Marlena suorastaan liiteli. Hän oli käynyt ripustamassa Café Laurellin seinille kuusi tuoreinta akvarelliaan. Kahvilassa oli naulat valmiina vaihtuville näyttelyille. Hän kantoi kädessään leivoslaatikkoa. Kaupunki näytti elokuun auringon valossa kotoisalta. Torilla oli väkeä ja komeat kukkaistutukset toivat väriläikkiä. Hän soitti Maman ovikelloa.
– Päivää Mama. Toin tuliaisia. Kävin Café Laurellilla ja oli ihan pakko ostaa näitä lempileivoksiasi.
– Tule sisään. Arvaan jo, mitä sinulla on paketissa. Keitän meille vahvat kahvit.
– Ihanaa, olen sen tarpeessa. Minulla on niin paljon kerrottavaa, että oli ihan pakko poiketa.
– Mukava kun muistat minua. Istu parvekkeelle ja tee olosi mukavaksi. Siellä on tyynyjä ja huopia, jos tuuli tuntuu viileältä.
Pörrö seurasi Marlenaa ja hyppäsi korituoliin. Mama tuli hetken kuluttua tarjottimen kanssa.
– Macaron leivokset ovat herkkuani, hän hymyili.
– Kyllä ne minullekin maistuvat. Mama, olen lukenut blogiasi. Ruokasivusi saa veden kielelle. Olen lukenut myös tarinoitasi. Niistä tulee hyvä mieli. Kuvia voisi olla enemmänkin.
– Selasin äsken kansioita. Harmittaa, kun monet ovat epätarkkoja ja värit ovat hukassa.
– Saanko katsoa?
Marlena selasi filmikameralla kuvattuja otoksia. Mama oli oikeassa. Laatu ei todellakaan ollut nykypäivän tasoa.
– Näistä välittyy ajankuva, hän sanoi. – Voi, oletko sinä tässä upeassa kuvassa?
Mama kurkisti, mitä Marlena tarkoitti. Hän hymyili.
– Glamouria vuosikymmenien takaa. Olin kuvaussihteerinä tekemässä suoria lähetyksiä Linnan juhlista kymmenen vuotta. Se ei ollut mikään unelmaprojekti vaan oikeasti raskas, sillä suunnittelukokoukset alkoivat jo syyskuussa. Palavereja riitti ja minä sain kirjoittaa muistioita toisensa perään. Suorassa lähetyksessä oli oma jännityksensä. Kaiken piti onnistua, sillä ohjelma oli Suomen katsotuin. Pääsimme miljoonalukuihin.
Marlena katsoi Mamaa kunnioittavasti. – Olet ollut monessa mukana. Kirjoita ihmeessä kokemuksista. Pääsit kuvasta päätellen osallistumaan myös juhliin.
– Kyllä vain. Koko tiimi sai kutsukortit. Minulla taitaa olla niitä vieläkin tuolla laatikon pohjalla. Meidät puettiin, kammattiin ja meikattiin viimeisen päälle. En ole koskaan nähnyt yhtä komeita herroja kuin meidän tekniikan pojat mustissa puvuissa. Erehdyin ensimmäisen lähetyksen jälkeen kirjaamaan puvustajamme nimen lopputeksteihin. Hän soitti seuraavana aamuna kiukkuisena ja sanoi, älä koskaan enää tee sitä. Hänen tuttavansa olivat ilkkuneet, sinäkö olit pukenut vieraat niihin uskomattomiin luomuksiin.
Marlena nauroi. – Mitä tehtäviisi kuului?
– Lähetyksissä oli aina kaksi kuvaussihteeriä. Toinen meistä istui ohjaajan apuna ulkolähetysautossa. Toinen kulki kuvausryhmän mukana linnan saleissa kirjaamassa, mitä kuvattiin. Vaihdoimme vuosittain osia. Meillä oli lupa käyttää linnassa oikoteitä. Juoksin monesti pitkin keittiörappuja ja liukastelin jäisellä sisäpihalla viemässä kuvattuja kasetteja valtiosalin salaoven takana olevaan koostamoon. Arvaa vaan, miten sydän hakkasi, kun minulla oli pitkä iltapuku ja korkokengät. Saleissa oli valtava tungos kättelyjen aikana. Siellä sai pujotella ja pyydellä jatkuvasti anteeksi, jotta pääsi etenemään. Aina kuitenkin selvittiin.
