– Ihanaa toit lempihajuvettäni, kiitos. Vilma ei raaskinut kertoa, että olisi saanut sitä työpaikalta henkilökuntahintaan. Tauno oli tullut väsyneen näköisenä lääkäripäiviltä.
– Tuoksut itsekin vähän hajuvedelle.
– Myyjä suihkautti sitä näytteeksi, Tauno selitti vähän turhankin nopeasti.
– Minulla on kahvi valmiina ja usko tai älä, olen leiponut itse pullaa. Tai melkein itse, hän ajatteli. – Maire vähän auttoi.
– Minulle maistuisi nyt paremmin kylmä olut ja sillivoileipä, Tauno sanoi.
Vilma tunnisti hajuveden lisäksi alkoholin tuoksun.
– Mene suihkuun sankarimatkailija. Teen voileivän valmiiksi. Voit vetäytyä sen jälkeen lepäämään.
Tauno heräsi raskaan päiväunen jälkeen virkistyneenä. Oli mukava olla taas kotona. Lääkäripäivät olivat olleet uuvuttavat. Hän oli viettänyt illat ihastuttavan naiskollegan kanssa. Tämä asui Tukholmassa, mutta tuli kaveriksi paluumatkalle Turkuun tapaamaan sisartaan. He olivat nauttineet yökerhossa värikkäitä cocktaileja ja laulaneet duettoa karaokessa. Tauno värähti muistaessaan, miten hän innostui esittämään sooloa Mörri-Möykyssä.
– Kuule Vilma, tekisi mieli kunnon pihviä. Lähdetäänkö kaupungille haukkaamaan jotain?
– Lähdetään vaan. Pojat tulevat kotiin vasta myöhään. Annoin luvan pelata kännykällä ja lupasin tilata pizzat iltapalaksi, Vilma kertoi.
Hän oli soittanut pojille ja oli tyytyväinen, että sai viettää sunnuntaipäivän Taunon kanssa rauhassa.
Reskalla oli vilkasta. Ravintoloiden ulkopöydät olivat täynnä viimeistä sijaa myöten.
– Tuo Amarillon terassi vaikuttaa houkuttelevalta. Otetaan baaritiskin ääressä aperitiivit ja tarkkaillaan, kun joku pöytä vapautuu, Tauno ehdotti.
Vilma valitsi lonkeron ja Tauno ison tuopin Karhua. Kun lasit olivat tyhjät, pöytäkin löytyi.
– Medium plus pihvi minulle ja iso lasillinen talon punaviiniä. Voisin ottaa myös snapsin, Tauno tilasi.
– Minä voin kokeilla quesadilloja, Vilma sanoi. – Lasillinen talon valkoviiniä ja karahvillinen vettä, kiitos.
– Kyllä maistui, Tauno huokaisi, kun oli selvittänyt pihvinsä. – Se oli juuri sopivan mureaa ja valkosipulivoi herkullista. Miltä sinun meksikolaisannoksesi maistui?
– Hyvältä, vaikka en olekaan jalopenojen ystävä. Haluatko jälkiruokaa?
– Mitä jos tilataan espressot ja konjakit, Tauno ehdotti.
– Päivää kollega. Onko teillä joku juhlapäivä, kun lipitätte viinaa keskellä päivää?
– Hei Rami. Palasin aamulla lääkäripäiviltä ja teki mieli vähän rentoilla mamman kanssa, Tauno virnisti.
– Kyllä ne lääkäripäivät tiedetään. Jätin tänä vuonna suosiolla väliin, Mirrin isä vastasi ja iski Taunolle silmää.
– Kiitos viimeisestä, puutarhajuhlat olivat hienot, Ramin vaimo Hille sanoi. – Harmi kun Mirjami ei päässyt mukaan.
– Miten hän voi? Ei olla tavattu aikoihin, Tauno kysyi.
– Hyvinhän tuo. Minusta näytti, että hän aikuistui kesätyöviikkojen aikana. Tai on hän edelleenkin aikamoinen rasavilli. Aina menossa. Viihtyy illat ulkona kavereiden kanssa ja nukkuu aamuisin pitkään.
– Moi äiti ja iskä, oletteko päiväkävelyllä? Mirri oli tullut vanhempien huomaamatta paikalle Roosan kanssa.
– Hei Mirjami, Tauno tervehti. – Minne olette matkalla?
– Torille, saanko iskä vähän jätskirahaa?
