Tarinavirta

Kuoltuaan Tononi huomasi, että oli saanut myös potkut. Pomo kertoi, että jos tauoilta ei kiinnostanut palata ajoissa, ei kannattanut tulla ollenkaan.

Tononi keräsi kamansa, polkaisi skootterin käyntiin ja ajoi pois. Hän jätti keskustan taakseen, cruisasi Tulivyön poikki Fracavillaan ja pysähtyi syömään Mega Pizza & Kebabiin lähellä risteystä, jossa nelikaistainen poistumisväylä yhdistyi kuusikaistaiseen tiehen, joka jylisi kaupungin ohi etelässä ja eritti itsestään paljon sivukatuja ja monitasoliittymiä.
Hän tilasi lautasellisen muuntohirssiä ja siihen päälle annoksen lihaviipaleita. Se näytti täyttävältä ja hyvältä. Tosin viipaleita oli vain ohut kerros, ne tuskin peittivät salaatin ja hirssinmurut, joita oli suurin osa annoksesta. Tononi ei välittänyt, pääasia että oli jotakin mättöä. Hän söi muutenkin enimmäkseen kasviksia, ihan vain siksi että lihaan ei tavallisella kuolevaisella ollut enää varaa. Tononi ei halunnut tarkemmin arvailla, mitä Fasticksin halvoissa lihakepurilaisissa oli.
Tiellä oli normaalisti tauoton autovirta, melu oli kuin kiinteää, virtaavaa massaa ja pöly ilmassa tukahduttavaa, joten terassilla syödyt pizzat tai kebabit pinnoittuivat ylimääräisellä kuorrutteella ja ruokailijan keuhkot rikkaalla valikoimalla erilaisia raskasmetalleja. Tononi istui aina nimenomaan terassilla, hän ei sietänyt sitä rasvan käryä mikä velloi sisätiloissa. Ainoan pakoreitin karsinogeenikäry löysi asiakkaiden vaatteista, joiden laskoksiin se piiloutui ja koetti siten salakuljettaa itsensä ulos.
Liikenne oli hiljaisempaa tänään. Matkalla Tononi oli nähnyt paljon tielle pysähtyneitä ja rikkoutuneita autoja. Ihmisiä sen sijaan oli joka puolella. Oli vähän niin kuin suurina pyhäpäivinä tai kun oli jokin valtiovierailu ja katuja suljettiin.
Riot Tracker kertoi, että paria tuntia aikaisemmin mellakka oli virrannut MPK:n ohi kuin tulvavesi, ja sen perässä olivat kauhoneet poliisit mukanaan tavallinen tarpeistonsa, mellakkakilvet, pamput, kyynelkaasu ja muu rekvisiitta. Raskaammat ajoneuvot olivat seuranneet perässä ja tulittaneet vesisuihkuilla. Tracker oli se Jaken kaverien suunnittelema appi. Aika lailla sitä olikin ladattu viime päivinä.
Uutta jengiä valui kohti keskustan suunnasta. Ne huusivat iskulauseita ja heiluttelivat pesäpallomailoja, kainalosauvoja ja lippuja. Tononi raportoi ja pisti viestejä menemään. René taisi relata yhä. Jakea ja Darpaa kyrsi Tononin häipyminen. Välillä Tononi selasi Discordia.
Poliisiauto ulahti ohitse, ja kebaberiaa ohittava jengi alkoi liikehtiä. Kuului huutoja. Yhtäkkiä ilma oli sakeanaan roinaa, josta osa lensi autoliikenteen sekaan. Ohiajava vanha farmariauto sai tuulilasiinsa maito- tai jogurttipurkin, ja valkoinen töhnä peitti lasin. Kuljettaja säikähti ja teki lukkojarrutuksen, auto luisui vastaantulevien kaistalle, jota pitkin rymisteli suuri Dr Pepperin väreillä maalattu kuorma-auto. Kuormuri koetti väistää, mutta kuorma sisälsi lähinnä sokeroitua vettä, joka painoi sokeroitunakin tonnin kuutiometriä kohti, ja kuten Sir Isaac Newton olisi voinut kertoa, sillä oli massa ja liikemäärä. Vaikka kuljettaja käänsi pyöriä, auto jatkoi sinnikkäästi alkuperäiseen suuntaansa.
Farmari rysähti kuormurin vasempaan etupyörään, lukitsi oikealle kääntymistä yrittäneen kuormurin eturenkaan ja alkoi raahautua mukana. Nyt kuormurin renkaat osoittivat väärään suuntaan, kun taas tavaratila lasteineen jatkoi määrätietoisesti eteenpäin. Kuormuri kallistui ja kaatui, pyörähti niin että sen perä osoitti melkein suoraan menosuuntaan, ja alkoi sylkeä ulos laatikoittain limutölkkejä. Osa laatikoista hajosi, purkit pursusivat ulos ja suihkuttivat beigenväristä vaahtoa kadulle ja ilmaan.
