut nähdä Taavia enää koskaan. Mutta mitä hän voi tehdä, kun toinen maksoi kurssimaksun siitä ilosta, että näki Floran.
”Tulethan apuun. Nyt tarvitaan miesvoimaa”, Flora ravisteli Paavoa.
Tämä ähkäisi ja nousi. ”Mitä nyt. En minä aio osallistua kurssillesi.”
”Ei tarvitsekaan, mutta nyt tarvitsen kantoapua. Saamme uusia litokiviä ja ne painavat.”
”Hyvä on. Keitä pannullinen vahvaa kahvia. Olen sen jälkeen valmis”, Paavo myöntyi. Tuntui hyvältä, kun häntä tarvittiin.
Kivikuorma saapui. Flora haki varastosta nokkakärryt. Kurssilaiset nostivat kiven toisensa jälkeen kyytiin. Lopulta jäljellä oli enää niistä suurin.
”Paavo ja Taavi. Jaksatteko kahdestaan nostaa kiven tuonne hyllyn päälle? Siellä se ei ole kenenkään tiellä”, Flora pyysi.
Pojat ähelsivät. Paavo kiipesi tikkaille ja Taavi kannatteli alhaalta. Yhtäkkiä Paavon käsi lipesi ja painava järkäle putosi Taavin päälle. Tämä yritti kannatella, mutta voimat eivät riittäneet. Tikkaat kaatuivat ja Paavo niiden mukana. Kiven terävä reuna leikkasi pahan näköisen haavan Taavin otsaan.
Ambulanssi tuli pillit soiden. Taavi kuoli matkalla sairaalaan.
Kurssilaiset olivat järkytyksestä mykkiä. Flora yritti pitää itsensä kasassa mutta romahti, kun ambulanssi lähti. Hän itki lohduttomasti. Paavo oli loukannut kaatuessaan jalkansa. Hänet vietiin ensiapuun.
Paavo pääsi illalla kotiin. Flora oli kalmankalpea. Hän tuijotti poikaystäväänsä syyttävästi.
”Oliko sinulla sormet pelissä tässä onnettomuudessa?” hän tivasi huulet valkoisina.
”Et kai kuvittele, että minä tahallani annoin kiven pudota?” Paavo loukkaantui ja ontui makuuhuoneeseen. Hän veti peiton korvilleen. Hän oli saanut vahvaa särkylääkettä. Se tainnutti nopeasti uneen.
Flora heräsi, kun Paavo vaikeroi. ”Et saa. Et saa tavata Floraa. Hän on minun. Kuuletko. Minun.”
Flora ravisti Paavoa. Tämä heräsi hätkähtäen. ”Näin painajaisunta. Taavi yritti vietellä sinut. Minun pelastin meidät molemmat.”
Paavon silmät harittivat.
Flora silitti hänen poskeaan. ”Hys, kaikki on hyvin. Pidetään huolta toisistamme.”
Mama Maddalenan silmät olivat tummat, kun hän kuunteli Marlenan kertomusta onnettomuudesta.
”Mustasukkaisuus on pahinta mitä tiedän”, hän sanoi. ”Se voi teettää tekoja, joita saamme katua lopun ikäämme. Toivon, että Paavo toipuu. Ennuste ei ole kovinkaan hyvä.”
Floraa ei näkynyt moneen viikkoon grafiikanpajalla. Marlena ja Pauliina yrittivät soittaa, mutta tyttö ei vastannut puhelimeen.
”Antakaa hänen olla rauhassa. Veikkaan, että kesän jälkeen pahin on ohi”, Mama lohdutti.
”Paavo on ollut masentunut Taavin kuoleman jälkeen. Hän otti sen tosi raskaasti. Ajattelin että paikanvaihdos voi auttaa”, Flora kertoi ystävilleen Marlenalle ja Pauliinalle. Hän oli tullut pitkästä aikaa grafiikanpajalle. ”Olen varannut Saariselältä tunturimajan ruskaviikoksi. Sinne mahtuu kuusi henkeä. Sopiiko Marlena sinulle ja Jussille, että tulisitte mukaan. Entä sinä Pauliina ja Matti?
