Minä. Kaipaava, kieroutumaton minä. 
Rangaistusta pelkäämättä haluava minä.
Melkoinen minuus.
Heräilevä toive, kuohkeita kermakakkuja.
Olan takaa ei näy.
Itse. Ys. Pursuava.
Hiljainen sumu ei ole kylmää, mutta sitä ei saa karistettua.
Osunko jos kurotan?
Käännynkö tuonne?
Elämä kuluu täydellisesti, aikaa kulutetaan.
Korventaa.
Kuroudun, haron kiinnikkeitä, on myös harsoista, höttöistä.
Kulmistaan kurtistuva kotiljonki.
©Antu Sorainen
Kermakakut jäivät minulle nyt hämäräksi, ehkä niistä voisi sanoa enemmänkin. Vegaanisuus käy ilmi vain avainsanoista. Runon lopun harsoisuus ja höttöisyys tuntuvat kuitenkin sopivan yhteen kermavaahdon kanssa ja luovat siten runoon yhtenäisyyttä. Jotakin myös pursuaa. Ehkä se onkin vegaaninen kermavaahto? Pursuamisesta tulee mieleen, että jotakin on liikaa, minkä seurauksena tuo jokin menee jonnekin, minne sen ei haluaisi menevän.