– Millaista juhlissa oli?
– Ensimmäisenä vuonna olin niin pyörällä päästäni lähetyksen jälkeen, etten muista juuri mitään. Myöhemmin opin nauttimaan boolista ja uskomattoman ihanasta tarjoilusta. Uskalsin hakea myös tekniikan poikia tanssiin. Heillä kun oli tapana unohtua boolimaljojen ääreen ja valomerkki tuli aikaisin. Menimme kyllä useimmiten jatkoille. Sain tanssia jalkani kipeiksi.
Marlena oli kuunnellut henkeä pidätellen. Hän selasi kansiota ja huomasi, että Mamalla oli kuvissa tyylikäs pitkä musta hame ja toinen toistaan kimaltavampia yläosia.
– Minulle tehtiin Yleisradion puvustossa mittojen mukaan käytännöllinen hame, jossa oli kunnon halkio liikkumisen helpottamiseksi. Erilaiset topit ja paljetein koristellut puserot saivat asun näyttämään uudelta vuosi vuodelta. Lempiasuni oli musta kimaltava pusero, jossa komeili upea tiikeri. Mama näytti Marlenalle kuvaa.
– Mama, sinun pitää skannata nämä ja laittaa blogiin. Olen mykistynyt. Olit paljon matkoilla. Oliko ilmassa romantiikkaa?
– Kysy vaan, kuinka paljon. Pikemminkin erotiikkaa. Kaikki olivat nuoria, keikat olivat pitkiä, koti kaukana, vapaa-aikaa vietettiin yhdessä. Juotiin viiniä vähän turhankin reippaasi. Tuli mustasukkaisuutta ja eroja. Olisi minullakin ollut ottajia, mutta palasin aina kiltisti perheen luo.
Marlena huomasi, että Maman silmät tuikkivat ilkikurisesti. Hän arveli, että romansseja oli ollut. Mama kaatoi lisää kahvia kuppeihin ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
– Marlena, sinulla oli kerrottavaa. Eiköhän nämä kuvat ole jo nähty.
– Olen onnesta piukea, sillä sain tänään tietää, että olen saanut paikan Hämeenlinnan Taidemuseosta. Se on unelmien täyttymys.
– Onneksi olkoon. Miten galleria pärjää ilman sinua?
– Minulla on nyt varaa palkata päivystäjä. Ei tarvitse jännittää jatkuvasti, löytyykö hommaan pitkäaikaistyöttömiä. Minulla on itse asiassa tuttu Petri, joka on valmis jatkamaan. Odotan malttamattomana, että saan tehdä työtä, jota rakastan. Suunnittelen myös opintojen jatkamista työn ohessa.
– Hauska kuulla. Olet elämänmittaisella matkalla.
Mama halasi Marlenaa.
Tämä jatkoi. – Minulla on muutakin asiaa. Tulin esittämään sinulle pyynnön. Vietämme ensi viikolla taiteiden yötä. Galleria on avoinna iltayhdeksään. Esittelemme grafiikan menetelmiä ja tietenkin meneillään olevia näyttelyjä. Haluaisimme lisäksi ohjelmaa, joka houkuttelisi kävijöitä poikkeamaan. Ongelma on edelleen, että ihmiset katsovat näyteikkunoiden takaa sisälle, mutta eivät tohdi poiketa. Ajattelin, jos suostuisit tulkitsemaan tarotkortteja, niin saisimme yleisöä.
– Tulen mielelläni. Mutta en näyteikkunaan.
– Ei tietenkään. Voimme laittaa pöydän ja tuolit takahuoneeseen.
– Kuulostaa hyvältä, Mama sanoi. – Miten galleriassa muuten menee?
– Hyvin, meillä on mukava työyhteisö ja näyttelytila on myyty vuoden loppuun asti. Järjestämme syksyn aikana pieniä grafiikankursseja. Kaupungista on löytynyt yllättävän monta kiinnostunutta. Mutta nyt minun pitää jatkaa matkaa. Kiitos Mama kahvista.
– Kiitos sinulle leivoksista, Mama sanoi ja otti viimeisen.
