Tarinavirta

Jatkoa tarinalle PIKKUKAUPUNGIN KOULU

Torni. Puhdistava ja kaiken hävittävä tuli tuhoaa vanhan. Menetykset ja tuskalliset pettymykset muuttuvat arvokkaiksi lahjoiksi ja kasvun mahdollisuudeksi. Torni on myös yksi korkeimmista parantamisen korteista. Horuksen silmä kuvaa herännyttä tietoisuutta. Olet keskellä muutostapahtumaa. Anna sen tapahtua.

Maman tulkinta: Luota siihen, että kaikki mitä elämässä tapahtuu, on parhaaksesi.

Telttakylästä kohosi savunkiehkura. Mama Maddalena siristi silmiään. Elokuun aurinko kultasi Vanajaveden rannan ikivanhat hopeapajut ja veden päälle kaartuvat koivut. Telttakatos hehkui paahteessa. Mama siirsi korituolinsa läheisen pihlajan kapeaan varjoon. Kristallipallo kimmelsi sateenkaaren väreissä. Mamalla oli ollut hyvä päivä. Hänellä oli paljon kanta-asiakkaita, jotka tulivat kesä toisensa jälkeen päivittämään kohtalonsa.

Mama oikaisi selkänsä. Pellavapuvun taskussa kilisi kolikkoja. Ennustus maksoi viisi pentaakkelia. Pari tyytyväistä asiakasta oli antanut tippejäkin. Mama näki jo mielessään, miten käyttäisi rahat. Sarjalippu Aulangon kylpylään oli parasta, mitä hän tiesi. Porealtaan kuohujen ajatteleminen sai hyvälle tuulelle.

Hän muisti ensimmäisen käyntinsä tarotennustajan luona parikymmentä vuotta aikaisemmin. Työelämässä oli vastoinkäymisiä ja pitkäaikainen suhde oli juuri päättynyt. Hän oli tuntenut itsensä mitättömäksi. Äkkilähtötarjous Intian Goaan oli ollut arjen pelastus. Hän oli kävellyt Mapusan markkinoilla. Vanha turbaanipäinen mies oli houkutellut.

– Kaunis neito, päivitän kohtalosi.

Mama oli uskaltautunut hämärään telttaan. Sitä valaisi vain pieni tuikku. Mies oli pyytänyt kääntämään seitsemän korttia.

– Keskity, viimeisin on tärkein. Se kertoo elämästäsi seuraavien kuukausien ajan, ennustaja oli sanonut.

Mama oli katsonut kauhistuneena kortin kuvaa. Siinä oli alaston mies vatsallaan maassa ja hänen selästään törrötti kahdeksan miekkaa.

– Älä pelästy. Tämä kortti on Miekkojen kahdeksikko Häirintä. Se varoittaa, ettet tee vähään aikaan mitään radikaaleja muutoksia. Ota rauhallisesti, niin kaikki menee hyvin, ennustaja oli neuvonut.

Mama oli ollut varovainen. Sylkäissyt olan yli mustan kissan nähdessään ja varonut kulkemasta tikapuiden alta. Elämä oli jatkunut normaalisti, kun hän oli palannut kotimaahan. Ennustus oli unohtunut, kunnes hän näki antikvariaatin ikkunassa tarotpakan.

Hän muisti, miten oli istunut tuntikausia sohvan nurkassa, tutkinut kortteja ja lukenut niiden merkityksiä ohjekirjasta. Ajantaju oli unohtunut, kun hän oli uppoutunut mystiikkaan. Kortit tulivat pian tutuiksi ja hän oli harjoitellut ennustamista ystäville. Pian hän sai kutsuja vierailta, kun sana oli kiirinyt.

Mama oli katsellut päivän mittaan, miten Roosa oli tehnyt taitavalla kädellä lapsille kasvomaalauksia. Nyt markkina-alueella kirmasi pieniä keijuja ja sotureita. Tyttöset olivat saaneet sulilla koristellut siivet selkäänsä ja pojat puumiekat. Juha-Matti oli veistellyt niitä iltapuhteina. Roosa oli maalannut miekkoihin sahalaitakuviot ja onnea tuottavat silmät.

Mama sydän oli pakahtua, kun hän näki, miten Roosa säteili ilta-auringon valossa ruusunpunaisessa keskiaikahameessa. Hän oli kietonut punottuja nauhoja hiuksiinsa.

