hetken katsot minuun
kuin haluaisit sanoa
jotain
et sano mitään
en minäkään
jätämme tilanteen auki
kuin ulko-oven jota
tuuli lonksuttaa
josta kaverisi lampsivat meille
pyyhkimättä kenkiään
eteisessä
**
sänkysi täynnä pehmoleluja
suusi piikkejä
napaasi ei peitä paita
talvellakaan
rakastan sinua
keskeneräinen
**
tänään olen vähemmän äiti
lämmitän eineksiä
kirjoitan runoja
annan sinun maata nalle kainalossa
petaamattomassa sängyssä
koko päivän
piirtää särkyneitä sydämiä
ruotsinvihkoon
**
sohvalla koko perhe
sinä isin kainalossa
koska isi on cool
veljesi
kasvukipuiset jalat sylissäni
kapina vielä kaukana
avarassa luonnossa
leijonaperhe hakee
paikkaa savannilla
sinä haet pepsi maxin
leijonaemo antiloopin
snapchatissa sinua odottaa
satakahdeksankymmantäkahdeksan
streekiä
odottaako minua kukaan
**
mitä sitten jos työt odottavat
ruoka uunissa
sinä haluat jutella
ojennat minulle katseen
johon tartun
Toivon kovasti, että saat tämän kirjan julkaistua. Nämä kaksi niin hyviä kypsiä runoja, Murrosikäisen äidin helppo samaistua näihin vahvoihin kuviin. Yritä lähelle äitienpäivää – äitien lahjakirjaksi.
Näitä olisi mukava lukea lisää. Olet piirtänyt jo vuorovaikutteisen perhekuvan, keskustelun vähilla sanoilla. Taitavaa.!
Se on minusta erityisen voimakas hetki (ekassa runossa), kun yksi on sanomaisillaan jotakin ja toinenkin on, mutta kumpikin jättää sanomatta. Sanat jäävät ikään kuin roikkumaan ilmaan. Kumpikin huomaa ne, mutta ei voi olla ihan varma, mitä se oli, minkä toinen jätti sanomatta. Toimii hyvin tässä!
Kiitos Riikka! Näissä runoissa tarkoitukseni on ollut kertoa vähillä sanoilla ja pikemminkin säkeiden välistä. Mukava kuulla, että tämä toimii.
Kiitos Pirkko! Mukava kuulla, että runot toimivat. Kokoelma on levännyt nyt pitkään. Ehkä olisi taas aika tarjota sitä kustantajille.
Kiitos Seija! Minäkin toivon, että saisin näitä runoja julki. Kokoelma kun kuitenkin on valmis ja odottaa vain lukijaansa 🙂
Pidän eniten ilmaisusta “Jätämme tilanteen auki / kuin ulko-oven jota / tuuli lonksuttaa”. Siinä abstrakti kerrotaan konkreettisella. Jotta ovi voi lonksuttaa, sitä ei ole pantu hakaan tai pidikkeeseen. Siltä puuttuu se mihin tarttua. Niin kai nuorellakin on, ainakaan ei tiedä, mihin tarttua. Eikä äiti tiedä sen paremmin: nuori luiskahtaa pois otteesta. Hyvin sanottu myös “tänään olen vähemmän äiti”. Äitiys, kaikkine myytteineen, on todella vaativa laji. Sitä toivoo, että osaisi hellittää hetkeksi, mutta sitten jos tekee niin, tulee huono omatunto. Ehkä meidät äidit on kasvatettu sellaisiksi.