Television kuvausryhmä tekee dokumenttia syrjäisessä Villa Piilopaikassa. Osanottajat ovat eristyksessä ilman puhelimia ja nettiyhteyttä. Tarkoitus on pysähtyä kuuntelemaan sisintä ja miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Kokkaus pelkistä pakasteista ja juureksista herättää paheksuntaa. Baarikaappi on avoinna ja tilanne kärjistyy viikon lopussa.

– Minne ihmeen korpeen olemme menossa? televisioryhmän auton takapenkillä istuva pisamanenäinen Tanja kysyi.

Hän tiesi, että ohjaaja Topi oli löytänyt ihanteellisen kuvauspaikan Kirkkonummelta, mutta ei ollut kuvitellut sen sijaitsevan keskellä autiota metsäseutua.

– Täydellinen piilopaikka, Topi oli kehunut, kun hänen päällikkönsä Aila oli kysellyt yksityiskohtia. – Huvila on rakennettu 1900-luvun alussa ja kunnostettu kurssikeskukseksi vasta pari vuotta sitten. Vetäydymme esiintyjien kanssa luonnon rauhaan. Olemme eristyksissä viikon ilman nettiyhteyttä ja kännyköitä. Keskitymme kuuntelemaan sisintämme.

– Kuulostaa utopialta. Kaikkihan ovat julkisuuden henkilöitä. Miten kuvittelet, että he suostuvat?

– Tämä on haaste. He saavat kaipaamansa lepotauon suorituspaineista. Tarkoitus on miettiä, mikä elämässä on tärkeää.

– Siis jonkinlainen Tosi-tv? Aila oli kysynyt epäilevästi.

– Ei suinkaan, vaan tutkivaa journalismia teemalla, mitä hiljaisuus ja rauha tekee stressaantuneelle nykyihmiselle. Siis eräänlainen retriitti.

– Tietävätkö he ehdot?

– Kyllä vain. Suostuttelin lupaamalla täysihoidon ja ikimuistoisia elämyksiä esiintymispalkkion lisäksi.

– Sait minut lähes vakuuttuneeksi, onnea matkaan. Epäilen kyllä, että kokemuksesta tulee raskas. Valitsemasi henkilöt ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi. Entä jos he turhautuvat ja haluavat keskeyttää?

– Villa Piilopaikka on niin syrjässä, ettei sieltä pääse julkisilla kulkuneuvoilla pois. Esiintyjät tuodaan ja haetaan tilataksilla. Olen ennakoinut kaiken.

– Entä ruokahuolto?

– Menemme kuvaajan ja kuvaussihteerin kanssa hoitamaan valmistelut edellisenä päivänä. Varaan runsaasti valmisannoksia ja Tanja on luvannut lämmittää niitä.

– Ei vaikuta kovin herkulliselta, mutta itsepä tiedät. Haluaisin olla kärpäsenä katossa, Aila hymähti. – Muistakaa kuvata ennakkotrailerit, tempausta täytyy markkinoida näyttävästi.

***

– Katsokaa, Villa Piilopaikan savupiippu näkyy, auton ratissa istuva Petri huomasi, kun he olivat ajaneet pitkän tovin kapeaa hiekkatietä. Naapureita ei ollut näkynyt kilometrien säteellä.

– Onpa hulppea, Tanja sanoi oikoessaan puutuneita jalkoja. – Vanhan ajan charmia.

– Oikeammin jugendia, Topi myhäili ja alkoi kantaa Petrin kanssa painavia ruokapakkauksia sisälle.

Tanja katsoi häikäistyneenä korkeita huoneita ja hurmaavia ruutuikkunoita. Kelpaisi minullekin, hän ajatteli auttaessaan asettelemaan eväät jääkaappiin ja pakastimeen.

– Eikö meillä ole mitään tuoretavaraa? hän kysyi huolestuneena.

– Maitoa, kermaa, leipää, leikkeleitä ja kananmunia löytyy. Mitä muuta haluaisit?

– Kasviksia ja hedelmiä ainakin.

– Ei tämä ole mikään gourmetravintola, vaikka yksi osanottajista onkin huippukokki. Emme tuhlaa kallista kuvausaikaa ruoanlaittoon, Topi sanoi päättäväisesti.

– Asia selvä, kunhan kysyin, Tanja mutisi pöyristyneenä.

Ajatus, että he söisivät seuraavan viikon vain lämmitettyjä pakasteita, ei innostanut.