– Mama, minulla on ollut mahtava päivä. Täällä markkinoilla on jännittävää. Saanko tulla sinun luoksesi yöksi?

– Totta kai saat. Soita äidillesi, niin hän tietää, että olet turvassa eikä kukaan viikinki ole ryöstänyt sinua.

Roosa hätkähti. Mistä Mama arvasi?

Eräs viikinkipoika oli todellakin kierrellyt teltan ympärillä ja iskenyt Roosalle silmää. Tämä oli vastannut kipakasti, että hänellä on poikaystävä, Härmän Häjy. Poika oli vetäytynyt vähin äänin telttaleiriin sukulaistensa luo.

– En ole nähnyt sitä komeaa pohjalaispoikaa, jonka kanssa olet kulkenut, Mama sanoi.

– Juha-Matti lähti serkkujensa luokse. Hän oli lautatarhalla kesätöissä. Tänä viikonloppuna on serkun häät. Minäkin sain kutsun, mutta valitsin mieluummin nämä festivaalit.

– Kuulehan, haetaanko meille jotain hyvää iltapalaa ja mennään aikaisin nukkumaan? Huomenna on viimeinen markkinapäivä ja paljon ohjelmaa.

– Sopii, käykö hampurilaiset?

– Käy, meillä on ollut raskas päivä. Ehkä raskas iltapala on paikallaan, Mama myöntyi.

Molemmat olivat raukeita tuplajuustohampurilaisten ja coca-colan jälkeen.

– Haluatko Roosa nostaa illan päätteeksi onnenkortin?

– Tietenkin haluan, tyttö nyökkäsi. Hän sekoitti tottuneesti pakan.

Maman silmät tuikkivat, kun hän käänsi Roosan nostaman kortin.

– Rakastavaiset. Kas kas, sinulla on tiedossa ihana elämä. Sinä rakastat ja sinua rakastetaan.

Roosan posket hehkuivat.

– Mama, nyt on sinun vuorosi. Minä tulkitsen, hän sanoi nopeasti. – Mama, nostit Taikurin. Pitihän se arvata. Sinä olet itse Taikuri. Jaat onnea ympärillesi.

Mama sulki silmänsä. Päivä oli ollut täynnä jännitystä. Miten hyvältä tuntuikaan, että hänellä oli ystäviä.

 

Sawwadee – tervetuloa Chaweng Resortiin. Kuvankaunis thaityttö tarjoili Vilmalle, Taunolle ja pojille vastapuristettua ananasmehua. Lasit oli koristettu orkideankukilla.

– Löytyykö olutta? Tauno kysyi.

– Singhaa ja Changia, tyttö hymyili virheettömän valkoisilla hampaillaan.

– Hienoa, voitko tuoda huoneeseemme pari pulloa Singhaa, pojille coca-colaa ja vielä paikallista thaiviskiä.

– SangSom, kyllä vain, otatteko jäitä myös?

– Kyllä kiitos.

Vilma pudisti päätään. Hän oli lukenut matkaoppaasta, että Aasiassa piti välttää jääpaloja, vihreää salaattia ja majoneesia.

Tauno ei välittänyt. – Älä nyt rupea tiukkapipoksi. Tämä on hieno hotelli. Kyllä he pitävät hygieniasta huolen.

Jesse ja Juuso olivat kirmanneet ulkoaltaalle.

– Iskä, päästäänkö heti uimaan?

– Majoitutaan ensin. Katsotaan sitten, Tauno sanoi.

Thaityttö antoi hänelle avaimet ja näytti tietä viehättävään puutarhan ympäröimään bungalowiin. Bougainvillet kukkivat tilavalla terassilla ja meri välkkyi houkuttelevana altaan takana.

– Upeaa, mennään heti uimaan, Vilma innostui.

– Otetaan ensin paukut. Meillä on kaksi viikkoa aikaa. Ehditään tehdä vaikka mitä. Pojat voivat pulahtaa. Hyvä kun ovat käyneet uimakoulun.

Vilma rauhoittui. Kaikki näytti lupaavalta. Bungalow oli ylellinen ja maisema trooppisine kasveineen unelma. Pojat kiljuivat ilosta lämpimässä altaassa. He kisailivat, kumpi pääsee kiipeämään ensimmäisenä muovikrokotiilin päälle. Vilma nauroi, kun krokotiili kiepsahti ympäri ja pojat sen mukana.

