Hämähäkkisoppa tehtiin näin.
Ikkunalautojen alta kerää suurimmat ja karvaisimmat pitkäjalkaiset otukset. Hämmennä jossakin pihaleikkien vanhassa kattilassa. Syötä pienemmillesi.
Asvalttipihalla veitsienteroittaja ja kattiloiden paikkaaja huutelevat asiakkaita. Naiset tuovat heille tavaraa. Joku laukkuryssän näköinenkin.
Pikkupojat ja isommatkin miehet käyvät laulamassa. Heille lentää kolikoita, ehkä haikeat tangot vetävät eniten.
Iskelmälaulaja virittää oikean orkesterin pihalle, Pasi Kaunisto. Hänen ympärilleen keräydytään, karvahatut ja tumput tanassa.
Portaiden ja seinän syvennyksessä isompi poika työntää kielen suuhun, olen kuusi. Kotona kysyn äidiltä, iltapesulla: mikä on organismi? Äiti ei oikein tiedä mitä vastata, kai monesta syystä: mitähän tuo pikkulikka nyt on saanut päähänsä.
Neljävuotiaana laitettiin maitokauppaan, pihan poikki kadun toiselle puolelle, reitti kulki autoluiskan kautta. Takaisin tullessa joku mies työnsi maitoineni autoluiskan sivulle rappukäytävään, työnsi lantiolla hissinovea vasten. Maidot heiluivat käsissäni, menin mykäksi, onneksi joku tuli alas rappuja, mies kohenteli housujaan ja juoksi pakoon.
Hävetti, en uskaltanut kertoa äidille, pidin salaisuuden, ajattelin ettei tämmöisiä saa kertoa. Olisit kertonut.
Roskasäiliön katolta voi laskea pulkalla, tärähdin asvalttiin, munuaisiin sattui, ehkä olin viisi.
Naapuritalon jengin kanssa käynnissä oli kova sota. Rojohoppelaisten. Se nyt kuuluisa näyttelijätär heitti silmään lumipallolla, jossa oli kiviä sisällä.
Omassa pihassa tehtiin lumilinnoja, kukkulan kuningas, kuka pelkää sitä miestä.
Toisessa pihassa leikittiin kotia, mitä kotia, kenen kotia. Meillä isä oli kotona töissä, niiden pihassa isät lähtivät töihin ja äidit paistoivat perunoita kello viisi. Meillä juotiin kello kuusi teetä, voileipien kanssa. Kunnon ruoka oli aamupäivällä, jo yhdeltätoista. Niiden mystisten paistettujen perunoiden haju riivasi. Miksi ne niitä söivät, teeaikaan?
Talonmiestä härnättiin ja hän mätki luudalla..
Rappujen kaiteita lasketeltiin riemuiten, roskat pudotettiin roskakuiluihin, niiden painava rautakansi rämähti hienosti kiinni.
Palotikkaita kiivettiin viidenteen kerrokseen, sieltä pitkin kattoja. Tunnen kaikki kaupungin keskustan katot, takapihat, takaovien, vinttien ja ullakoiden reitit.
Nyt aikuisena olen kuullut, ettei muualla niin koko ajan oltu katoilla kuin meillä, Yrjönkatu kympissä. Ja että meille tultiin muualtakin kiipeilemään katoille. Oltiinko me erityiskulttuuri. Juoksivatko kaikkien kaupunkien lapset parhaille katoille.
Isosisko kavereineen oli saanut poliisit peräänsä: hänkö sen aloitti.
Muonitus
Kotona käytiin vain syömässä. Hyvänä päivänä haettiin viereisestä hallista veripalttua, josta äiti leikkasi ohuita siivuja ja paistoi ne kuumalla pannulla voissa oikein rapeiksi. Päälle sokeroitua puolukkahilloa. Puolukat oli haetuu syksyllä metsistä. Isä ajoi auton aina johonkin suonsilmään, sitten hän karjui, me työnsimme. Kerran mukana oli Nakkilan mummu, äidinäiti. hän kieltäytyi autokarnevaalista tyynesti. Älä siinä huuda. Häneltä oli ensimmäinen poika, Unto, kuollut talvisodassa, tuotiin pakkasessa puuarkussa juna-asemalle. Arkkuihin oli laiutettu kiviä niiden raajojen tai päiden kohdalle jotka puuttuivat. Arkkuja ei saanut avata. Äidit eivät nähneet poikiaan.Mummulla oli Unton alttari kotona, mikään ei ollut niin tärkeää kuin Unto.
