Tarinavirta

Meillä oli kiire metsään.

Minä olin käynyt Lapissa ainoastaan kerran aikaisemmin kesällä, isän, Märtan, Morganin ja Jasminan kanssa ja tietoni Lapin kasvillisuudesta olivat lähes olemattomat. Carl von Linnén Flora Laponica toisessa kädessä, älykänny, jossa oli kasvien tunnistamissovellus toisessa, suurennuslasi kaulassa hyttysverkkohatun alla ja reppu selässä, johon olin tunkenut pienen kasvipressin, pienet oksasakset, teräväkärkisen istutuslapion ja sopivan määrän ziplock-muovipusseja olin valmis tutkimaan Lapin luontoa. Profella oli toinen istutuslapio, vesipullot, eväät ja kokoontaitettavat retkituolit omassaan.

Profe oli elementissään. Jokainen puu, jokainen pensas, jokainen varpu, jokainen ruoho, jokainen kukka ja jokainen sammal oli hänelle ensimmäinen. Lajiaan. Joitakin hän tunnisti viidakon kasvien kaukaiseksi sukulaiseksi, mutta suurin osa kaikesta kasvullisuudesta oli hänelle ensi tuttavuus. Jotkut kasveista olivat minulle aivan tuntemattomia, mutta puronrannan kulleroita kasvoi myös mummin pihassa tähän aikaan, täällä rantaniitty oli keltaisenaan niitä.  Profe poikkesi patikkapolulta taputtelemaan ikivanhojen honkien runkoja, kuuntelemaan synkkien kuusien huminaa iltatuulessa, silittelemään koivujen silkkisiä runkoja, hengittämään pohjoisen tuoksuja: suopursua, sammalta, klorofyllin kyllästämää ilmaa.

Palasimme illalla, reput täynnä kasvinäytteitä ja eväät lopussa. Menimme aikaisin nukkumaan syötyämme pizzat jo kiinnimenevästä ravintolasta. Seuraavana päivänä jatkaisimme matkaa kohti Jäämerta, seuraten Lemmenjokea ja ylittäen Norjan rajan.

Ajoimme Tanabro’hon Tenojoen suuhun vuonon pohjalle, istuimme rantakivellä ja kylvetimme jalkojamme Jäämeren hyisissä vesissä. Uimakelpoisia, mutta ajatuskin asettaa pehmeitä kehonosia syvyyksissä väijyvien kuningasrapujen valtavien saksien ulottuville oli kauhistuttava.

Ajoimme Ifjordtunturille ja pysäköimme leirintäalueelle. Tunturille nousu, valmista polkua pitkin ja levähdellen, vei useita tunteja ja kasvuston tutkiminen, varovainen keräily esirukousten edeltämänä (Profe loitsusi kaikille kasveille, jotka hän poimi, varsi, lehti, kukka tai juuri, varmistaen että se ei ollut ainoa sillä paikalla). Löysimme harvinaisen, keltaisen tunturiorvokin, jota emme poimineet, koska niitä oli vain yksi.  Poimimme useita meille tuntemattomia pieniä kasveja, joita oli suurina mattoina tunturin rinteessä.  (Sinirikko, tunturin lapsi, pohjoisen kaunistus, poimin yhden sinun joukostasi, luvallasi, että saisin näyttää etelän kansoille mitä tunturi tarjoaa niille, jotka osaavat löytää kauneutta pienessä muodossa ja arvostaa sitä.)

Palasimme Valkeaan poroon myöhään, kuolemanväsyneinä ja jäsenet jäykkinä tunturivaelluksen jälkeen. Olimme viikon Lemmenjoella ja ympäristössä ja jatkoimme seikkailuamme kohti Norjaa ja Lofotenia. Nukuimme matkan varrella tunturihotelleissa, mökkikylissä ja majataloissa, söimme rapuja ja turskaa, poroa ja silliä, vaeltelimme tuntureilla, kuvasimme vuonoja ja henkeäsalpaavia maisemia.