Tytöt lähtivät saman tien. Tauno katsoi heidän peräänsä. Kuin kaksi villivarsaa. Toinen oli pitkäsäärinen ja kiharahiuksinen, toisella oli lyhyt poikatukka. Molemmat olivat ruskettuneet kauniisti kesän aikana. Tauno tunsi yhtäkkiä itsenä vanhaksi.
– Mekin tästä jatkamme matkaa, Mirrin vanhemmat sanoivat. – Oli hauska tavata. Poiketkaa meillä jossain välissä.
– Näyttävä pari tuo Tauno ja Vilma, Hille kommentoi, kun he kävelivät kotiin päin. – Millainen Tauno on työkaverina?
– Hän on arvostettu neurologi. Tekee pitkiä päiviä, mutta innostuu välillä irrottelemaan. Tänään taisi olla sellainen päivä, Rami sanoi.
Hän ei välittänyt kertoa kosteista illanvietoista, joihin hänkin oli osallistunut edellisillä lääkäripäivillä.
MESINKUT LEHDEN MATKARAPORTTI
Tervehdys vuorten kupeesta uskomattoman kauniista laaksosta Vierwaldstetter järven rannalta. Kirjoitin viimeksi ravintolasta, joka on erikoistunut korikanaan. En osannut kuvitella, että kana houkutteli minut jäämään tänne koko kesäksi.
Paikka oli aluksi pieni, mutta sana kiiri ja asiakkaita riitti. Nyt isäntäväki on rakentanut terassin, josta on hienot näköalat järvelle ja Uri-Rostock vuorelle.
Ravintolan ovessa oli ilmoitus, että he etsivät kesätyöntekijöitä. En tiedä mikä minuun meni, mutta ilmoittauduin. Sain paikan, koska osaan sekä saksaa että englantia. Lähetin kiitollisia ajatuksia edesmenneelle saksanopettajalleni Lenkulle. Hänen ansiostaan pärjään hienosti. Osaan prepositiot vaikka unissani. Muistattehan saksanlukijat an, auf, hinter, in, neben, über, unter, vor, zwishen. En olisi uskonut, että niille tulee käyttöä.
Tilapäinen henkilökunta majailee päärakennuksen yläkerrassa. Minulla on pieni vinokattoinen kamari, jonka haahkanuntuvatäkin alle pujahdan iltaisin lopen uupuneena. Päivät ovat kiireisiä ja rappuja riittää. Työasuni on sievä kuin mikä. Siihen kuuluu polvipituinen musta avokaulainen hame. Minulla on valkoinen pitsiesiliina ja hilkka päässä. Hiukset solmin nauhalla niskaan. Työkengät ovat kankaiset, joissa on nilkan yläpuolelle ulottuva varsi. Varpaat ovat paljaat. Hankin korallinpunaista kynsilakkaa. Minäkö turhamainen? Kyllä vain.
Sovin MeSinkut lehden kanssa, että saatte kesän aikana päiväkirjamerkintöjä arjestani. Tosin päivät näyttävät olevan toistensa kaltaisia. Herään aamulla kuudelta. Syön keittiössä pikaisen aamiaisen ja riennän sitten kattamaan pöytiä. Ravintola avautuu kello 11, mutta puuhaa riittää. Autan keittiössä, sillä kaikki pitää olla valmista ennen asiakkaiden tuloa.
Olen ystävystynyt kokki Helmuthin kanssa. Hän on hurmaava hopeahiuksinen herra, joka taikoo makua kanakastikkeeseen. Olen yrittänyt ottaa selvää reseptistä, mutta hän vain nauraa kysymyksilleni. ”Salaisuus on yrteissä”, on ainoa vastaus, jonka olen saanut. Täällä vuoristossa kasvaa villinä ainakin timjamia, rosmariinia ja salviaa. Kasvaa toki paljon muutakin, jota en tunnista.
Pysykää kuulolla, minulla on taatusti kesän mittaan paljon uusia juttuja kerrottavana, Miranda, tarjoilijatar
Vuorten yllä salamoi. Laakso oli peittynyt sadesumun taakse. Näköalaterassilla ei istunut ketään, vaikka lasikate esti pahimmat saderyöpyt. Tuuli heitti vettä reunimmaisten pöytien ja tuolien päälle. Miranda siirsi niitä syrjään apunaan tarjoilijapoika Leopold. Onneksi ravintola sulkeutuisi pian. Sisällä oli asiakkaita vähemmän kuin yleensä. Mirandaa paleli ohuessa hamosessa. Varpaat olivat märät.
