Äiti ja isä ovat aina syvällä rinnassani, mielen mutkikkuuksissa, paisteessa ja paahteessa. - Isän haamu rämisi alkukeväällä keitiössä kun olin yksinäisyyden puuskassa.
- Se loi turvallisen olon: siitä asti kaikki onkin mennyt loistavasti.Â
- Pidä puolesi, isä sanoi elävänä, ja niin sanoo myös isän haamu.
- Äiti on täällä aina kun haluaisin soittaa ja jutella hänelle: aina voi tulla kotiin, maanpäällinen äiti sanoi.
- Pilvientakainen äiti on aina kotona tarvittaessa, muttei silloin kun tarvitsen yksityisyyttä. Â
- Oudointa on, etten usko sieun- tai ruumiinvaelluksiin: äitiä ja isää ei siis enää ole.
- Olen kuitenkin kotonani aina tarvittaessa heidän seurassaan.
- En kyllä vielä kuten äitini, joka dementia-sesongissaan piti huippuhauskoja kahvikekkereitä ammoin kuolleen isänsä ja muiden mukavien sukulaistensa kanssa.
- Varmaan nämä kahvittelutkin vielä koittavat, onnellisuudella odotan.Â
©Antu Sorainen
Esoteriasta en ole koskaan ymmärtänyt mitään – mikäli ollenkaan on ymmärtämisestä kyse, uskosta nyt ei ainakaan.
Kauan sitten eläneiden ( ja elettyjen) läsnäolosta saan nauttia sitäkin useammin. Ei koskaan yksin näin ollen.
Hauskoja muistoja: Näin minunkin isäni sanoi = “Pidä puolesi.” Kohtuullisesti olen pitänyt.
“Aina voi tulla kotiin”, muistutti minunkin äitini, tavallinen. Olen jatkanut sanomisen perinnettä; ja se on kuultu.
Viimeiset sanat ovat tekstin nuolen kärkiä. Osuvat, vielä vain hiukan hipaisten. Kiitos hetkestä.
En tiedä, miten esoteerisia asioita voisi selittää. Olen mielestäni saanut joskus kontaktin henkiin tai ne minuun, mutta en tiedä, miten sen voisi todistaa – onhan mahdollista, että ne ovat mielikuvituksen tuotetta. Toisaalta, mistä me tiedämme, ettemmekö itsekin ole vain jonkun mielikuvituksen tuotetta? En ole nähnyt henkien juovan kahvia, mutta ehkä sekin hetki vielä koittaa. Siinä voisi olla ainesta useampaan runoon ja kertomukseen, että mitä ne siinä sitten juttelevat, edesmenneet ja silti läsnäolevat.