– Meillä on nälkä. Koska syödään? Pojat tulivat terassille vettä valuen. Molemmilla oli hartiat punaisina auringosta.

– Apua, unohdin laittaa teille aurinkovoidetta. Nyt pian suihkuun. Onneksi otin aloe veraa mukaan, Vilma huolehti.

Hotellissa oli lukuisia ravintoloita. Tauno arveli, että pojat tarvitsivat aikaa totutella thairuokaan.

– Mennään aluksi tuohon italialaiseen. Pojat saavat pizzaa ja me voimme valita jotain muuta, hän ehdotti.

– Ei tämä maistu oikealta, Juuso valitti tilattuaan suosikkinsa kinkkuananaspizzan.

– Ei niin, Jesse säesti. Kotona saa paljon parempia.

– Pojat, maassa maan tavalla, Tauno sanoi. – Voimme tällä lomalla maistella maailman parhaita makuja. Aloitetaan huomenna aamiaisella. Luin hotellioppaasta, että tarjolla on sekä länsimaista että aasialaista ruokaa. Maistellaan vähän kaikkea. Opettajanne odottaa teiltä pojat matkaraporttia. Ehdotan, että kirjoitatte joka päivä mitä olette tehneet, mitä syöneet, mistä olette pitäneet ja mistä ette.

– Ääh, kuulostaa läksyiltä. Kai se on pakko, pojat nurisivat. He söivät pizzansa mukisematta, mutta suunnittelivat siitä kunnon kritiikkiä.

Aurinko painui kukkuloiden taakse. He olivat Koh Samuin itärannikolla, joten upeista auringonlaskuista mereen ei voinut haaveilla. Pojat olivat nukahtaneet heti illallisen jälkeen.

Vilma ja Tauno istuivat terassilla ja joivat thaiviskipullon loppuun.

– Ihana olla vapaalla ja nauttia auringosta, Vilma sanoi.

– Niin ja perheen seurasta, Tauno halasi vaimoaan. Hänellä oli harvinaisen pehmeä olo. Vilma painautui hänen kainaloonsa.

– Mennäänkö yöuinnille? Meri on tyyni ja pojat nukkuvat.

Rantahiekka helli jalkapohjia. He riisuivat vaatteensa hiekkatöyräälle ja uskaltautuivat alasti sametinpehmeään veteen. Vilmaa huimasi. Tämä oli Elämää. Heillä ei ollut puutetta rahasta. Ainoa ongelma oli, että Tauno oli aina töissä. Nyt Tauno oli ainakin loman ajan hänen.

Toisin kävi. Vilma huomasi päivä toisensa jälkeen olevansa yksin ja vahtivansa poikia. Tauno häipyi runsaan buffetaamiaisen jälkeen omille teilleen. Hän kertoi käyvänsä kuntosalilla ja hieronnassa.

– Täällä hotellissa on loistava spa. Kokeile sinäkin, hän kehotti. Tauno tiesi, että Vilma karttoi vieraiden ihmisten kosketusta.

– Ei kiitos. Minulle riittää uima-allas. Saat olla tänään poikien kanssa. Rantakadulla näyttää olevan useita räätäleitä. Ajattelin teettää puvun.

Vilma lähti korot kopisten matkaan. Tauno laittoi aurinkolasit silmilleen ja istahti aurinkovarjon alle. Jesse ja Juuso heittelivät palloa altaassa.

– Iskä tule mukaan, he huutelivat.

– Lepään hetken, tulen kohta, Tauno vastasi. Hän tilasi allasbaarista oluen.

– Oliko mukava shoppailla? Tauno kysyi iltapäivällä, kun Vilma palasi isoa paperikassia heiluttaen.

– Räätäli oli intialainen. Hänellä oli turbaani ja pitkä kaapu. Kangasvalikoima oli valtava. Valitsin himmeää mustaa silkkiä. Siitä tulee upea juhlapuku talveksi. Ostin keveitä silkkitoppeja ja huiveja arkikäyttöön.

Vilma kumosi sängyn päälle välkehtivän pinon kirkasvärisiä asusteita. Hänen silmänsä loistivat onnistuneen ostospäivän jälkeen.

– Tule istumaan terassille. Sekoitan sinulle cocktailin, Tauno myhäili.

Hän tunsi olevansa hyvä isä vietettyään pari tuntia poikien kanssa altaalla.

