MAANISET MONOLOGIT
Muistijälkiä -sarjasta n:o 9
Vähän aikaa me asuttiin Turussa Vartiovuoren rinteessä. Hassu talo. Kun meni parvekkeelle, seisoi kirkon etupihalla, vaikka asunto oli kuudennessa kerroksessa. Kerran Niko lukitsi minut parvekkeelle ja lähti itse taas Portsaan juopporeissuillensa. Sillä oli nainen yhdessä kaljabaarissa. Minä huusin minkä jaksoin, kirkko räikkäsi takaisin omaa messua, ja kirkkopihalta ihmiset katsoivat minua ja luulivat hulluksi ja kääntyivät menemään omiensa joukkoon. Näytin kieltäni niitten perään, pyllistin persettä, minä sentään omalla parvekkeella, ja nostin sormea, vittuako ne siinä hurskastelivat. Yksi nainen keräsi helmuksiinsa joukon kakaroita ja paasasi selkä minuun päin niille asioita parhain päin. Naapurirakennuksessa remonttihommissa heilunut mies huomasi minut ja kiipesi rakennustyömaan tikkaita pitkin parvekkeelle. Minulla oli ylläni vain rintsikat ja pikkuhousut, kädellä peittelin sieltä ja täältä, mutta mies sanoi, ettei se mitään. Kevyesti mies lykkäsi oven auki ja sanoi perään, että olipas pirun piukkaan juuttunutkin. Miehen kädet olivat suuret ja hiki nousi kohisten sen paidan ruuduista. Lopuksi koko mies uiskenteli hikivaahdossa. Se katosi samaa tietä kuin oli tullut ja mennessään lauloi Reppua ja reissumiestä.