– Tule, pihistetään keittiöstä vähän rommia, ettet vilustu, Leopold virnisti.
– Miten aiot päästä kotiin sateessa ja tuulessa? Miranda huolehti, kun he olivat sulkeneet ovet.
– Pyöräily liukkailla teillä on vaarallista. Ajattelin jäädä torkkumaan tuonne taukohuoneeseen, Leopold sanoi ja ravisteli märkiä hiuksiaan. Rommi oli saanut molempien posket hehkumaan.
Taukohuoneesta kuului jyrisevä kuorsaus. Kokki oli päätynyt samaan ratkaisuun. Hän makasi kovalla puusohvalla, joka tärisi hänen allaan.
– Ei tuolla pysty nukkumaan. Tule ylös minun huoneeseeni hetkeksi, Miranda ehdotti omaksi hämmästykseen.
Ilta oli vielä nuori ja hän kaipasi puheseuraa. Leopold oli oppinut työssään kohtuullisen hyvää englantia. Hän kertoi käyneensä iltakurssilla, jossa harjoiteltiin keskustelua.
– Voin tullakin. Haen viinikellarista meille pullollisen talon valkkaria.
Leopold rojahti Mirandan viereen tämän sängyn päälle. Huoneessa ei ollut muita istuimia. Hän kaatoi molempien lasit piripintaan.
– Maista, toin vähän leipää ja vuohenjuustoa kaveriksi.
– Kyllä kelpaa. Miten olet viihtynyt täällä?
– Jos et kerro kenellekään, paljastan salaisuuden. Asun kotona tuolla kylässä. Meillä on pihapiirissä vanha aitta. Siitä saisi pienellä rahalla ja talkoilla viihtyisän ravintolan. Opettelen täällä ammatin ja perustan yrityksen. Toivottavasti jo pian, sillä kummitäti jätti pienen perinnön.
– Kuulostaa hienolta. Mistä saat henkilökuntaa?
– Ajattelin pestata ensimmäiseksi sinut.
– Älä naurata, voin suostuakin.
– Vakavasti puhuen. Koulukaverini Bobi on parhaillaan kokkikurssilla. Hän on lupautunut osakkaaksi. Äiti ja isä, vaikka ovatkin jo iäkkäitä, ovat hankkeessa mukana. Kylältä löytyy työttömiä nuoria, jotka taatusti tulevat hommiin.
Salama paukahti vuoren rinteeseen. Mirandan sydän hypähti. Hetken kuluttua kuului mahtava jyrähdys. Leopold kietoi kädet hänen ympärilleen.
– Anna minun suojella sinua.
Miranda antoi. Tuntui epätodellisen ihanalta, kun joku piti hyvänä.
Leopold ei ehtinyt koko yönä taukohuoneeseen.
Kokki haukotteli aamulla leveästi, kun nuoret tulivat alakertaan.
– En ole aikoihin nukkunut näin makeasti. Ukkosilma saa minut aina tainnoksiin, hän sanoi ja kaatoi mustaa kahvia mukeihin. – Ehdin leipoa jo sämpylöitä. Maistuuko?
Miranda ei tiennyt mitä ajatella. Huumaava yö haahkanuntuva täkin alla, nyt vahvaa kahvia ja voita tihkuvia sämpylöitä kirsikkahillon kera. Elämä yllätti.
Olenko valmis? Taidan olla. Tämä on jotain muuta, kuin ahertaminen pikkukaupungin koulussa. Sitä paitsi Poldi on suloinen, hän huomasi ajattelevansa.
lähettäjä: miranda@gmail.com
vastaanottaja: noranora@gmail.com
otsikko: elämä yllättää
Hei ja tervehdys täältä Sveitsistä, olet ehkä lukenut matkaraporteistani, että olen hullaantunut kanaan. Se kuulostaa absurdilta, mutta on niin totta. En koskaan ennen ole syönyt näin hyvin. Voisi kuvitella, että yksipuoliseen ruokavalioon kyllästyy. Ei pidä paikkansa, korikana maistuu päivä päivältä paremmalta. Yritän edelleen selvittää, mitä yrttejä kokki käyttää kastikkeeseen. Vilkutin silmää, mutta hän vain nauroi.
Mutta asiaan. Vietän todellakin täällä koko kesän. Sovin kolmen kuukauden pestin. Se tarkoittaa, että tulen takaisin vasta, kun syyslukukausi on meneillään. Sinnittele siihen asti. Tai oikeasti, jos haluat jatkaa sijaisuutta, se sopii. Saan kohtuullista palkkaa kesätöistä ja matkaraportit tuottavat mukavasti lisäansioita.
