Tämä on runo. Kai?

Jos nainen on aikaansaava, häntä sanotaan impulsiiviseksi. Tai kaksisuuntaiseksi.

Jos nainen innostuu, hän on hössöttäjä ja hysteerikko. Sekakäyttäjä ja juoppo ainakin.

Jos nainen hoksaa nopeasti ongelman ratkaisun, ok, sokeakin kana löytää jyvän.

Jos nainen järjestää porukkaretken kaikkine lisineen, hän on huomiota kerjäävä narsisti.

Jos nainen ei itke, hän on kovaluonteinen.

Jos nainen itkee, hän kerää säälipisteitä.

Jos nainen on ammattilainen, hän on huora.

Jos nainen on asialle omistautunut, hän on fanaatikko, tiukkapipo, kukkahattu, julkisuushakuinen tyrkky. Narsisti. Vihervasemmistolainen hörhö.

Kun nainen sanoo: – Ihminen! moni kuulee hänen sanovan: – Minä! Minää …

Vielä useampi kuulee hänen sanovan: – Nainen! Kokkelis-kakkelis! Minää …

Tämä meikä-minä-naisoletettu-ihminen vetää nyt hihnat laukun ympärille ja painuu sinne, mikä tien päässä odottaa.

Siellä ei takuulla ole vastassa miesrohmua tai kitkerälahokkaa naisoletettua, joka kysyy ja vastaa:

-Eihän sulla ole mitään sitä vastaan, että annan potkun persuksiin.

Kai naiset ovat huomanneet, että viime aikoina ovelimmat äijät ovat joukolla ruvenneet feministeiksi.

Miehellähän on kylkiluu, naisella punaposkinen omena. Tai päärynä. Että nakerreltavaa riittää.

Moni tavallinenkin mies on löytänyt itsestään sisäisen ultrafeministin. Varmentaa vielä kutsumalla itseään äijäfeministiksi.

”Aina minä olen rakastanut kaikkia naisia.”

Osaavat ne, nämä alfaurokset, lirkutellen ratsastaa Troijan hevosella naislinnakkeeseen.

Samalla he vääntävät sormensa selän takana ristiin.

Ja sitten menoksi! Kun vielä muistaisi, mihin suuntaan. Jonnekin jossa on bileet!

Moikka!