Äidillä oli aina essu päällä kotona. Vielä onnekkaampana päivänä hän paistoi lihaleipiä. Kovakuorisen ranskanleivän viipaleen päälle levitettiin jauhelihasta, kananmunista, valkopippurista ja koruupujauhosta tehty seos. Taas paistettiin molemmin puolin voissa: alapuoli leipää oli kullankeltaisen tirisevä, yläpuoli tummanruskea, suloisin tuoksu leijaili.
Isällä oli valkoinen lääkärintakki ja ruskeat nahkamokkasiinit, joissa oli pieni korko. Kun hän lähti ruokatunnilla asioille, lääkärintakki meni vastaanoton naulaan. Kodin naulakosta päähän baskeri, päälle puvuntakki tai ulsteri, alla oli valkoinen nailonpaita ja kapea musta kravatti. Isällä oli kellarissa koppi johon hän iltaisin katosi: isä on kellarissa. Korjaili, paikkaili, oli pois perheestä, sai omaa rauhaa. Äiti siivosi sillä aikaa vastaanoton, ruokki, pesetti ja nukutti lapset.
Mökillä yrttimaa ja hyötymansikkaviljelmä. Paljon tiskiä, pyykättävää, lisämuonituksessa isän ja lasten kaverit ja kaikkien sukulaiset. Poltetaan tuo mökki. Antu, ota tulitikut ja laita nurkka palamaan.
Kesälomalla tehtiin hilloja ja mehumaijalla mehuja. Sukulaismiehiltä ja naapureilta kerättiin viinapulloja. Onnellinen se mehustaja-hilloajien perhekunta, jolla oli joku juoppo tuttava. Mehupullot poksahtelivat joskus omia aikojaan kellarissa. Asvalttipihan lapset vertailivat kunkin perheen mehu- ja hillopurkkirivistöjä. Niitä ei sorkittu eikä varastettu, vain omat purkit näyttivät vähääkään vetovoimaisilta. Vaikka hillopurkkeja ja viinapulloja kuinka tarkoin desinfioitiin ja hilloista kerättiin vaahto pois reikäisellä vaahtokauhalla – samalla jolla vappuna äiti teki tippaleipiä – tuli pintaan aina sinisenvihreää hometta.
Se tuttu painajainen. Äiti: hae kellarista hilloa. Hissin jälkeen piti kävellä alas puoli kerrosta pimeässä, avata raskas ovi, kävellä kellarin käytävää pitkä pätkä, mennä pienelle pimeälle käytävälle, avata perunatunkkaisen kellarikopin ovi, hamuta sieltä purkki, juosta äkkiä koko reitti takaisin ja toivoa että hissi olisi pysynyt alimmassa kerroksessa. Joka mutkassa vaani kauhu, jokainen etappi oli saavutus, jonka jälkeen odotti vielä suurempi pelotus, valkoinen korskuva aavehevonen, joku täysin pimeä kauhea, joku kauhea. Viikonloppu toisensa perästä oli mentävä, sitä hilloa. Lapsen toisensa perästä piti hakea pimeästä kellareista hilloa.
Kellarissa kerrottiin kummitusjuttuja taskulampun valossa, tehtiin verivaloja, perustettiin kerhoja, juostiin pakoon talonmiestä, eksytettiin naapuritalon jengi katoamalla yhdestä ovesta ja putkahtamalla ulos toisesta.
Tove oli 4 vuotta vanhempi, heillä oli vinttikoiria, rakastin häntä, hän asui naapuripihan neljännessä kerroksessa, kipusin sinne usein ja kuuntelin Toven juttuja. Tove kävi äidin kanssa sinfoniakonserteissa, äiti ihmetteli kun Tove istui hipihiljaa paikallaan. Toven veli esiintyi Euroviisuissa, Pihasoittajissa, kai Tovekin oli musikaalinen.
Minne Tove on kadonnut, hän taisi olla ensimmäinen tosirakkauteni.
Toisen pihan nurkassa käytiin saunassa lauantaisin, koko perhe. Sitten paistettiin lättyjä, niihin keitettiin kinuskia päälle. Tai haettiin sitä hilloa. Home kaavittiin tarkkaan päältä pois, sitten herkuteltiin. Joskus vedettiin keittiön alakaapista esiin lankkilaatikko, ja lankattiin juhlallisesti kaikkien kengät, lankatut kiiltävät nahkakengät vietiin eteiseen paraatirivistöön. Kaikilla oli nahkaiset kengät, jotka ostettiin alakerran kivijalkakaupasta. Oli myös pitkävartisia huopikkaita paakaslumikelejä varten. Pakkaskengät. Ja vanttuut, niitä imeskeltiin kun ne kastuivat.
