Kaksi miestä istuu penkillä aukion laidalla pikkukaupungissa. Aurinko paistaa lämpimänä, vaikka etelän kuuma kesäpäivä on pyörtämässä kohti iltaa. Ihmisiä on runsaasti päiväkävelyllä, perheitä isovanhemmilla vahvistettuna, pikkulapsia polkupyörillään vanhempien juostessa heitä kiinni, pariskuntia käsi kädessä. Ilman täyttää puheensorina, rakennusten välissä pujottelevien pääskysten kirskutus ja kanavalla turisteja kuljettavien veneiden moottorien surina. On sunnuntai, perhepäivä.
Vanhemman miehen suupielessä roikkuu sytyttämätön tupakka. Kaksikymmentä vuotta sitten hän poltti kaksi askia päivässä. Nyt riittää yhden savukkeen imeskely koko päiväksi. Miehen kasvot ovat uurteiset, kulmakarvat hapsottavat harmaina, ruskeissa silmissä on kirkas katse. Päässä on lippalakki, joka peittää jo aikoja sitten harmaantuneet hiukset.
”Kuulehan, poika. Naisen tavoittelussa pitää soveltaa pulukoiraan taktiikkaa.” Mies viittaa kädellään puluihin, jotka liikkuvat aukiolla edestakaisin vellovana laumana, osa nokkien ruuanhitusia maasta, osa jahdaten lajikumppaneitaan.
”Katsos noitakin kahta. Siinä se naaras vaan nokkii kaikessa rauhassa, kun koiras yrittää vongata siltä. Mutta naaras vain teeskentelee välinpitämätöntä. Se ottaa muutaman askeleen ja katsoo, tuleeko koiras perässä. Ja kyllähän se tulee. Sen pitää kierrellä ja kaarrella, osoittaa huomiota ja kerjätä sitä. Naaras ihan vain kiusaa sitä ottamalla pikku pyrähdyksen. Jos se oikeasti ei olisi kiinnostunut, se olisi lentänyt aikaa sitten pois.”
Mies ottaa tupakan pois suustaan ja tarkastelee sitä, pistää sen takaisin suupieleen roikkumaan.
”Samalla tavalla poika sinunkin pitää toimia naisen kanssa. Niitä pitää tavoitella, liehitellä, pitää hyvänä. Missään nimessä ei saa antaa periksi, jos todella mielii päästä.. noo…” Vanhus hörähtää. ”Tiedäthän sinä, iso mies.”
Miehistä nuorempi on kolmissakymmenissä. Hän on pitkä, hoikka, kaunis ja ilme kasvoilla vakava. Hiukset ovat ruskeat ja taipuisat, silmät yhtä ruskeat kuin vanhalla miehellä, mutta niitä kehystävät tuuheat tummat ripset. Hän hymähtää vanhuksen jutuille mutta seuraa nyt tarkemmin pulujen touhuja.
”Se on niin, että pulunaaras katsoo kuka koiraista jahtaa sitä uutterimmin”, vanhus toteaa. ”Jos koiras jättää leikin kesken, ei sen passaa seuraavana päivänä yrittää uudestaan. Jos se siirtyy liehittelemään seuraavaa naarasta, voi se vetää saman vesiperän. Sana kiertää, pulupiireissäkin. Pulusta puluun hyppivä koiras saa huonon maineen. Se on naistenmies, eikä vakavasti otettava. Mutta jos koiras jatkaa naaraan tavoittelua periksi antamatta, se osoittaa naaraalle omaavansa hyvät geenit. Eihän se poikasten kasvatuksesta ymmärrä mitään, mutta ei sen tarvitsekaan.”
Vanhus suoristaa selkäänsä ja oikoo hartioitaan ähkäisten, painuu jälleen nojaamaan päätä käteen ja kättä reiteen.
”Ennen parittelua naaraspulu on kiinnostuneempi ruuasta kuin pulukoiraasta, joka taas on kiinnostuneempi naaraspulusta kuin ruuasta. Parittelun jälkeen tilanne on toinen. Naaraspulu haluaa kukerrella ja viettää aikaa yhdessä, kun taas koiraspulu haluaa nokosten jälkeen vain ruokaa. Se on tavoitteensa saavuttanut, joten se voi keskittyä muihin asioihin. Sama pätee ihmisiin. Jos tätä luontaista asiaa ei sisäistä, ei parisuhdetta saa toimimaan.”
”Ollapa pulu”, nuorempi mies huoahtaa.
