Näen sun kasvos on haurasta lasia,
ja säröillä on suljettu suu,
etkö muista sä lasienkeli vaaraa varoa,
tiedätkö kuinka helposti voit rikkoutuu,
on katuun särkynyt ennenkin monta,
kaltaistas kristallityttöä tunnotonta,
mustissa kuljet sä pimeyttä päin,
varjosiko se vain olikin minkä mä näin,
sä jossain vaiheessa kai petyit elämään,
etkä enää pystynyt tuntemaan mitään.
Mä yritän, mut en sun sydämeesi nää,
mun katse vain takaisin heijastuu,
turhaa kai mun on edes yrittää,
kun varjosi vain mulle kuvastuu,
mut kai ei sun sydämeesi lasienkeli,
voi kukaan nähdäkään,
sun sydäntäsi lasienkeli,
peittää syväjää.
Joskus mä pelkään puolestasi sun,
kun et itse tajua pelätä ollenkaan,
sun musta varjosi kulkee edellä mun,
ja se vie sua aina vaan lujempaa,
etkö huomaa ja ymmärrä lasienkeli,
sun lasinen pintasi jo säröilee,
etkö näe kuljet harhaan ja pahasti,
askel askeleelta varjosikin hälvenee,
ei sun teitäsi lasienkeli voi kulkea loputtomiin,
liian pian nuo tiet päättyvät tähtiin ikuisiin.
Mä yritän, mut en sun sydämeesi nää,
mun katse vain takaisin heijastuu,
turhaa kai mun on edes yrittää,
kun varjosi vain mulle kuvastuu,
mut kai ei sun sydämeesi lasienkeli,
voi kukaan nähdäkään,
sun sydäntäsi lasienkeli,
peittää syväjää.