– Hei rauhoitu, ruokavarastossa näyttää olevan juureksia. Perunoita, porkkanoita, punajuuria, kaalia ja sipuleita. Ne kuuluvat tilavuokraan samoin kuin keittiöstä löytyvät kuiva-aineet, Topi sanoi.

– Mihin majoitumme? Petri kysyi käytännöllisesti silmäillen ympärilleen.

– Käytävän varrella on yhden hengen huoneita ja puulämmitteinen sauna. Minä otan perimmäisen huoneen. Saatte valita vapaasti. Laita sinä Tipuli nimilaput oville, niin kaikki sujuu huomenna vaivattomasti.

– En ole mikään Tipuli, Tanja tuhahti.

– Älä nyt leikistä suutu. Otetaan rennosti. Käykää viemässä laukut huoneisiinne ja vaihtakaa mukavat vaatteet. Kokoonnutaan sen jälkeen oleskelutilaan. Minä sytytän vanhana partiolaisena takkatulen.

***

Tanja ilahtui tullessaan puolen tunnin kuluttua suihkunraikkaana tunnelmalliseen saliin, jota Topin sytyttämät tuikut ja takkatuli valaisivat. Pyöreällä pöydällä oli kuohuviinipullo jääpala-astiassa, korkeat lasit sekä kipollinen suolapähkinöitä.

– Juodaan tervetulomaljat ja ryhdytään suunnittelemaan ohjelmaa. Minulla on runko valmiina, mutta se on joustava. Haluan, että kuvaat Petri tilanteiden mukaan. Olethan varautunut tekemään pitkiä päiviä?

– Joo, ei täällä taida olla kovinkaan paljon kiusauksia, kuvaaja tuumi.

Tanja katsoi ihailevasti Petrin vankkoja käsivarsia, joilla tämä oli tottunut kantamaan painavaa kameraa. Miehen tukka kihartui vallattomasti. Hän oli vaihtanut mukavan oloasun ylleen.

– Sinä Tipuli saat pitää kirjaa päivittäisistä otoksista, niin dokumentin editointi sujuu aikanaan vauhdikkaasti Pasilassa. Ota myös tilannekuvia. Niitä tarvitaan ennakkomainonnassa.

– Selvä kapteeni, enkä edelleenkään ole Tipuli.

Tanjaa harmitti Topin määräily. Kyllä hän tiesi tehtävänsä. Epäilytti, joutuisiko hän myös juoksutytöksi.

– Eiköhän kohoteta maljat hyvälle yhteistyölle, Topi sanoi keventääkseen tunnelmaa.

***

Loppupäivä kului kuvassuunnitelman laatimisessa. Marraskuinen päivä hämärtyi nopeasti. Tanja laittoi vedenkeittimen päälle ja tarkisti, että keittiön hyvin varustetusta kaapista löytyi teepusseja. Hän leikkasi patonginpaloja ja avasi juusto- ja kinkkupakkaukset.

– Herkullinen iltapala on valmis, hän huikkasi miehille.

Topi otti baarikaapista pullollisen tummaa rommia ja kaatoi sitä avokätisesti teen sekaan.

– Mihin aikaan esiintyjät tulevat aamulla? Petri kysyi leveästi haukotellen.

– Aamukymmeneltä. Keitäthän Tipuli termoskannullisen kahvia valmiiksi?

– Tipuli keittää, Tanja hymähti. Hän halusi päästä vetäytymään omaan huoneeseen, sillä tulevat päivät näyttivät työntäyteisiltä.

***

ENSIMMÄINEN KUVAUSPÄIVÄ

Esiintyjät vilkuilivat toisiaan vaivihkaa. Kaikkien kasvot olivat tv:stä ja sanomalehdistä tuttuja.

– Tervetuloa Villa Piilopaikkaan, Topi toivotti, kun tilataksi pysähtyi pääoven eteen.

– Melkoinen paikka, juorulehden toimittaja Krisse henkäisi.

Hänellä oli aivan liian keveä asu marraskuun viileyteen. Korkeakorkoiset saapikkaat olisivat sopineet paremmin kaupunkiympäristöön.

– Tulkaa sisälle ja viekää laukut huoneisiinne. Saatte sen jälkeen aamukahvit, Topi ohjeisti.