Tononi oli jähmettynyt katsomaan tapahtumia, suu auki, kädessään haarukka, johon poimittu riisiannos varisi hänen huomaamattaan pöydälle. Samanlaista hän oli nähnyt lähinnä jossain GTA:ssa. Hän havahtui huomatessaan, että kuormuri jatkoi liukumista kohti jalkakäytävää ja terassia, jolla Tononi istui.
– Helvetti!
Tononi ponkaisi pystyyn ja juoksi pakoon ruokalaan.
Meteli oli aivan infernaalinen, kuormuri lähestyi ja koko ajan sen perä pirskotti ympärilleen Dr Peppereitä. Sen vauhti alkoi jo hidastua, mutta se onnistui vielä pyyhkimään tieltään Tononin kebabit, pöydän ja repun, jossa oli Tononin läppäri ja jonka hän oli jättänyt pöydän alle. Tononi oli siitä tuskallisen tietoinen katsellessaan, miten kuormuri liukui ohitse, metallin räikeän kirskunnan säestämänä. Taas saisi värkätä monta pikaruoka-annosta että saisi uuden masiinan.
Ai niin.
Kuormuri pysähtyi, pahin meteli lakkasi, poksumista ja sihinää kuului vielä, kun viimeiset tölkit erittivät ulos juomansa. Väkijoukon mekastusta kuului edelleen, vaikka monet olivatkin pysähtyneet seuraamaan onnettomuutta. Tononi kuuli ikkunoiden hajoavan, kun niihin heitettiin jotakin. MPK:n turkkilainen omistaja soitti hälytysnumeroon.
Tononi uskaltautui ulko-ovelle katsomaan. Hän näki henkilöauton kuljettajan ryömivän ulos takaoven kautta, ilmeisesti vahingoittumattomana. Mies ontui muutama askeleen, horjahti nurin ja jäi istumaan maahan. Kuormurin kuljettaja koetti mönkiä pystyyn kyljelleen kääntyneessä ohjaamossa. Lasissa näkyi verta. Hän potki ponnettomasti ikkunaa mutta ei saanut sitä rikki.
– Väistä! turkkilainen komensi, tuuppasi Tononin sivuun oviaukosta ja juoksi kuormurin luokse vasara kädessään. Hän hakkasi tuulilasin sohjoksi, rapsi pienet kuutiomaiset lasinsirut pois reunoista ja auttoi kuljettajan ulos. Haava oli olkavarressa ja se valui todella vuolaasti. Turkkilainen auttoi kuskin kebaberian ovelle, vilkaisi farmarikuskia, joka istui tiellä ja näytti peukaloa, istutti kuormurikuskin tuolille ja haki takahuoneesta ensiapuvälineet. Mikähän äijän nimi oli? Tononi oli käynyt täällä syömässä ainakin sata kertaa eikä hän tiennyt miehen nimeä.
Turkkilainen auttoi kuskilta paidan pois ja sitoi näppärän näköisesti tämän olkapään. Tononi hallitsi ensiavusta vain Fusepointin medipakit ja siteet, niiden käyttö oli yksinkertaisempaa. Miten immersoivaa todellisuus olikaan, tämä ihan oikea todellisuus. Jota kaikki Tononi mukaan lukien yrittivät paeta, kunnes väki oli kaduilla ja sähköt katkesivat.
Kun kuljettajat ja MPK:n omistaja istuivat kaikki sisällä juomassa turkkilaista kahvia ja odottamassa poliisia ja ambulanssia, joita todennäköisesti ei tulisi, Tononi lähti. Hän etsi reppunsa, josta aurinkopaneelit olivat hajonneet tohjoksi ja totesi että läppäri oli painunut keskeltä kuopalle ja sen näyttö oli säröillä. Hän pisti koneen silti takaisin reppuun ja lähti. Ehkä jotain olisi vielä pelastettavissa.
Hän ohitti kuormurin, katsoi Dr Peppereillä pippuroitua katua ja alkoi keräillä tölkkejä maasta. Hän täytti niillä reppunsa ja muovikassin, joka oli ollut läppärin suojana.
Jos pelaaminen jotain oli opettanut, niin ainakin sen, että aina piti kerätä lootit.

Edellinen
Seuraava
Alkuun