Taiteiden yötä vietettiin elokuun viimeisenä perjantaina. Ilma oli syksyisen kirpeä ja poutainen. Torilla oli karaokea, remontin jälkeen avatussa kirjastossa avoimet ovet ja ravintoloissa elävää musiikkia. Kaupunkilaiset olivat liikkeellä. Galleria Paperihuoneen ikkunassa komeili värikäs tarotilmoitus.
Ilta alkoi vaisusti. Tiina-Kristiina kaiversi puupiirroslaattoja ja tarjoili harvoille kävijöille inkivääriteetä. Marlena esitteli näyttelyä.
Mama oli sisustanut takahuoneeseen kodikkaan sopen. Hän oli pukeutunut mustiin ja sitaissut kaulaan kuunsirpeillä kuvioidun huivin. Kullanhohtoinen aurinkokoru ja hopean väririksi maalatut kynnet täydensivät asun. Mama oli sytyttänyt tuikun ja laittanut itämaisin kuvioin painutulle pöytäliinalle kristallin. Se kimalteli kynttilän valossa. Oven edessä oli sermi.
Marlena istahti Maman vierastuolille ja huokasi.
– En tiedä oliko tämä hyvä ajatus. Taitaa tulla hiljainen ilta.
– Ilta on vielä nuori. Veikkaan, että täällä on kohta jono, Mama sanoi ja siemaili inkivääriteetä.
– Nosta onnenkortti. Käytetään tilaisuutta hyväksi, kun on rauhallista.
Marlena sekoitti pakan. Yksi korteista halusi tulla esiin. Mama käänsi sen. Kuvassa kaksi alastonta lasta kirmaili hehkuvan auringon alla.
– Aurinko tietää sinulle onnellisia päiviä. Nauti elämästä äläkä murehdi turhia.
– Mama, osaat olla aina kannustava, Marlena hymyili.
Tiina-Kristiina kurkisti sermin takaa. – Hei keskeytinkö, täällä on joukko tyttöjä. He kaikki haluavat ennustuksen.
– Kutsu ensimmäiset sisään. Lupaan vain hyviä ennustuksia.
Illasta tuli menestys. Mama puhui äänensä käheäksi. Marlena kantoi hänelle kuplavettä ja lisää inkivääriteetä. Kävijät hehkuttivat, että olivat saaneet loistavia ennustuksia. Sana kiiri nopeasti ja jono kasvoi. Kun tuli aika sulkea ovet, moni jäi pettyneenä odottamaan seuraavaa kertaa.
Marlena halasi Mamaa.
– Miten voin kiittää sinua? Olemme saaneet uusia jäseniä grafiikanyhdistykseen ja moni on luvannut tulla toisenkin kerran katsomaan näyttelyjä.
– Tule taas rupattelemaan ja macaron leivokset kelpaavat aina, Mama myhäili.
Roosa valmistui taidekoulusta hyvillä arvosanoilla. Hän toivoi, että olisi Hämeenlinnassa ja voisi käydä tapaamassa Mamaa. Oli aika päättää, mitä hän tekisi seuraavaksi.
– Mama, voisitko ennustaa etänä? hän kysyi puhelimessa.
– Totta kai tyttöseni. Otetaan videoyhteys.
Roosa katseli näytöltä, kun Mama levitti kortit viuhkan muotoon. Hän keskittyi ajattelemaan, mitkä niistä vetivät puoleen.
– Valitsen vasemmalta reunalta ensimmäisen ja neljännen, oikealta reunalta kakkosen, Roosa sanoi.
Mama käänsi kortit yksitellen. Hän hymyili ilkikurisesti.
– Roosa, sinun elämäsi näyttää aurinkoiselta. Näetkö, Mielihyvä, Saavutus ja Lanttien Prinsessa. Nauti elämästä ja voi olla, että saat kokea pian myös äitiyden iloa.
Roosa lähetti Mamalle lentosuukon.
– Kiitos Mama, lähdenkin tästä nauttimaan elämästä Heikin kanssa. Voi hyvin ja pysy terveenä.
Mama nosti itselleen onnenkortin. Se oli Rakastavaiset. Mama rutisti Pörröä. Kissa vinkaisi ja hyppäsi lattialle. Mama nauroi. Ehkä elämällä on vielä jotain tarjottavaa minullekin, hän tuumi. Kortit tietävät.