– Kahvia ja kanelipullia, ei hassumpaa, ensimmäiseksi keittiöön ehtinyt kokki Kimmo katsoi hyväksyvästi tarjoilua. –  Omatekoisiako? Hän kysyi Tanjalta.

– Ei todellakaan. Kaikki täällä on suoraan kaupan pakastealtaista, tyttö tunnusti vaisusti.

– Pahus, odotin jotain parempaa. Katsotaan, mitä voimme tehdä.

Seuraavaksi paikalle ehti muusikko Janne.

– En juo kahvia, löytyykö teetä?

– Vedenkeittimessä on kuumaa vettä ja pöydällä on valikoima teepusseja, Tanja esitteli.

– Kelpaa, vaikka joisin mieluummin teeni haudutettuna. Onko hunajaa?

– Sokeripaloja löytyy, Tanja sanoi katsoessaan ruokakaappiin.

Kun kaikki olivat paikalla ja saaneet muumimukit eteensä, Topi taputti käsiä ja esitteli työryhmän.

– Petrin kamerasta ei tarvitse välittää. Hän ottaa tilannekuvia, joista käytämme vain murto-osan valmiissa ohjelmassa. Tanja Tipuli on assistentti, joka pitää kirjaa ja hoitaa kuvausjärjestelyjä. Minä jututan teitä ja kehittelen päivittäin ohjelmaa. Onko kysyttävää?

– Mitä se tarkoittaa, että olemme eristyksessä? Krisse kysyi kaikkien puolesta.

– Yksinkertaisesti sitä, ettei yhteyksiä ulkomaailmaan eikä mitään häiriötekijöitä ole viikkoon. Ei nettiyhteyttä, ei puhelimia, ei radiota, ei televisiota. Keskitymme vain kuuntelemaan, mitä omalla keholla on sanottavaa.

– Entä jos se on hiljaa, näyttelijä Patrik virnisti.

– Tulette hämmästymään. Joskus on tärkeää pysähtyä ja miettiä elämän arvoja. Kerään aivan ensimmäiseksi kännykkänne lukolliseen kaappiin. Saatte ne käyttöön vasta paluumatkalla, Topi sanoi.

Vieraat luopuivat vastahakoisesti puhelimistaan. Topi pysyi visusti vaiti, että hänen omansa oli makuuhuoneen yöpöydän laatikossa varmuuden vuoksi äänettömällä.

Kun kaikki olivat istuutuneet oleskeluhuoneen sohville, Petri laittoi kameran jalustalle ja Tanja keskittyi kirjaamaan otoksia pienestä monitorista, jonka alalaidassa oli näkyvissä aikakoodi. Topi kehotti kaikkia esittelemään lyhyesti itsensä.

– Minä voin aloittaa, jatkuvasti äänessä ollut Krisse hymyili leveästi. – Edustan seurapiirilehteä MeSinkut. Voin vakuuttaa, että työ on mielenkiintoista. Olen jatkuvasti ajan hermolla. Pakko myöntää, että väsyin kiireisen kesän jälkeen ja jouduin sairauslomalle. Nyt tämä mahdollisuus viikon itsensä tutkiskeluun tuli sopivasti. Palaan työelämään toivottavasti entistä ehompana.

Krisse antoi katseensa kiertää osanottajien kasvoissa. Hän huomasi, että miehet tarkkailivat kiinnostuneina hänen rentoa asuvalintaansa. Kieltämättä avokaulainen tyköistuva neule ja leopardikuvioset trikoohousut tekivät vaikutuksen. Hän oli ehostanut huolella kasvonsa, sillä kameran edessä piti olla näyttävä.

– Kiitos, jatka sinä Armi. Sait Miss Suomi -tittelin kovin nuorena. Miten se on vaikuttanut elämääsi? Topi kysyi.

Petri otti lähikuvan Armin kauniista kasvoista. Tyttö räpytteli suuria silmiään määrätietoisen näköisenä. Patrik tuijotti häntä ihailevasti.

– Jouduin sellaiseen pyöritykseen, etten tiennyt vähään aikaan, kuka olin ja miksi piti esiintyä jatkuvasti erilaisissa tilaisuuksissa. Mielipidettäni kysyttiin mitä kummallisimmista asioista. Mitä mieltä olen maailman liikakansoituksesta? Entä ilmastokatastrofista? Miten aion omalta osaltani edistää hyvinvointia? Olin helpottunut missivuoden jälkeen, kun sain palata mannekiiniksi. Teen silloin tällöin mainoskeikkoja, mutta olen todella tyytyväinen, että elämä rauhoittui.