Viikon lomamatkalla Lapissa emme tietenkään ehtineet tehdä juuri muuta kuin taikojamme ja tutustua kasvillisuuteen, topografiaan ja ilmastoon. Päällisin puolin, turistin näkökulmasta. Ottaa valokuvia ja videoita, kuvata luontoa, maisemia, jänkää, vettä, taivasta ja poroja. Ihmisiin emme juuri tutustuneet, etenkin kun suurin osa matkailuyrityksiä pyörittävistä oli lantalaisia tai Etelä-Lapista. Saamet ja saamelaisten kielet, kulttuurit, historia ja kansantiede jäivät aivan minimaaliselle osalle, sitä varten tarvittaisi ainakin kolmen kuukauden yhtämittainen jakso, talvella kaamoksen aikaan, kesällä, syksyllä, keväällä. Niiden matkojen aika tulisi vielä, nyt kun kaikkein kiireellisin oli hoidettu. Paluumatkalla Rovaniemeltä Oulun kautta Helsinkiin nukuin melkein koko matkan junassa. Profe surffaili netissä, lueskeli tekstejä Lapista, Saamen kansasta, koltista, kveeneistä ja shamanismista Pohjoisessa. Profe ei nukkunut kuin viitisen tuntia kerrallaan juuri koskaan; hän vaipui syvään uneen sekunneissa jo ennen kuin pää kohtasi tyynyn. Hänen silmänsä olivat auki ja valppaina heti kun pää alkoi kohoamaan tyynystä.

Kahden maailman lapsi, puhdasverinen alkuperäiskansan jälkeläinen, hänen kasvatuksensa oli ollut moderni, tämän päivän kolumbialainen, urbaani, sivistynyt, koulutettu ja sosiaalisesti kompetentti. Ulkonäkö kieli tosin indigenataustasta: hän oli keskimittainen kolumbialaiseksi, jossa miehen keskimitta on puolta päätä lyhyempi verrattuna pohjoiseurooppalaiseen, keskipaahtoisen arabicakahvin värinen iho, tummanruskeat silmät syvällä, suora nenä ja leveät sieraimet, korkeat poskipäät, täyteläiset huulet ja yönmusta paksu, kiiltävä suora tukka, jonka hän oli nyt leikannut hartianmittaiseksi ja piti hajallaan. Sivut olivat ajellut korvien taakse saakka, koska hän halusi papukaijakorvakorunsa näkyvän. Hän oli rakenteeltaan hoikka ja kevyt, mutta harteikas ja vahvat käsivarret ja pohkeet, paljolla kävelemisellä treenatut. Lapissa jotkut olivat erehtyneet luulemaan häntä pohjoisen ihmiseksi (olet ihan kuin olisit täältä pois). Profe virnisti silloin ja sanoi että kyllä, sano sille, että olen toki, mutta aikaa on mennyt 30 000 vuotta siitä, kun lähdin täältä.

Onneksemme emme olleet kohdanneet mitään suoranaista rasismia, ainoastaan uteliaisuutta, Helsingissä tuskin edes sitäkään. Kotikaupunkini oli kansainvälistynyt niiden seitsemän poissaolovuoteni aikana koko ajan lisää. Profe oli sitä mieltä, että rasismia hän oli kohdannut kotimaassaankin, yllin kyllin, siihen hän oli tottunut mutta mitä jos metsäpolulla hölkätessä joku häiriintynyt ekstremisti tai vannoutunut rasisti kävisi kimppuun?

Palasimme heinäkuiseen Helsinkiin ja Sysmän viikonloppuihin mummulassa ja aloimme suunnitella elämäämme opiskelija-asunnossa. Syksy tulisi pian päivät olivat jo lyhenemässä.  Heinäkuun lopussa tein raskaustestin ja tiesimme silloin, että kohdussani oli uuden elämän alku.

Matkamme oli vasta alussa.