”Älä muuta viserrä”, vanhus sanoo, ottaa lakin päästään ja haroo hiuksiaan.
”Mutta toisaalta, ihmisen elämässä on nautintoja paljon laajemmalla kirjolla, ja meillä on myös mahdollisuus ymmärtää ottaa niistä kaikki irti. Tosin aika harva sitä tajuaa. Pulujen aivoilla ei ymmärretä senkään vertaa. Niillä on vain suvunjatkamisvietti.”
”Ei pulunkaan elämä varmasti helppoa ole”, vanha mies jatkaa. ”Ruuasta on taisteltava höyhenet pölisten. Sitten niitä höyheniä joutuu sukimaan ja pitämään puhtaana, että olisi edukseen kun lähtee riiuureissulle. Jos on vetimet hiukan heikossa kunnossa, niin on turha yrittääkään tavoitella sitä lauman hemaisevinta tipua. Pulunaaraatkin osaavat olla nirsoja. Ja jos sillä tavoittelemallaan tipulla sattuu olemaan pää kipeä, pitää leikki jättää sikseen siltä päivältä ja jatkaa aamulla uudestaan. Katsos poika, naista pitää kunnioittaa, ja huomioida sen tarpeet. Myös ne pikku oikut ja känkkäränkät.”
”Niin”, nuori mies huokaisee syvään.
”Ja mistä sitten tietää tulleensa sen oikean pulun kohdalle?” vanhus alkaa innostua. ”Se on se kun katsoo toista silmiin ja on hetken aikaa nokakkain. Ei siinä tarvita tietoa pankkitilin saldosta tai toisen luonteenpiirteistä. Se on vaan silkkaa kemiaa, tai olisiko se sitten fysiikkaa. Me elävät olennot kun ollaan 100 % lihaa ja verta, se on raaka totuus. Joku miellyttää ja joku toinen ei. Ei sitä voi sen tarkemmin selittää. Kun pulukoiras näkee lemmittynsä, sen sydän alkaa väpättää kuin koiranpennun häntä. Pulunaaraalla käy samoin, lisäksi sen koivet notkahtavat ja silmiin syttyy sellainen tähtien loiste, ettei sen veroista ole.”
Mies hiljenee hetkeksi ja katsoo taivaanrantaan.
”Ne on sellaiset kaksi tähteä, jotka valaisevat tietäsi”, hän sanoo kuin itselleen.
Nuorempi mies vilkaisee vanhukseen, hymy vilahtaa hänen suupielessään. On se ukkikin ollut joskus rakastunut…
Vanha mies selvittää kurkkuaan ja imaisee sytyttämättömästä tupakastaan kiivaasti, otsa rypistyen.
”Joskus, poika, sitä luulee, että se menetetty rakkaus on se elämän rakkaus. Se tipu, joka ei jäänytkään härnäämään ja leikkimään kanssasi vaan lensi pois. Mutta joskus se onkin se seuraavana vastaan tepastellut, pyrstöään niin nätisti keikuttanut tipu, jonka silmät loistavat vielä kirkkaammin kuin sen ensimmäisen. Ei kannata jäädä suremaan niitä pois lentäneitä, vaan katsoa avoimin silmin mitä vastaan tulee. Torjutuksi tuleminen tekee kyllä kipeää, mutta aika auttaa siihenkin.”
Nyt nuorempi mies oivaltaa, mihin vanhempi mies oli tarinallaan tähdännyt. Lohduttaahan se ukki yrittää, omalla tavallaan. Miehen mieli tuntuu saman tien kevyemmältä. Hän antaa katseensa kiertää pitkin aukiota, nauttii näkymästä, ilta-auringosta ja ihmisvilinästä.
”Tulehan, ukki, tarjoan sinulle kahvit”, hän sanoo nousten ja ojentaen kätensä vanhan miehen tueksi.”
”Tarjoatko paukun myös?” vanhus kysyy ilme kirkastuen.
”Saat paukunkin”, nuori mies naurahtaa. ”Vaikka kaksi, jos lääkäri ei ole kieltänyt.”
Miehet kävelevät hitaasti lähikahvilaan. Vanhus jupisee jotain, taitaa kommentoida vaimonsa kotkotuksia. Nuori mies nauraa. Ilta-aurinko kultaa kävelykadun kivetyksen, ihmisiä on liikkeellä paljon, kahvilat ja ravintolat alkavat täyttyä, puheensorina leijuu kesäillan lämmössä. Elämä jatkuu, aurinko nousee ja paistaa huomennakin. Kaikki on taas hyvin.