– Sitten miehet. Kuka haluaa aloittaa?

– Taidan olla seurueen vanhin, harmaaohimoinen Kimmo vastasi. – Tiedätte varmaan, että olen esiintynyt television kokkikisoissa. Aluksi kilpailijana, myöhemmin tuomarina. Hyvä ruoka on intohimoni. Siksi kauhistuin, kun kuulin, että meille tarjotaan täällä vain pakasteita. Protestoin.

– Rauhoitu. Jos haluat kokata, ruokavarasto on käytössä, Topi vastasi vaivautuneena. Hän pelkäsi tehneensä virhearvion aterioiden suhteen.

– Minä sain huikean suosion ensimmäisestä elokuvaroolistani, mutta sen jälkeen mitään nousukiitoa ei ole tapahtunut, ruskeasilmäinen Patrik kertoi apeana.

– Etkö ole saanut uusia rooleja? Topi kysyi.

– Vain sivuosia. Masennuin ja turvauduin rauhoittaviin lääkkeisiin. Ikää ei ole paljon, mutta tuntuu, että ura on jo ohi. Naisystäväkin jätti. Piti minua luuserina.

– Kiitos, kun kerroit. Sitten vielä Janne. Millaista muusikon elämä on nykyään?

– Soitan bändissä, mutta keikkoja on harvakseltaan. Kalenteri on niin tyhjä, että uskalsin lupautua tänne viikoksi.

– Teillä kaikilla on ollut julkisuuspaineita. Se oli yksi syy, että valitsin teidät. Ehdimme keskustella tulevien päivien aikana nykytilanteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Saatte vertaistukea toisiltanne. Pidämme nyt pienen tauon ja annan sen jälkeen leikkimielisen tehtävän, Topi sanoi.

Hän kävi huoneessaan ja tarkisti puhelimesta, ettei ollut saanut tärkeitä viestejä. Yöpöydällä oli vajaa viskipullo. Hän otti kunnon tujauksen ennen kuin palasi saliin.

– Oletteko valmiit? Tipuli jakaa tussit ja paperiarkit. Kuvitelkaa olevanne keveitä kuin ilmapallot. Kirjatkaa asioita, jotka kannattelevat sekä sellaisia, jotka vetävät alas päin. Tyyli on vapaa.

Kun kaikki saivat kuvat valmiiksi, Tanja kiinnitti ne maalarinteipillä seinälle.

– Tulkaa katsomaan lähempää. Lopputulos on aika yhtenäinen. Täältä löytyy paljon positiivista. Kannattelevia voimia näyttävät olevan taide ja kulttuuri, musiikki, urakehitys, lomamatkat, hyvä ruoka ja juoma. Pari tärkeää juttua puuttuu eli perhe ja ystävyys, Topi kommentoi.

– Ollaan kaikki sinkkuja, Krisse huomasi yllättäen. – Vai onko jollakulla parisuhde?

Kaikki pudistivat päätään.

– Jutellaan siitä myöhemmin lisää, Topi jatkoi. – Painolasteina näyttää olevan kiire, stressi, rahahuolet, masennus, sairastuminen. Lista on pitkä ja arvattava. Meillä on paljon työtä näiden kanssa.

– Entä jos emme halua paljastaa synkkiä salaisuuksiamme? Patrik kysyi outo kiilto silmissään. Hän päätti sumuttaa ja keksiä mielikuvitustarinoita. Levottomat unet ja kauhunhetket lääkkeiden vaikutuksen alla olivat elävästi mielessä.

– Saatte vetäytyä hetkeksi omaan rauhaan. Kirjoittakaa lyhyesti, mitä odotatte lähipäiviltä. Tässä on jokaiselle muistikirja. Toivon, että jatkatte tarinoita iltaisin, sillä viimeisenä kuvauspäivänä on tarkoitus tehdä yhteenveto. Tekstit palauttavat tunnelmat mieleenne. Kokoonnumme tunnin kuluttua keittiöön lounaalle. Tipuli, katsotko, mitä pakastimesta löytyy.

– Hetkinen, saanko tulla avuksi? Kimmo kysyi.

Topi katsoi häneen hämmentyneenä ja nyökkäsi.

– Olen kiitollinen, jos otatte yhdessä keittiön haltuun.