Olen saanut seuraa. Täällä on mukava tarjoilijapoika Leopold, joka taitaa olla vähän ihastunut minuun. Myönnän, minäkin olen ihastunut. Hän on vaaleatukkainen ja pisamanenäinen. Vanhemmat asuvat kylällä. Hän kutsui minut käymään heidän luonaan. Frau Gertrud on pieni ja vilkas mummo, joka puhui minut läkähdyksiin. Ymmärsin vain osan, mutta sanoma oli, että olen liian laiha ja hän yrittää syöttää minulle herkkuja. Herr Hubert oli hiljaisempi. Hän poltti piippua ja tarjosi minulle ja Poldille kotipolttoiset snapsit.
Viihdyn paremmin kuin hyvin. Toivottavasti sinäkin, terveisin Miranda, sveitsitär
– Kuule Nora, Kimmo soitti. Hän vetää viikonloppuna pienen maalauskurssin tuolla Aulangon rannassa. Tekisi mieli osallistua. Haluaisitko sinäkin?
Nora nosti kädet ilmaan. – Enhän minä osaa. Olen maalannut koulussa vain vesiväreillä.
– Se on kurssi, Kimmo opettaa. Lupasin, että hän voi hakea koululta akryylivärejä. Keräämme sitten pienen materiaalimaksun. Sääennuste on hyvä. Otetaan se retken kannalta.
Nora mietti. Ehdotus oli yllättävä. Olisihan se uusi aluevaltaus.
– Okei, tulen mukaan, mutta älä sitten naura yrityksilleni.
– Hyvä tyttö, niin sitä pitää, Aimo halasi.
Rannalla oli pitkä laituri ja hieno hiekkapoukama. Kimmo oli varannut kaikille maalauspohjat, värit ja siveltimet.
– Tehkää ensin luonnoksia. Katsotaan ne yhdessä ja sen jälkeen pääsette tositoimiin, Kimmo ohjeisti.
Hän ilahtui nähdessään tuttuja kasvoja. Joukossa oli muutama uusi oppilas. Kaikki löysivät luonnosta kiinnostavia maalauskohteita.
Nora ja Aimo istahtivat rantakiville. Heillä oli termospullossa kahvia ja eväänä tuoreita Aimon leipomia sämpylöitä.
– Ota suuri sivellin ja maalaa ensin pohja. Akryyli kuivuu tuulessa nopeasti. Voit maalata useita kuultavia kerroksia, Kimmo opasti Noraa. Hän kumartui Aimon mielestä turhankin lähelle näyttäessään mallia.
Nora oppi nopeasti. Hänen käsialansa oli suurpiirteistä. Hän hahmotteli väriläikkiä ja lopputulos oli lähes abstrakti.
Aimo maalasi tarkasti. Hänen siveltimensä piirsi rantakukkia ja veden välkettä. Yhteisessä katselussa molemmat saivat kiitosta.
– Jatketaan huomenna, olette olleet ahkeria, Kimmo kehui päivän päätteeksi.
– Nyt tekisi mieli pizzaa ja punaviiniä, Nora haaveili, sillä hänelle oli tullut kylmä iltapäivän aikana. Järvellä oli puhaltanut puuskainen tuuli.
– Sopiiko, että otetaan tuolta Aulangontien Starista kuuma pizza mukaan? Istutaan kotona takkatulen ääressä ja minä tarjoilen viiniä, Aimo ehdotti.
Molempien posket punoittivat, kun Frutti di Mare pizza oli syöty puoliksi ja Espiritu de Chile pullo oli tyhjä.
– Tämä onni ei voi olla todellista, Nora huokasi ja vaipui Aimon kylkeä vasten raskaaseen uneen.
Sunnuntaipäivä ja maalauskurssin päätös tuli turhan nopeasti.
– Kuule Kimmo, sinähän voisit järjestää syksyllä koululla halukkaille tällaisen vapaamuotoisen kurssin. Keräät pienen maksun, niin saat taskurahaa.
– Minä ja Aimo ilmoittaudumme mukaan, Nora sanoi.
Hän oli innostunut maalaamisesta. Se oli kuin meditointia. Sai keskittyä katsomaan, mitä kankaalle syntyi. Hän ei ollut tiennytkään olevansa koloristi. Kimmo oli kehunut hänen värisilmäänsä.