Marlena oli heti valmis. Hän oli saanut kipinän jo seurustelun alkuaikoina. Hän ja Jussi olivat patikoineet Lapissa rinkat selässä lukuisina kesinä.
”Hyvä idea. Meillä on viikko syyslomaa säästössä. Minulle sopii ja varmasti Jussillekin.”
”Minun täytyy keskustella Matin kanssa. Mieli tekee, mutta tiedän että hänellä on työkiireitä”, Pauliina epäröi.
Yllättäen Matille sopi. Hän kaipasi liikuntaa toimistotyön vastapainoksi. Flora hoiti matkavaraukset.
”Seuraavana Rovaniemi”, Marlena hyräili tuttua lastenlaulua. Yöjuna oli kiidättänyt heidät joutuisasti läpi syksyisen maiseman. Ravintolavaunussa oli ollut suorastaan tungosta. Nyt aamulla kaikilla oli univajetta. Bussissa oli hyvä torkkua.
”Tunturihotellin pysäkki”, kuljettaja kuulutti. Kaikki havahtuivat. Olivatko he jo perillä?
”Mennäänkö syömään hotellin ravintolaan lohikeitto? Se näkyy olevan lounaslistalla”, Marlena ehdotti.
Tuhti tillikermainen ja sopivan suolainen keitto lämmitti. Miehet ottivat oluttuopit keiton kaveriksi. Tunturimaja sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä.
”Voi miten hurmaava kämppä”, Pauliina sanoi ja katseli ympärilleen.
Kelohonkahuvila oli kodikas ja juuri sopivan kokoinen heille. Alakerrassa oli tilava olohuone ja keittiö sekä makuuhuone. Parvella oli kaksi makuuhuonetta.
”Hei, meillä on oma sauna”, Flora sanoi kierrettyään katsomassa tilat.
”Laitetaan takkaan tuli ja juodaan päiväkahvit”, miehet ehdottivat. ”Sen jälkeen päiväunet maittavat”.
Näin tehtiin. Pauliina ja Matti saivat arvonnassa alakerran makuuhuoneen. Marlena ja Jussi kiipesivät parvelle. Sieltä avautui upea näkymä Iisakkipään rinteelle. He heittäytyivät pehmeille patjoille tyytyväisinä ensivaikutelmaan.
Flora ja Paavo majoittuivat viereiseen huoneeseen. Äänet kuuluivat turhan hyvin ohuen seinän läpi. Paavo valitti, ettei heillä ole omaa rauhaa. Flora tyynnytteli kärsivällisesti.
Sade alkoi iltapäivällä. Retkeläiset vetivät sadeviitat ylleen ja lähtivät tutkimaan lähimaastoa. He olivat sopineet keittiövuorot. Marlena ja Jussi olivat ensimmäisinä. He suuntasivat Kuukkelikauppaan ja palasivat majalle raahaten painavia kasseja. Niistä löytyi poronkäristystä, puikulaperunoita, tuoretta rieskaa, leipäjuustoa ja lakkahilloa. Jussi kantoi painavaa Lapin Kulta -laatikkoa.
”Minnehän muut ovat menneet?” Marlena aprikoi latoessaan ruokia jääkaappiin.
Jussi kietoi hänet syleilyyn. ”Saanhan vähän puristella. Maja on nyt meidän kahden. Mitä tehtäisiin?”
Marlena nauroi. ”Mitä ehdotat?”
Kun Flora ja Pauliina palasivat miestensä kanssa, Marlena kokkasi posket hehkuen iltapalaa. Matti tarjosi maittavan aterian jälkeen reilulla kädellä konjakit kaikille.
”Hyvää syyslomaviikkoa. Päiväkin selvänä, niin saatte rahat takaisin”, hän virnisti.
Kaikki olivat saunan jälkeen kypsiä nukkumaan. Sade rummutti ikkunoihin ja tuuli vinkui nurkissa. Oli ylellistä kääriytyä pehmeiden untuvatäkkien alle. Pian mökissä kuului tasainen kuorsaus.
Marlena kattoi runsaan aamiaisen. Hän oli tyytyväinen, kun puuro kelpasi kaikille.
