– Mummu, millainen on valistunut ihminen?

Sinikellonen oli jonkin aikaa tuijotellut porilaisen Olavi Jalkasen maalaamaa isänsä pikkulapsikuvaa meidän seinällä ja laukaisi sitten tämän monimielisen kysymyksen.

– Jaa … valistunut … ootas nyt vähän…

Kävin kaivelemassa jääkaapista jälkiruokahyytelöt pöytään. Sain hiukan funtsausaikaa.

– Valistus on … ootas… Suomessa valistusaatteet levisivät 1700-luvulla…

– Kuka ne levitti? Kysyjä oli Sinikellosen kaksossisko Neiti Aurinkoinen.

– Eduskunta tietysti! toinen sanoi varmana kuin ainakin poliitikko.

– Eikun …

– Oliksää silloin lapsi, kun oli valistuneita ihmisiä?

– Ei ollut! tiesi heti toinen. – Kun mummu oli lapsi, oli sota-aika. Ei saanut edes kahvia, kun se oli kortilla.

– Miten niin kortilla?

– Mummu ei ollut sodassa. Eikä pappa. Oli se hyvä.

Molemmat huokaisivat syvään.

– Mutta Porin sotasairaalaan pappa kyllä joutui, kun pudotti kahvipannun päälleen omassa mummulassaan.

– Pappa oli vauvana sotaa paossa. Ihan kamalaa. Ja sitten tuli tälli Mäkelän mummun hellalta.

– Näytäs taas, pappa, sitä arpea. Sattuuks sitä?

– Pappa teki semmoisen sopimuksen, ettei koskaan enää pitele käsissään kahvipannua.

– Sellainen ihminen on VALISTUNUT ihminen, joka tekee sopimuksia, toinen tiesi varmana. Ja toinen säesti:

– YHTEISKUNTASOPIMUKSIAKIN ihmisten on pakko tehdä.

–  Muuten asioita ei voida hoitaa, vahvisti toinen tuleva yhteiskunnallinen vaikuttaja.

– Täytyy neuvotella ja tehdä sopimuksia, Sinikellonen sanoi mietteliäällä äänellä.

– Kun mää haluan viimeisen banaanin, sovin, että sää saat kaksi omenaa, kaavaili Aurinkoinen.

–  Ja sää olet omenalle allerginenkin. Että se on järkevä sopimus, löi Sinikellonen diilin lukkoon.

– Tai kaksi omenaa ja jääkaapista Tobleronin palasen, täsmeni toinen, joka oli sisäistänyt neuvottelussa käytettävän kysynnän ja tarjonnan lain. Hetken kauaskantoisia näkökohtia punnittuaan myöntyi kuitenkin:

– Tai pannaan karkki halki!

– Joo. Sit saa molemmat.

– Ei kukaan tule toimeen yksin, totesi näistä toinen, joka jo ennen syntymäänsä oli potkiskellut toista samanlaista ja yrittänyt sovittautua annettuihin tilaraameihin.

– On tylsää edes yrittää mitään yksin.

РJoo, Aurinkoinen lopetti puheet ja rupesi kaapimaan hyytel̦astian pohjia.