Kimmo ilahtui. Hän suunnitteli heti, miten rakentaa luokan eteen asetelmia. Rekvisiittaa löytyisi runsaasti, kiitos siitä koulun näytelmän.
– Akryylivärien valikoimasta löytyy kultaa, hopeaa ja pronssia. Lavastan ensimmäiseksi Kuninkaan salin, hän ilahtui. – Tai osan siitä, sen verran kuin luokkaan mahtuu.
– Kristallikruunullekin koittaa uusi elämä, Aimo myhäili.
Linnanpuistossa oli väkeä enemmän kuin Lissu muisti nähneensä koskaan. Aurinkoinen sää ja ilmaiskonsertti oli houkutellut kaupunkilaiset piknikille. Hänellä oli eväskori käsivarrella ja huopa kainalossa.
– Istahdetaan tähän rantakoivujen alle, Lissu ehdotti Sannalle. Fifi veti hihnasta ja oli selvästi innoissaan tuoksuista.
– Hei Lissu, majoittukaa tähän minun ja Tanen viereen, Maire huikkasi tunnistaessaan marttasiskonsa. – Sinä olet varmaankin Lissun sisko, teissä on samaa näköä?
– Kyllä vain, pikkusisko. Minulla on ollut huikean hieno lomaviikko täällä Hämeessä. Jatkan huomenna matkaa Helsinkiin.
– Sopisiko yhteinen piknik? Minulla on kylmälaukussa pastasalaattia ja kanankoipia sekä aamulla leipomiani kaurasämpylöitä. Puuroa jäi yli. Pyöräytin lopusta sämpylät. Ripottelin taikinan sekaan kuivaamiani nokkosia, Maire esitteli.
– Meillä on täytettyjä patonginpätkiä ranskalaiseen tapaan ja pullollinen kuohuvaa, Sanna sanoi.
Hän poksautti tottuneesti pullon auki ja tarjosi kertakäyttöpikareista maljat. – Salut, toivotan mukavaa päivää.
– Kyllä Roosaa nyt harmittaa, kun hän ei tullut mukaan. Tiedän, että hän olisi halunnut kuulla pariisilaiselämästä, Maire sanoi.
– Kaupunki on upea, mutta työnteko on raskasta. Minä lataan akkuja ja sukellan työhelvettiin taas viikon kuluttua, Sanna kertoi.
Hän täytti pikarit uudelleen. – Nautitaan tämä kylmänä. Minulla on pullollinen roseta ruokajuomaksi.
– Olet varustautunut hyvin. Nyt on upea ilma, juomat maistuvat näin ulkona kaikkein parhailta, Tane kommentoi tyytyväisenä.
Hän tiesi, että Mairen korissa ruokajuomina oli vain vettä ja termospullollinen kahvia.
– Lissu, sinulla on vielä hulppeasti lomaa jäljellä. Onko suunnitelmia, kun siskosi lähtee? Miten romanssi Aimon kanssa sujuu? Maire kysyi.
Lissun sydän hypähti kurkkuun. Miksi ihmeessä hän oli höpöttänyt marttojen kevätretkellä suhteesta, jota ei ollut.
– Meillä on nyt kesätauko. Aimolla on kiireitä, hän sanoi ja varoi vilkaisemasta Sannan suuntaan. Mairekaan ei jatkanut, sillä hän oli nähnyt Aimon kulkevan kaupungilla Noran seurassa. Vaikeita nämä suhteet, hän mietti. Onneksi minulla ja Tanella menee hyvin.
Mies levitti parhaillaan kertakäyttöastioita piknikhuovan päälle. Jazz soi taustalla ja Vanajavesi välkkyi kirkkaana.
– Tullaan linnanpuistoon taas elokuun puolessa välissä. Silloin on Hämeen keskiaikafestivaali ja tunnelma on aivan toinen, Tane sanoi. – Täällä kulkee pitkäpukuisia neitoja ja ratsastavia urhoja. Torikojut pullistelevat rihkamaa ja nuotiot palavat. Tavernassa tarjotaan sahtia ja sikapossua.
– Minä käyn joka kesä päivittämässä kohtaloni Mama Maddalenan tarotteltassa. Hän on aivan mahtava, Maire kertoi Sannalle.
– Harmi, etten ole enää silloin täällä. Kiinnostaisi kovasti.
– Mama ennustaa myös kotona. Soita hänelle. Hän mainostaa, että lupaa vain hyviä ennustuksia.