”Tehkää itse retkieväät, niin saatte mieleisenne. Minä keitän kahvia termospulloihin”, hän lupasi latoessaan tiskit koneeseen. ”Ajattelin, että kiipeämme Iisakkipäälle. Luin esitteestä, että rinteellä on viitoitettuja polkuja. Sadekin on lakannut.”
Kivikkoinen polku kiemurteli kurun reunalla.
”Mitä nuo kivikasat ovat?” Paavo kysyi katsellessaan päällekkäin pinottuja pikkukiviä.
”Ne ovat seitoja, lappilaisten pyhiä paikkoja”, Matti tiesi.
”Taitavat olla turistien rakennelmia”, Pauliina epäili.
Huipulta oli hulppeat näköalat alas laaksoon. Tuuli tuiversi niin, että kaikki vetivät huput päähänsä. Yhteiskuvan jälkeen he lähtivät vikkelästi paluumatkalle.
”Mitä sanotte, haluatteko lähteä tänään vähän eilistä pitemmälle patikkamatkalle? Jussi kysyi seuraavana aamuna. Hän oli tutkinut maastokarttaa ja ehdotti retkeä Kuukkelilammelle. Sinne oli noin kymmenen kilometrin matka.
”Minä jään lepäilemään”, Paavo sanoi heti.
Flora heitti häneen epäluuloisen katseen. ”Jaloviinapullo taitaa kiinnostaa enemmän kuin patikointi”, hän moitti.
”Minä jään Paavon seuraksi. Vaelluskenkäni hiertävät”, Matti sanoi ja iski Paavolle silmää.
Flora, Pauliina ja Marlena lupasivat lähteä. He pukeutuivat rivakasti. Oli hyvä päästä matkaan ajoissa, sillä säätiedotus lupasi iltapäiväsadetta.
Reitti oli helppoa maastoa kävellä. Jussilla oli kompassi, mutta sitä ei tarvittu. Metsäautotie johti suoraan pieneen kahvilaan. Isäntä Lintu-Antti oli pihalla hakemassa halkoja. Kun hän näki nelikon, hänen suunsa levisi virnistykseen.
”Tuosta minä olen kateellinen. Riski mies, jolla on kolme ihanaa naista matkassa.”
”Ei kannata kadehtia. Minä olen kovilla näiden kanssa”, Jussi nauroi.
”Tulkaa peremmälle. Tarjolla on pannukahvia ja tuoreita munkkeja. Noita-Nainen paistaa parhaillaan räiskäleitä.”
Kahvilan takassa räiskyi tuli. Retkeläiset istuutuivat tukevan kelohonkapöydän ääreen. Noita-Nainen toi heille lettuannokset ja lusikoi runsaasti lakkahilloa päälle.
”Tämä on varmaan synti. Maistuu taivaalliselta”, Flora huokasi.
”Tyttöseni, näen silmissäsi huolta. Onko sinulla kaikki hyvin?” Noita-Nainen kysyi.
Flora häkeltyi. ”Ei tässä mitään. Kaikki on hyvin. Olemme lomalla ja nämä ovat hyviä kavereita.”
”Näen jotain muutakin. Näen vaaraa. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.”
Retkeläiset maksoivat ja kiittivät. Äskeinen huoleton tunnelma oli poissa. He patikoivat ääneti takaisin sateentihkussa. Kaikki olivat sadeviitoista huolimatta märkiä palatessaan.
Flora oli toivonut, että miehet olisivat ymmärtäneet laittaa saunan kuumaksi. Se oli turha toivo. Molemmat istuivat television äärellä rommilasit käsissään. He murahtivat tervehdyksen ja syventyivät Hercule Poirotin murhamysteeriin.
Flora ehdotti seuraavana päivänä retkeä Laanilaan.”Luin paikallislehdestä, että Souvarit esiintyvät tänään”, hän hehkutti.
Pienellä tanssilattialla oli tungosta. Siellä pyöri vaelluskenkäisiä turisteja. Retkeläiset mahtuivat hädin tuskin sekaan. Vain Paavo jäi istuskelemaan baaritiskin ääreen. Marlena tarkkaili miestä. Tämä ehti juoda useita tuopillisia olutta snapsien kera ennen kuin päivätanssit loppuivat.
