Tarinavirta

“ Suurkiitos, sinulle Minttu, hyvästä palvelusta ja erinomaisesta aamiaisesta”, Raakel Rosmariini sanoi pöydästä noustessaan. Hän oli pukeutunut viininpunaiseen pellavakolttuun ja hänellä oli vyötäisillään raidallinen esiliina, jossa oli suuret taskut sekä nahasta valmistettu vyökukkaro koristeellisine solkineen. Hiuksensa Raakel oli kammannut nutturalle niskaan ja hänellä oli päässään koristeltu hilkka ja kaulassaan suuri pronssinen riipus.

Kaiken kaikkiaan Raakel oli mahtava näky jo kokonsakin puolesta, kun hän lähti koreineen ja pussukoineen keskiaikamarkkinoille.

Maanantaiaamuna soi puhelin. Raakel soitti. Hän kertoi unohtaneensa vaatteitaan piirongin laatikkoon ja pyysi minua lähettämään ne postitse. Osoitteen hän laittoi tulemaan tekstiviestillä.

Jo samana päivänä vein paketin R-kioskille. Olin tietenkin unohtanut lukulasit kotiin, joten tihrustin pienen pientä tekstiä puhelimen näytöltä kirjoittaakseni hänen lähettämänsä osoitteen lähetteeseen. Kun vein paketin kioskin myyjälle, hän näpytteli tiedot koneelle ja mainitsi ohimennen, että kyseinen osoite on Heinolassa.

Niin kai sitten, ajattelin, sillä eihän osoitteessa mainittu kylä sanonut minulle yhtään mitään. Se kuitenkin kummastutti minua hieman, sillä olinhan keskustellut Raakelin kanssa Hämeenlinnasta, ja siksi kai olin jotenkin olettanut hänen asuvan sielläpäin. Heinola tai Hämeenlinna, minulle se oli tietenkin aivan yksi ja sama.

En tuhlannut asialle ajatustakaan ennen kuin vasta seuraavana päivänä, jolloin sain tekstiviestin postilta työpuhelimeeni. Viestissä kerrottiin että pakettini oli nyt noudettavissa Heinolassa sijaitsevasta k-marketista.

Nyt on kyllä jokin pahasti pielessä, ajattelin. Eihän minun pitänyt sitä viestiä saada, vaan Raakelin. Seikkailtuani tovin netin syövereissä onnistuin kuin onnituinkin löytämään postin asiakaspalvelunumeron.

En tiedä miksi, mutta yritykset koettavat nykyisin piilottaa puhelinnumeronsa kaikin mahdollisin tavoin, jotta ihmiset eivät sitä vain vahingossakaan löytäisi. Aivan kuin he eivät haluaisi palvella asiakkaitaan. Siis niitä, joista he elävät. Tehkääpä koe. Koettakaapa löytää minkä tahansa suuryrityksen puhelinnumero netistä alle kymmenessä minuutissa. Joissakin tapauksissa siihen menee yli puoli tuntia tai sitten sitä ei löydy ollenkaan.

Minä kuitenkin löysin tuon numeron ja soitin siihen. Soittooni vastasi nauhoitus. Kuuntelin kärsivällisesti selostuksen kolmella eri kielellä ja lopulta minulle kerrottiin, että postin asiakaspalveluaika oli siltä päivältä sulkeutunut. Tunsin suuttumusta. Miksi tätä oleellista tietoa ei voitu ilmoittaa heti aluksi, vaan minut huijattiin kuuntelemaan selityksiä kielillä, joita en edes ymmärrä?

No, onneksi sillä sivulla, jolta löysin puhelinnumeron oli myös postin sähköpostiosoite. Ei siis auttanut, oli ruvettava näpyttelemään sepustusta tapahtuneesta. Siihen kului ainakin parikymmentä minuuttia. Erehdyin vähintään toistakymmentä kertaa painamaan ässää aan sijaan tai peetä oona. Ja korjailin jatkuvasti oikolukuohjelman päin honkia kirjoittamia sanoja, saadakseni tekstistä edes jossain määrin luettavan. Juuri tästä syystä puhun niin paljon mieluummin puhelimitse kuin lähettelen kirjoitettuja viestejä. Sillä tavalla ihmiset ymmärtävät toinen toistaan paremmin ja mahdolliset väärinkäsitykset tulee oiottua välittömästi. Eikä lainkaan tarvitse muistella, mitä sitä oikein tulikaan sanotuksi, kun toinen suvaitsee kiireiltään vastata parin päivän kuluttua.

Painoin lähetysnappia ja tällä kertaa sain vastauksen alle kahdessa sekunnissa.

Kerrassaan nopeaa toimintaa ajattelin. Suorastaan hämmästyttävän nopeaa. Klikkasin viestin auki ja sain huomata sen pitävän sisällään vähintäänkin kolmen sivun verran englanninkielistä tekstiä, jossa selitettiin, millä kaikilla tavoilla viestin lähettäminen oli epäonnistunut. En sitä tietenkään lukenut, sillä siihen ei olisi kyennyt keskiverto brittikään.

Suuttumukseni sen kun vain lisääntyi. Ja pitkän tovin etsittyäni löysin eräältä toiselta sivulta sellaisen niin sanotun kaavakkeen, jonka postin toimeksiannosta joku nörtti oli laatinut oman kieroutuneen mielensä tyydytykseksi. Sellaisen, johon voi laittaa vain tiettyä dataa tietyn logiikan mukaisesti ja jonka kaikkiin sarakkeisiin pitää vastata, vaikkei lainkaan haluttaisi.

