Tuli päivä, jolloin elämäni muuttui peliksi,
aamun usvaa ei voinut erottaa ajatuksistani,
eikä unesta voinut enää herätä.
Ja minä katselen peililasien takaa,
kuinka sydämeni yrittää kaikkensa,
mutta sinä pystyt näkemään vain omat
harhaiset silmäsi heijastuvan katseestani.
Niin suunnattomasti sinua rakastan,
että annan itseni hajota sinut pelastaakseni,
vaikka lyöt minut maahan joka kerta,
kun et muista luvanneesi mitään.
Mutta minä jaksan loputtomasti,
olla sotilas, hevonen, lähetti ja torni,
jaksan, vaikka pelilauta on jo tulessa
ja liikun voimilla, joita en tiennyt olevan olemassa.
Enkä minä erota enää rakkautta riippuvuudesta,
joka minussa on ja joka sinussa on.
Pyydät anteeksi, mutta kätesi on jo ojentunut
ja anteeksi antaessani varmistan pelin jatkumisen.
Jotta peli loppuisi ja pääsisin pois,
minun täytyisi uskaltaa kohdata suurin pelkoni,
mahdollisuus, että näen kuninkaan kaatuvan liekkeihin,
yksin.