Saunarakennuksessa isot naiset pesivät ja mankeloivat päivisin, huivit päässä, lapset jaloissa, valtavia lakanapyykkejä, kostea hikinen meluisa jyske ja pauke.
Kun isommat pojat jättivät minut pois leikeistä, menin roskahuoneeseen ja pissasin hiekoituskasan päälle. Siskosi on kova mimmi, sanoi yksi poika isoveljelleni. Hänestä tuli Dingo. Noin porirokkareita tehtiin.
Autoluiskan kautta laitettiin narun päähän kadulle nahkalompsa, aina joku aikuinen narutettiin.
Isoveljen kaverin isä kulki joka päivä pihan poikki pyssykassit olalla, hän harrasti Katinkurussa urheiluampumista. Kaveri ampui isänsä pyssyllä kellarissa niin että kuulat kimpoilivat. Myöhemmin hän ampui itsensä.
SAman pojan täti kävi kotona rokottamassa, hän oli terveydenhoitaja. Kun Turon-täti tuli, syöksyimme vanhempiemme parisängyn alle. Meitä kiskottiin jaloista, tukasta, housunpuntista esiin. Turon-täti oli mukava, ei se hänen syynsä ollut. Sänkyjen ja kaappien ja pöytien alla vietettiin muutoinkin paljon aikaa, joka alustaan kirjoitettiin oma nime ja päiväys, hevosten kuvia, minä piirsin sotamiehiä ja poliiseja, ihailin univormupukuisia miehiä, piirtelin tuolien karmit täyteen sarjakuvia näistä miehistä, olin itsekin poika, kunnes joku teki selväksi jotakin.
Menin sängyn alle myös silloin, jos joku vieras lapsi halusi olla kaveri. Pelkäsin kuollakseni. Riitti sisarukset, serkut, pihan lapset. Silloinkin vedettiin pois housun peffasta, pakotettiin lastenhuoneeseen sen veraan kanssa, hädin tuskin uskalsin katsoa ylös lattiasta, valtava helpotus kun outo lapsi lähti eikä myllännyt lelulaatikkoa tai odottanut että keksin jotakin.
Ovikelloa rimputettiin, romannaiset myivät pitsejä, kerran oven takana oli mies tomaatti kädessään, hän pyysi sen päälle suolaa, äiti antoi. Jouluna vietiin naapureihin hyasintit, postinjakajalle ja siivoojalle naruun kirjeet joissa oli joku seteli.
Kenkäkaupan läpi sai juosta kadulta pihalle kun naapuritalon jengi hyökkäsi. Kadulla lähti nahka kielestä jäiseen liikennemerkkiin. Kun roikuin siinä kielestäni, mietin mitä ne namusedät ovat joista varoiteltiin. Ajattelin että nyt en pääse pakoon jos namusetä tulee. Siitä puhtia, kielen repäisy irti, pingoin kotiin. Joku kai yllytti, ei meistä kukaan viaton ollut.
Asvalttipihojen väliä yhdisti autotunneli: siellä hoilattiin Breshnev-lauluja, poliisi poliisi housusi kolisi, ekaluokkalainen paljas nainen.
Pihalta pääsi aidan yli jännittävään puutalojen ja puuvajojen maailmaan, sielläkin koluttiin katot ja vajojen nurkat.
Äidit ja ketkä kodeissa olivat, ehkä isovanhemmat, muut majailevat sukulaiset – se naapurin sotaveteraani jolla oli jäykkä jalka, – näkivät ikkunoista meidät katoilla ja palotikkailla, joskus kiipesimme kuudennen kerroksen ulkoparvekkeelta toiselle. Kukaan ei kuollut, ketään ei kielletty.
Tyttö on kuollut, rimputti poliisi kerran ovikelloa, tarkoittivat pikkusiskoa, äiti pyörtyi. Ei se ollut sisko, joku muu oli yrittänyt kiivetä ränniä pitkin kotiin, pudonnut viidennestä kerroksesta kovaan pihaan.
Jossakin oli rajoja, jostakin oppi jotakin. Uusi perhe muutti alakertaan, teatteriväkeä, niiden poika heitti keihäällä silmään. Kun äiti meni torumaan, niiden aikuiset huusivat kuin halvatut. Tyttären näin kauan myöhemmin aikuisena farssinäyttelijänä, hänkin huusi kuin halvattu, rämisi, kovasti tunnettu.