Tästä oli kuitenkin se hyöty, että seuraavana päivänä minulle oikein soitettiin postista.

Pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen siitä, mikä oli ongelman laatu. Postinumeron 3 oli ilmeisesti vaihtunut vahingossa 8:ksi tai päinvastoin. Tämä hyvin avulias nainen lupasi korjata virheen pikimmiten.

Postinumeron osalta hän sen tekikin, sillä jo kahden päivän kuluttua sain ilmoituksen, jossa kerrottiin, että lähetys olisi nyt noudettavissa Parolan k-marketista.

Minun ei siis auttanut muu kuin soittaa jälleen kerran siihen palvelunumeroon jonka tällä kertaa löysin puhelimeni lokitiedoista.

Palveluhenkilö kysyi minulta paketin vastaanottajan puhelinnumeroa. Se kun oli kuulemma pakettilähetyksissä oikean postinumeron lisäksi oleellisen tärkeä tieto.

Vastasin hänelle, etten suinkaan voinut sitä tietää, sillä Raakelhan ei ollut sitä minulle uskonut ja kysyinkin, eikös posti itse voisi soittaa numerotiedusteluun ja tiedustella asianomaisen henkilön puhelinnumeroa, sillä enhän minä mikään Fonecta ollut. Vähän tuohtuneena nainen vastasi, ettei posti voinut lähteä kyselemään yksityisten ihmisten numeroita. Ellei numeroa olisi, hän sanoi pahoin pelkäävänsä, että siinä tapauksessa paketti palautuisi lähettäjälle.

Silloin onnekkaasti muistin, että olihan Raakel lähettänyt minulle tekstiviestin ja siinähän toden totta oli hänen numeronsa mainittuna. Kerroin tuon numeron palveluhenkilölle ja tunsin tyytyväisyyttä siitä, että tämä asia oli lopultakin saatu pois päiväjärjestyksestä. Jäin tosin miettimään, että olihan heillä kaiken aikaa ollut tiedossa Raakelin nimi ja osoite. Vaikka postinumero olikin erheellinen, niin eikö muiden tietojen perusteella voinut päätellä, ettei henkilö asunut Heinolassa vaan Parolassa? Vai asuuko Heinolassakin saman niminen nainen samannimisellä kadulla?

En ajatellut koko asiaa sen koommin, mutta seuraavalla viikolla sain taas postilta tekstiviestin. Se oli muistutus siitä, että Raakelin paketti Parolassa pitäisi noutaa ennen viestissä mainittua päivämäärää.

Vähän jo menee liian pitkälle, ajattelin soittaessani jälleen kerran jo tutuksi käyneeseen numeroon.

Minun on häpeäkseni myönnettävä, etten ollut aivan kaikkein diplomaattisimmillani kertoessani asiakaspalvelijaparalle, mitä mieltä olin hänen edustamansa kansallisyhtiön nykytilasta.

Rauhoituttuani viimein, tämä nainen pyysi minulta palvelusta. Voisinko minä ystävällisesti välittää vastaanottajalle tiedon siitä, että paketti olisi nyt noudettavissa, kun kerran oli käynyt niin ikävästi, että minun työnumeroni oli linkittynyt hänen postipalveluunsa? Koska minua hieman nolotti aiempi suunsoittoni, lupasin näin tehdä.

Olin jo lopettamassa puhelua, kun mieleeni palautui se, mitä tämä nainen hetkeä aiemmin oli sanonut ja pyysin häntä toistamaan sen. Oliko siis todellakin niin, että Raakelin postipalveluun oli liitetty minun työnumeroni?

Kyllä, tämä numero meidän tiedostoissamme todellakin on, nainen vastasi. Mielenkiinnosta kysäisin häneltä, mihinköhän osoitteeseen minun siviilipuhelinnumeroni mahtoi olla linkitetty, mikäli se sattui olemaan heidän tiedossaan.

Tähän väliin minun pitää nyt kyllä mainita, etten ole koskaan käynyt omapostipalvelussa, jollainen minulla kuulemma jossakin internetin syövereissä on, enkä ole sieltä käsin määritellyt itselleni omaa lähipakettiautomaattia.

Hämmästykseni oli suuri, kun palveluhenkilö kertoi tämänkin numeroni olevan linkitetyn juuri tuohon samaiseen k-markettiin Parolassa. Jokin ylenpalttisen viisas tekoäly oli kai sen minun puolestani sinne liittänyt, huomattuaan, että näillä kahdella numerolla oli sama omistaja. Sikäli mikäli postilla sellaisia tekoälyjä oli käytössään.

Mielessäni päädyin siihen loogiseen johtopäätökseen, että mikäli en ilmoittaisi Raakelille paketin saapumisesta, se palautettaisiin lähettäjälle – eli siis minulle – Parolan k-markettiin ja saisin tällöin ilmoituksen sen saapumisesta tekstiviestillä.

Minua alkoi niin kovasti naurattaa, että minun oli lopettava puhelu. Mietin nimittäin mitäköhän sitten tapahtuisi, jos jättäisin noutamatta tämän palautetun paketin. Mihin se silloin toimitettaisiin? Kenties syntyisi silmukka, jossa paketti palautuisi aina uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan ja saisin siitä joka kerta ilmoituksen tekstiviestillä vuoroin toiseen ja vuoroin toiseen puhelinnumerooni.

Olin suuresti helpottunut, kun Raakel ilmoitti noutaneensa paketin.

Tämä tarina on tosi.