Ote novellista Nainen riisuutuu metsässä kokoelmasta Näyttöihot. Turbator. 2008.
Syksyllä minä kerroin Hannekselle, että odotin lasta, että oikein kylä siitä asiasta kohisi.
”Otata pois, minä kyllä maksan”, hän sanoi.
Hanneksella oli viimeinen vuosi tekussa ja armeija sitten vielä päälle. Mutta minun vatsani pyöristyi villapuseron alla kovaksi kumpareeksi, rinnat kuin mehevät marjaset poukkoilivat kirjasinten päällä, kun koneella laskin tilinpäätöksiä sementtitehtaalla.
Helluntaiksi puhuttiin häitä. Minä ompelin hääpuvun, jossa oli viisi metriä poutapilven väristä tylliä, ja virkkasin pääkoristeen, jota sovittelin eteisen peilin edessä aina ennen kuin Hannes tuli lomille. Tultuaan hän heti ovensuussa pyöritteli minua niin, että huntu tarttui ovenripaan.
”Äkkiä sinä sen parsit”, Hannes minulle sanoi ja vei alkoviin vastanimikoitujen lakanoitten päälle.
”Katsos mitä toin.” Hannes kaivoi taskustaan tekun sormuksen ja pujotti sen nauhaan ja nauhan minun kaulaani.
”Minun olet. Pyydystin lintuni.”
Monta vuotta jaksoin odottaa, että Hannes olisi yksin minun mieheni. Sitten jonain koleana kesänä keräsin yhteen seinäallakat, joihin olin paksulla kynällä joka vuodelle ympäröinyt helluntain. Nipun sidoin narulla piukaksi pinkaksi ja heitin ohi ajaessani Jakosen kaupan roskalaatikkoon. Hääpuvun silitin ja laskostin kauniisti. Ensin nostin komeron ylähyllylle, mutta yhtenä päivänä pujotin muovikassiin ja vein Lähetystorin tiskille.