Sanna sai ajan vielä samaksi illaksi. Hän soitti Maman ovikelloa. Tämä tuli avaamaan ja varoitti. – Tule vikkelästi, ettei Pörrö karkaa. Se on ollut levoton koko päivän.
Kissa tuli kiehnäämään jalkoihin. Sanna silitti sen pörröistä turkkia.
– Istutaan lasiverannalle. Olen avannut ikkunat, kun on näin kaunis ilta, Mama jutteli ja toi Sannalle lasillisen punaherukkamehua. – Tämä on viimevuotista. Parasta juoda pois ennen kuin saadaan uutta satoa, hän sanoi.
Mehu oli kylmää ja kirpeää. Sanna katseli ympärilleen. Parvekkeelta näkyi Vanajavedelle.
– Sinulla on hieno näköala. Asut keskellä kaupunkia järven rannalla, hän kehui. – Toista meillä Pariisissa. Minun ikkunastani näkyy vastapäisen talon seinä. Saan kurkotella pitkälle, että näen taivaan.
– Pikkukaupungissa on puolensa. Olen asunut täällä koko ikäni, Mama sanoi ja levitti kortit pöydälle. – Sinulla oli jotain kysyttävää?
– Ei sen kummempaa, kuin mitä teen elämälleni. Viihdyn matkaoppaan ammatissa, mutta se on uuvuttavaa. Olen pitkälti yli kolmekymppinen, eikä sitä oikeaa ole ilmestynyt. Ei ole miestä eikä lapsia, Sanna selosti.
Hänen kohteensa vaihtuivat niin usein, ettei pysyviin suhteisiin ollut mahdollisuutta. Romansseja toki oli ollut, mutta ne olivat loppuneet lyhyeen.
– Nosta kolme korttia niin katsotaan, Mama sanoi.
Hän oli sytyttänyt parvekkeen pöydälle kynttilän. Se savutti vähän. Tuoksu toi joulun mieleen.
– Menneisyys: Lanttien kakkonen Muutos. Kortissa on uudistumisen symboli käärme, joka on kietoutunut kahdeksikon muotoon. Se kuvastaa äärettömyyttä ja kasvun mahdollisuutta. Olet selvästi kaivannut seikkailuja.
– Kyllä vain. Lähdin jo nuorena maailmalle.
– Tämä päivä Vaunut. Tämä kortti ei sinun kohdallasi kaipaa juurikaan tulkintaa. Vaunut kuvaavat todellista matkaa tai vaihtoehtoisesti matkaa omaan sisimpään. Sinulla taitaa matkoja riittää?
– Enemmän kuin tarpeeksi. Aloitin oppaat hommat hetken huumassa. Olin opiskellut Helsingin yliopistossa ranskaa. Pariisista tuli vakiokohde. Talveksi lähden Algeriaan. Onhan se jännittävää, mutta tosi raskasta. Asiakkaat eivät ymmärrä, että me oppaatkin tarvitsemme joskus vapaa-aikaa ja yöunta. He soittelevat usein vielä myöhään, Sanna selosti.
– Minä haaveilin joskus lentoemännän ammatista. Kun tiedän, miten he tekevät pitkiä päiviä epämukavissa olosuhteissa ja nukkuvat mitä kummallisimpiin aikoihin, en kadehdi, Mama kertoi. – Mutta katsotaan vielä, mitä tulevaisuus sinulle lupaa.
– Nyt jännittää.
– Kohtalo. Tämä on yksi valttikorteista. Kohtalonpyörä pyörii vakaana energiapyörteiden ja salamoiden keskellä. Se kuvastaa sinun elämääsi. Vaikka ympärilläsi kuohuu, elämä jatkuu. Ole valmis löytämään oma totuutesi matkalla kohtaamisistasi pettymyksistä huolimatta. Näen tässä varoituksen sanan. Älä luota sinisilmäisesti kaikkeen, mitä sinulle kerrotaan.
Sanna katsoi Mamaa hämmästyneenä. Mitä tämä yritti sanoa? Tiesikö Mama jotain, mitä hän ei ollut ymmärtänyt?
– Toivotan sinulle hyvää matkaa Pariisiin. Pidä hyvää huolta sisarestasi, Mama sanoi.
Pörrö tuli eteiseen saattelemaan. Sanna kumartui silittämään ja kuiskasi sen korvaan, toivottavasti nähdään taas. Tuo sinun emäntäsi on tietäjä. Olen utelias.
