Luovuus joka kaipaa jonnekin, odottaa että kaunein elämässä alkaaÂ
Jossakin on etäinen kaunis josta etäisen aavistus pitää loitollaÂ
Iskut, iskut, iskutÂ
Haivuin kun odotin tietäväni tarpeeksiÂ
Haivuin kun kohtasin historiallisia taivaitaÂ
Haivuin niiden painon alleÂ
Yritin ja haivuinÂ
Kadotin ja haivuinÂ
Olin läsnä ja haivuin
Kohtasin etäisyydessä
©Antu Sorainen
Kiinnostava runo. Ensi lukemalta ajattelin, että iskut viittaisivat elämässä koettuihin pettymyksiin, johonkin joka satuttaa, mutta sitten mietin, että ehkä jokin seppä takoo ihmisestä luovuuden esiin tai sitten luova ihminen takoo jotakin. Tai ne ovat kohtalon iskuja, jotka muokkaavat ihmisestä sellaisen kuin hän on tai siis millaiseksi hän tulee. Runon ihminen kohtaa etäisyydessä, jossa on jokin kaunis. Ehkä iskut kuuluivatkin sieltä ja kutsuivat sinne katsomaan, mitä on tekeillä.
Minäkin olen odottanut, että kaunein elämässä alkaisi. Mutta ei se ala, odottamalla se ei ala. Menneisyyttä on vaikea muuttaa, se on sellainen kuin on. Mutta voisiko luovuudella muuttaa sen vähän kauniimmaksi? Sen verran, että uskaltaa sinne etäiseen?
Kiitos runosta! <3