 Ennen isot kotieläimet ostettiin määkimään, ammumaan ja röhkimään talouden ja toimeentulon varmistamiseksi. Karjalassa elukat majoittuivat samaan yhteistalouteen ihmisten kanssa. Mutta Länsi-Suomessa kaikki eläinlajit saivat omat asumuksensa: karsinat, possulat, kanalat, lampolat, navetat. Järjestys se olla piti talonpidossa.
Koiraa tarvittiin pihapiirin ja karjan vartijaksi, metsänkävijäksi, rosvojen kiinniottajaksi, toisinaan myös lievittämään vanhojen ja etäällä asuvien yksinäisyyttä. Koira on ollut aina tärkeä. Suomalainen peni, pystykorva, on meidän vanhin kotieläimemme. Siitä on pidetty huolta, niin kuin omaisesta on ollut tapana huolehtia.
Mutta sitten jolloinkin koirasta tuli tärkeämpi kuin läheisimmästäkään ihmisestä. Perheen lapsista voitiin neuvotella. Kakarat pystyttiin jakamaan sulle-mulle-periaatteella, silloin kun tuli lusikat-jakoon-tilanne. Jopa iltakioskilla piipahtava mies tiesi, kenen isä oli ja kenelle ruokakasseja kanniskeli! Aikansa kassimies sulki silmänsä siltä asialta, että talouden nainen on vuosi vuodelta yhä enemmän koiran äiti kuin miehensä vaimo.
Kun pari vuosikymmentä sitten erotilanteessa riideltiin vaarin keinustoolista ja kotoisasti lonksuttavasta seinäkellosta, nyt verisimmät riidat käydään koiran omistamisesta.
– Bear on minun. Hän on minun lapseni, vaimo, kohta ex-vaimo, sanoo koiraa rapsuttaessaan.
– Mut mä löysin Hänet. Ja kannoin kotiin. Löytäjä saa pitää, Crisu tai Robert tai mikä viimeisimmän tulevan eksän nimi lieneekin, panee hanttiin. Yrittää olla perinteisen miehenroolin kannattelija.
– Minä jäin kotiin, kun Häneen iski pervovirus, talouden nainen esittää kyynelten vuotaessa vuolaina.
– Ja minä tienasin Hänen elintasonsa, Robert tai Riku or however vetää valtin neuvottelupöytään.
Turhaan. Mies on jo avauspelissä rankattu pelkäksi housunkannattimeksi ja takinhenkariksi.
– Haluan vähintään yhteishuoltajuuden, The Koiran emo uikuttaa. – Hänet adoptoitiin yhdessä.
– Talon saat. Ja mökin. Ja auton. Mutta koiran pidän minä. Häntä rakastan eniten. Hän ei petä.
Mies yrittää vetää pehmosaundia ääneensä. Hän on sen ikäluokan urhoja, joka kävi naisensa mukana istumassa neuvolan tarkastukset ja synnytyssaleissa leikkasi lastensa napanuorat. Mies katsoo olevansa perheen … no: mies. Mutta nainenpa keksii miehen herkimmällä hetkellä: – Ota sinä poika. Se tarvii miehenmallin.
Siihen mies: – Se saa miesten malleja tarpeeksi sun katalogistasi.
Sen sanottuaan mies tietää hävinneensä sekä lasten huoltajuuden että uskollisimman ystävänsä.