Sanna ja Tauno olivat ripustaneet pihalle värikkäitä lyhtyjä. Ne loivat tunnelmaa syyskuiseen iltaan. Avaralle katetulle terassille oli katettu pitkä pöytä.
– Tervetuloa elonkorjuujuhlaamme, Sanna toivotti iloisesti pitkä mekko yllään.
Maire ojensi hänelle tuoksuvan pullapussin. – Ihanaa, kun kutsuit meidät.
Roosa ja Heikki tulivat kättelemään. – Oli ihan pakko tulla, kun kuulimme juhlista, Roosa hehkutti onnellisen näköisenä.
– Päivää Mirri, sinulla on ihastuttava pikkutyttö. Tauno tuli halaamaan.
Mirri punastui. Tuntui, että heidän yhteisestä kesästään oli ikuisuus. Lumikukka hurmasi vieraat leveällä hymyllä.
– Tauno, oli ystävällistä kutsua meidätkin. Vilma hymyili pikkuinen Satu-tyttö sylissään. Rolf näytti hieman vaivaantuneelta.
– Mukava nähdä sinua Vilma, Tauno sanoi ja tarkoitti sitä. Hän oli tyytyväinen uuteen elämänvaiheeseen. Pojat Jesse ja Juuso juoksentelivat puutarhassa ja heittelivät palloa Fifille.
– Marlena, sinäkin ehdit Taidemuseolta tänne. Mukava kun tulit. Nyt kaikki pöytään. Saatte tänä iltana pelkästään kasvisruokaa. Grilli on kuuma. Tauno kypsentää maissintähkiä, kesäkurpitsoita, tomaatteja ja chilipalkoja. Pöydässä on omalta kasvimaalta kaivettuja uusia perunoita, keitettyjä punajuuria, sienisalaattia, vihreää salaattia ja yrttejä. Nauttikaa, Sanna selosti selvästi ylpeänä.
– Kasvissyöjän taivas, Roosa huokasi.
– Kyllä nämä minullekin kelpaavat, Heikki sanoi. – Vaihtelua hampurilaisten ja pizzan jälkeen.
– Hyvää iltaa, vieläkö yksi vieras mahtuu seuraan? Mama Maddalena tuli hieman hengästyneenä paikalle.
– Mama, odotimmekin jo sinua. Olet lämpimästi tervetullut. Tule istumaan kunniapaikalle tänne pöydän päähän.
– Reumatismi vaivaa, siksi olen myöhässä. Mutta onhan meille kaunis syysilta aikaa nauttia herkuista.
– Maistuuko lasillinen kylmää valkoviiniä? Tauno kysyi kohteliaasti.
– Totta kai ja snapsikin kelpaisi.
Se sai kaikki nauramaan. Tauno kaateli auliisti koskenkorvaa halukkaille.
– Meillä on ollut vaiherikas vuosi. Olen onnellinen, että olemme selvinneet siitä vähäisin kolhuin. Omasta puolestani olen iloinen, että olen löytänyt Sannan. Olemme menneet kihloihin. Sopiihan, että kilistämme maljat.
Illasta tuli onnistunut. Vanhat kaunat oli unohdettu, laulu raikui ja musiikki soi. Tauno suuteli morsianta, joka hihitti hillittömästi.
– En olisi ikinä uskonut, että onni odotti Hämeenlinnassa, hän nikotteli posket punaisina.
Mama taputti käsiään.
– Minulla on teille häälahja. Kortit kertoivat, että tämä vuosi on erinomaisen hyvä vauvavuosi. En ihmettelisi, jos se koskisi teitäkin. Tarjoan kaikille tämä vuoden pienokaisille ilmaisen vauvauintikurssin Aulangon kylpylässä.
Vilma ja Mirri hihkuivat. Heikki silitti Roosan vatsaa.
– Voi olla, että se koskee meitäkin, hän kuiskasi.
Mama heilautti kättään. Sadat pienet tulikärpäset kohosivat taivaalle ja rätisivät iloisesti. Fifi ryömi pöydän alle. Kaikki taputtivat.
– Olen tainnut kohdata huipputaikurin, Rolf kuiskasi Vilmalle.