Seuraavat päivät olivat mukavan viihtyisiä. Vaikka aurinko paahtoi kuumasti, mereltä kävi vilvoittava tuuli. Pojat olivat ruskettuneet tasaisesti vesileikeissä. Vilma viihtyi parhaiten varjossa. Hotellin tytöt olivat ihailleet hänen vaaleaa ihoaan. Vilma oli huomannut rohdoskaupassa käydessään, että tarjolla oli laaja valikoima vaalentavia voiteita.

– Näitä ei kotimaassani tarvita. Siellä kaikki haluavat saada kunnon rusketuksen, hän oli nauranut. Myyjät olivat kauhistelleet.

Pojat halusivat meriretkelle. He olivat harjoitelleet snorklausta rantavedessä. Vilma lupautui lähtemään mukaan. Hän varasi olkalaukkuun vesipullot ja kookosöljyä. Jesse ja Juuso laittoivat lippalakit päähän ja pukeutuivat uimashortseihin ja t-paitoihin.

– Heippa iskä, tullaan vasta illalla.

– Heippa, pitäkää hauskaa. Minä täällä lepäilen.

Pojat pettyivät laivalaiturissa, sillä meriretki oli peruutettu. Puuskainen tuuli oli saanut meren kohisemaan. Valkoharjaiset aallot löivät rantaan. Vilman aurinkohattu lensi mereen. Hän kietaisi turkoosinsinisen silkkihuivin päähänsä ja komensi pojat paluumatkalle.

Bungalowin ovella oli sirot kullanväriset tossut Taunon sandaalien vierellä. Siivooja varmaan, Vilma arveli ja kurkisti ovesta. Hän vetäisi henkeä nähdessään ruskeahipiäisen thaitytön Taunon kanssa vuoteessa. Molemmat olivat ilkialasti. Tytöllä oli tummat suorat hiukset, pyöreät rinnat ja keinuva takapuoli. Hän istui kahareisin Taunon päällä. Mies oli hiessä, vaikka katossa pyöri tuuletin. Soittimesta kuului rentouttavaa musiikkia.

– Pojat, vikkelästi altaalle. Iskä nukkuu. Ei herätetä häntä, Vilma sanoi ja painoi kevyesti oven kiinni.

– Tehän pian palasitte, Tauno oli tullut altaalle ja tunnistanut perheensä.

– Joo, merellä oli mahtava myrsky, pojat kertoivat kilpaa.

– Miten päiväsi on sujunut? Vilma kysyi viattomasti.

– Lepäilin vain, nyt tekee mieli uimaan ja kunnon paukku sen jälkeen.

– Tuo minullekin, taidan olla sen tarpeessa.

 

– Marlena, toin sinulle tuliaisia. Tohtori Tauno tuli töihin ruskettuneena ja levänneenä. Loma oli selvästi tehnyt hyvää. Hän ojensi sihteerilleen pienen paketin. Sieltä paljastui kaulakoru, jossa kimalteli sinisafiireja.

– Tämä on upea, mutta aivan liian hieno minulle.

– Valitsin sen sinisten silmiesi tähden. Toin myös pullollisen thaiviskiä. Se maistuu kaamealle, mutta saa posket hehkumaan. Jos sinulla ei ole työpäivän jälkeen kiire, voisimme testata.

– Sopii, sain harjoitustehtävät valmiiksi ja voin hyvin juhlia. Onko sinulla vapaailta?

– Vilmalla on menoja. Hän haluaa esitellä naapurin rouville räätälillä teettämänsä silkkipuvun. Pojat ovat yökylässä kavereiden kanssa. Heillä oli jo kova ikävä peliseuraa.

– Olet oikeassa, ei tätä voi hyväksi kehua, Marlena sanoi maistettuaan juomaa.

– Haen jääkaapista pullon coca-colaa ja jäitä. Ne auttavat.

Kun pullo oli tyhjä, molempien posket punoittivat juuri niin kuin Tauno oli ennakoinut. Hän siveli Marlenan hartioita. Tämä ei pannut vastaan. Hän oli kaivannut Taunon seuraa. Miten kauan siitä oli ollutkaan, kun hän oli ollut kenenkään miehen kanssa.

Kello oli pitkälti yli puolen yön, kun molemmat havahtuivat.

– Nyt on pakko kiitää kotiin. Otetaan taksi. Saatan sinut asunnollesi, Tauno huolehti.

Marlena oli hämillään. Mikä häneen oli mennyt. Ilta oli ollut suloinen, mutta nyt tuli hätäännys. Mitä jos Vilma saisi tietää?