Marlena huomasi paluumatkalla kävelytien laidassa tutun näköisiä sieniä.
”Täällä on hyvän näköisiä punikkitatteja. Onko kenelläkään pussia, joihin voisin kerätä näitä?”
Pussia ei löytynyt. Marlena riisui anorakkinsa ja keräsi hupun täyteen pulleita sieniä. Hän hihkaisi ilosta, kun löysi muutaman herkkutatinkin.
”Sopiihan, että paistan meille illalliseksi sienipiirakan?”
Mökkiin levisi tuota pikaa herkullinen tuoksu. Piirakka oli juuri niin hyvää, kuin Marlena oli ennakoinut. Hän keitti pannullisen teetä. Matti terästi sitä rommilla. Tunnelma koheni hetkessä. Paavokin vaikutti piristyneeltä.
Hän tuli mukaan seuraavana päivänä retkelle Rumakuruun. Flora ilahtui ja antoi Paavolle suukon poskelle. Nokipannukahvit maistuivat. Naiset ottivat valokuvia rohkeista kuukkeleista, jotka kärkkyivät makupaloja.
Matti laittoi juustosyötin kaljunsa päälle. Pauliina oli kärppänä vieressä. Valokuva miehestä ja linnusta voisi olla Vuoden luontokuva. Hän pettyi, sillä linnut olivat nopeampia kuin hänen kameransa.
”Photoshoppaan kotona”, Pauliina nauroi.
Marlenalla oli akvarellitarvikkeet mukana. Retket olivat olleet niin pitkiä, että hän ehti vasta viimeisenä päivänä maalaamaan Iisakkipään rinteelle.
Jussi lähti ritarillisesti kantamaan hänen laukkuaan. ”Palveluksessanne arvon rouva.”
Marlena istuutui seitakivelle ja tarkasteli maisemaa maalarin silmin. Puuskainen tuuli oli viedä paperit mennessään. Jussi levitti sadeviitan tuulensuojaksi kahden tunturikoivun väliin. Hän katseli, kun vaimo levitti ruskan värejä suurella siveltimellä paperille.
”Okraa ja sienaa, mausteeksi vähän värillistä harmaata ja poltettua umbraa”, Marlena esitteli. Hänen mielestään maavärien nimet olivat kuin runoja.
”Maalauksesta tulee tosi raikas, kun jätät noin paljon paperinvalkoista näkyviin”, Jussi kehui.
”Tuulessa värit kuivuvat nopeasti. Voin kohta aloittaa toisen kuullotuskerroksen”, Marlena sanoi.
”Kuule, lupasimme että tulemme ajoissa illalliselle. Tänään on Floran ja Paavon keittiövuoro”, Jussi huomasi katsoessaan kännykästä kelloa.
Aika oli kulunut huomaamatta. He kävelivät ripeästi rinnettä alas ja ehtivät juuri sopivasti ruokapöytään.
”Löysin kaupasta graavia Jäämeren lohta. Keitin puikulaperunoita ja tein kermaviilikastikkeen. Jälkiruuaksi on lettuja ja karpalohilloa”, Flora esitteli aikaansaannoksensa.
Paavoa ei näkynyt.
”Meni lepäämään. Mielialalääkkeet väsyttävät”, Flora kuittasi, kun muut kyselivät, oliko mies osallistunut kokkaukseen.
Marlena oli katsellut vaivihkaa, miten kalpea ja vaisu Paavo oli ollut koko viikon. Miehellä asiat eivät ole kunnossa, hän mietti. Flora-parka. Tämä oli yrittänyt kaikkensa piristääkseen poikaystävää. Ehkä viikko tiiviissä seurassa ei ollut sittenkään hyvä ajatus.
”Minulla on ehdotus. Nyt kun meillä on viimeinen ilta, mentäisiinkö istumaan kodalle nuotion ääreen?” Matti kysyi.
Flora ilahtui. Hän ei halunnut vielä vetäytyi Paavon kanssa ahdistavaksi käyneeseen makuusoppeen.
”Paistetaan makkaraa. Meillä on vähän rommiakin jäljellä. Voin keittää kaakaota termospulloon”, Marlena lupasi.
Nuotio savutti. Paavon makkara kärventyi, kun hän työnsi sen varomattomasti liian lähellä tulta. Hän kaivoi jaloviinapullon taskustaan ja otti kunnon kulauksen.
”Taidan käydä vähän kävelyllä. Savu kirveltää silmiä”, hän sanoi.
”Tulen kaveriksi”, Matti lupautui.
Jussi ja naiset istuivat nuotion valopiirissä.
Flora vaikutti levottomalta. ”En pidä siitä, että Paavo lähti kävelemään. Hän on juonut aika paljon. Hyvä kun Matti lähti mukaan.”
Rommikaakao loppui ja nuotio hiipui. Retkeläiset tekivät lähtöä takaisin tunturimajalle, kun Matti palasi.
”Minne Paavo jäi?” Flora kysyi huolissaan.
”Halusi jäädä vielä. Istuttiin seitakivellä. Lähdin, kun hän sanoi haluavansa olla hetken yksin.
Aamulla Flora oli huolesta sekaisin. ”Paavo ei tullut koko yönä takaisin. Valvoin pitkään, mutta nukahdin sitten. Kun heräsin, vuode oli tyhjä. Lähdettekö kanssani etsimään?”
Satoi kaatamalla. Vettä valuva seurue kiipesi Iisakkipään rinteelle. Seitakivellä ei ollut ketään. Tyhjä jaloviinapullo kertoi omaa tarinaansa. Huhuilusta ei ollut apua. Sade oli peittänyt jäljet ja tuuli vei äänet.
Paavon ruumis löytyi vasta monen tunnin etsinnän jälkeen kurun pohjalta. Mitään väkivallan merkkejä ei näkynyt. Veressä oli runsaasti alkoholia.
Retkeläiset olivat kauhistuneita ja ymmällään. Mitä oli tapahtunut? Matti vakuutti, että Paavo oli kunnossa, kun hän lähti.
Marlena katsoi Floraa. Tämän ilme oli tutkimaton. Hän ei itkenyt.
”Taitaa olla jonkinlaisessa shokissa”, Pauliina arveli.
Paluumatka oli ankea. He ehtivät täpärästi yöjunaan. Retki oli päättynyt pahimmalla mahdollisella tavalla.
Marlena pyysi Mama Maddalenalta apua.
”Me kaikki olemme poissa tolaltamme. En voi ymmärtää, miten Paavo putosi rotkoon. Mama kiltti, voisiko kortit kertoa jotain tapahtuneesta?”
”Tyttöseni, näen tuskasi. Näen myös Floran tuskan. Hän on menettänyt kaksi poikaystävää lyhyen ajan sisällä. Uskon että tapaukset liittyvät toisiinsa. Kerroit, että Paavo oli masentunut ja söi vahvoja lääkkeitä. Ne voivat aiheuttaa harha-aistimuksia. Epäilen, ettei hän halunnut elää syyllisyyden kanssa. Emme tosin tiedä, mitä Paavon ja Matin välillä tapahtui. Meillähän on vain hänen sanansa, että Paavo oli elossa, kun hän palasi kodalle. Entä Flora? Hän oli selvästi tuskastunut Paavon masennukseen. Kukaan ei olisi huomannut, jos hän lähti yöllä etsimään poikaystäväänsä. Nämä ovat vain arveluja. Meillä ei ole todisteita. Annetaan kuolleen levätä rauhassa. Elämä jatkuu.”
Marlena nyyhkytti. Elämä oli julmaa. Piti olla vahva kestääkseen vastoinkäymiset.
”Nosta kortti tulevaisuudelle”, Mama kehotti. ”Sauvojen kymppi Torjunta. Tämä kortti kertoo, että et voi etkä saa ottaa muiden murheita kantaaksesi. Sinun pitää jatkaa omaa elämääsi.
Niin Florankin. Hänellä on pitkä tie kuljettavana päästäkseen yli näistä kuolemantapauksista. Tuet häntä parhaiten uskomalla itseesi ja tulevaisuuteen.”