Hän oli aamulla kalpea, mutta niin oli Taunokin.

– Vilma suuttui, kun tulin myöhään. Sanoin olleeni kavereiden kanssa, mikä oli tottakin, Tauno kertoi.

– Tämä ei voi toistua. En halua sekoittaa perhe-elämääsi.

– Meillä oli mykkäkoulua jo lomamatkalla. Vilmalla taitaa olla joku ikäkriisi. Hän valittaa, ettei minulla ole koskaan aikaa hänelle. Naisella on kaikki mitä hän voi toivoa. On ylellinen koti, lapset ovat isoja eikä rahahuolia ole. Mitä hän voi enää toivoa?

– Rakkautta, hellyyttä, yhdessäoloa, Marlena luetteli sujuvasti.

– Äh, ne ovat ylimainostettuja. Minulle ura on tärkeintä, Tauno sanoi ja suukotti Marlenaa. – Sinä olet hyvä kakkonen.

– Eihän sinulla ole kiire työpäivän jälkeen? Tauno kysyi tullessaan hakemaan iltapäivällä kupillisen kahvia.

– Ei, miten niin?

– Toin tullessani pullollisen cavaa. Haluaisin tarjota sinulle jotain parempaa kuin eilinen juoma.

Marlena mietti. Hänellä oli aavistus, ettei tästä hyvää seuraisi. Mutta mitä pahaa lasillisesta kuohuviiniä olisi?

– Tämä on ihanan kylmää ja kuplivaa, hän ihasteli, kun he olivat jääneet kahden.

– Istutaan tuohon odotushuoneen sohvalle. Viimeiset asiakkaat ovat lähteneet ja se on mukavampi kuin minun työhuoneeni.

Tauno kietoi kätensä Marlenan ympärille. Tyttöä huimasi. Hänellä oli hyvä ja turvallinen olo. Tauno avasi hänen puseronsa napit ja hyväili paljaita rintoja.

– Iskä, iskä, tultiin hakemaan sinua jäätelölle. Äiti lupasi.

Kirkkaat pojanäänet kaikuivat käytävästä. Pojat tupsahtivat paikalle ennen kuin kumpikaan ehti tehdä mitään. Vilma käveli perässä. Hän pysähtyi ja kalpeni, kun näki miehensä ja Marlenan sohvalla.

– Tulkaa pojat, isällä näyttää olevan tärkeitä hommia, hän sanoi.

Marlena veti kiireesti takin päälleen ja pakeni paikalta. Vilma heitti hänen peräänsä kylmän katseen. Sen jälkeen Tauno sai kuulla kunniansa.

– Olen sulkenut silmäni sinun naisjutuiltasi. En jaksa enää. Haluan eron, hän huusi.

Vaikka elämä oli mukavaa, hänelläkin oli rajansa. Oli ollut helppo esittää tietämätöntä, mutta tämä oli liikaa.

Taunon elämästä tuli ankeaa. Kotona vallitsi mykkäkoulu. Töissä hän joutui hoitamaan itse ajanvarukset, sillä Marlena oli sanonut itsensä irti.

Tauno ei voinut moittia häntä. Vilma oli esittänyt jääkuningatarta ja vaatinut, että tytön piti lähteä välittömästi.

Taidan lähteä tuulettumaan Tukholmaan, hän päätti ex tempore. Edessä oli viikonloppu.

Hän vihelteli laivamatkalla ja kumosi baarissa pari tuplaviskiä. Perillä hän otti taksin ja antoi kollegansa osoitteen Söderissä. Heillä oli ollut mukava pieni romanssi taannoin lääkäripäivillä.

Tauno soitti hienon jugendtalon ovikelloa iso ruusukimppu kädessä.

– Hejssan, mitä ihmettä? Inge-Britt kysyi avatessaan aamutakissa oven.

– Tuli ikävä, Tauno sanoi ja mojautti suukon naisen poskelle.

– Kuka siellä on? möreä ääni kysyi makuuhuoneen puolelta.

– Saanko esitellä, tässä on Tauno Suomesta ja tässä Björn, kihlattuni, Inge-Britt sanoi lievästi kiusaantuneena.

– Vai sellainen kollega, että tullaan oikein ruusujen kanssa.

– Anteeksi, en tiennyt kihlauksesta. Onnea, Tauno sai sanottua ja perääntyi rappukäytävään.

Kotimatkalla laivalla hän joi päänsä täyteen ja sammui baaritiskille.

 

Vilma oli hätääntynyt. Turvallisesta elämästä oli pudonnut yhtäkkiä pohja pois. Hän toivoi, että olisi malttanut olla sanomatta, että halusi erota. Miten hän tulisi toimeen? Palkka kemikaaliosastolla oli naurettavan pieni. Hän teki osapäivätöitä. Pojat kuluttivat rahaa ja vaatteita ja heillä oli aina nälkä. Tietysti Tauno osallistuisi menoihin, mutta tuttu huolettomuus olisi mennyttä.

Hänen ylpeytensä ei kuitenkaan antanut periksi luovuttaa.

– Olen pahassa pulassa, hän uskoutui kahdelle lähimmälle työtoverilleen. Naiset istuivat hotelli Vaakunan baarissa. Vilma vaistosi, että he kuuntelivat myötätuntoisina, mutta olivat salaa vahingoniloisia. Vilman luksuselämä oli aiheuttanut työpaikalla kateutta. Muiden mielestä hän teki töitä vain huvikseen, kun he joutuivat tekeemään pitkiä päiviä. Molemmat olivat nuoria ja yksinhuoltajia.

– Päivää, täällähän on tuttuja. Osastopäällikkö Rolf tervehti kohteliaasti. Hän oli tullut yömyssylle. Vaakuna oli hänen kantapaikkansa.

– Istu Rolle meidän pöytään. Kaivataan hyvää seuraa.

– Tuolla tanssisalin puolella musiikki soi. Tuletko Vilma pyörähtämään kanssani?

Naiset katsoivat kateellisina, kun Rolf tarttui Vilmaa käsivarresta ja vei hänet tunnelmalliseen valssiin. He olivat näyttävä pari. Rolfilla oli pukevasti harmaata ohimoillaan. Hän oli pukeutunut rennosti farkkuihin ja puvuntakkiin. Paidan alta pilkisti silkkihuivi. Vilmalla oli hänen Thaimaassa teettämäänsä istuva kotelomekko ja hän oli kietonut värikkään huivin hartioilleen. Kengissä oli huikean korkeat korot.

– Jotkut ovat syntyneet kultalusikka suussa, työtoverit sanoivat ja päättivät lähteä jatkoille kahdestaan.

– Ota joku näyttävä cocktail, minä tarjoan, Rolf kehotti, kun he palasivat pöytään.

Vilma valitsi Caipirinhan ja Rolf Irish coffeen.

– Kuulin, kun puhuitte ongelmista. Eihän sinulla voi sellaisia olla?

Vilma purskahti itkuun. Häntä hävetti, mutta yhtäkkiä hänen oli pakko kertoa. Rolf kuunteli hämmästyneen näköisenä. Hän oli kuvitellut, että kauniilla ja itsevarmalla Vilmalla oli onnellinen avioliitto.

– Anteeksi, en yleensä itke. Nyt vaan tuli sellainen olo, että en jaksa enää.

– Tiedätkö, et ole ainoa onneton. Olen kokenut samaa tuskaa. Muistatko vaimoni Birgitan? Hänelläkin oli mielestäni kaikki hyvin. Kävi kuitenkin niin, että hän ikävystyi kotona. Emme saaneet yrityksistä huolimatta lapsia. Birgitta löysi jonkun epämääräisen muusikon ja karkasi hänen kanssaan Espanjan aurinkorannikolle.

Tutut kertoivat nähneensä heidän esiintyneen turistipaikoissa. Minä sain postikortin, jossa oli tumma flamencotanssijatar ja tekstissä luki, ettei hän aio tulla takaisin Suomeen. Birgitta oli ottanut nuoruudessaan laulutunteja ja hänellä oli kaunis vähän käheä ääni. Onnea ei tainnut kuitenkaan kestää kauan, sillä viina oli halpaa ja elämä epävakaata. Huumeitakin oli liikkeellä. Birgitta kuoli vajaa vuosi sitten yliannostukseen. Olen nykyään leskimies.

– Hyvänen aika, en tiennyt. Olet kokenut oikean tragedian. Minun murheeni ovat pieniä, Vilma sai sanottua. Hän oli kuunnellut vaiti.

– Siellä soi hidas kappale. Eiköhän pyörähdetä vielä vähän aikaa. Saatan sinut sitten kotiin.