Roosa ja Mirri nojailivat tanssisalin seinään. Mirri oli ehdottanut, että he voisivat mennä lavatansseihin kesäloman kunniaksi.
– Siellä käy vain aikuisia. Päästäänkö edes sisään? Roosa oli epäröinyt.
– Tunnen ovimikon. Tule vaan, en halua mennä yksin, Mirri houkutteli.
Roosa suostui, sillä hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Juha-Matti oli lähtenyt viettämään viikonloppua jonkun kaverin mökille.
– Se on poikien juttu. Mennään kalaan ja saunotaan, hän oli kertonut tohkeissaan.
Täällä he nyt olivat. Molemmat tunsivat itsensä koulutytöiksi katsellessaan korkokengissä ohi pyörähteleviä daameja.
– Naisten haku, olkaa hyvät.
– Nyt Roosa, mennään. Pokkaan tuota tummaa poikaa. Valitse nopeasti, musiikki soi jo.
Mirri ja koreaan silkkipaitaan pukeutunut nuori mies katosivat tanssin pyörteisiin. Roosa katseli ujona. Hän ei rohjennut hakea ketään.
Roosa puikkelehti baarin puolelle ja tilasi siiderin. Jääpalat kilisivät, kun hän maisteli juomaansa.
– Iltaa Roosa, saanko istuutua pöytääsi? Oletko yksin?
Roosa pelästyi. Kimmo oli yllättänyt hänet.
– Joo, istu vaan, tulin Mirrin kanssa. Hän on tanssimassa. Minä olen jäähyllä, hän sanoi levottomana.
Mitä jos Kimmo kantelee kotiväelle? Hän oli sanonut menevänsä Mirrin kanssa ulos, mikä tietysti oli totta. Roosa tiesi kuitenkin, ettei olisi saanut lupaa mennä aikuisten tansseihin.
– Minä käyn katsomassa salin puolella, Kimmo virnisti ja heilautti kättään.
Roosa pettyi. Olisi hän voinut tanssia yhden kappaleen Kimmon kanssa.
Tytöt tapasivat tauolla. Mirri oli vauhdissa. Hänellä oli taskumatti käsilaukussa. Roosaa harmitti. Se ei ollut hänen juttunsa.
– Minä lähden kotiin. Jää vaan, jos sinua huvittaa, hän sanoi kuivasti. Silmiä kirveli.
– Kimmo tanssii ihanasti. En malta lähteä vielä, Mirri sanoi ja otti huikan pullosta.
Roosa lähti hyvästejä sanomatta.
Kesäilta oli viilentynyt. Hän oli kylmissään tullessaan kotiin. Äiti keitti teetä ja komensi nukkumaan. Onneksi hän ei kysellyt missä Roosa oli ollut. Olisi ollut kurja valehdella.
Mirri soitti seuraavana päivänä. Hänen äänensä oli käheä.
– En enää ikinä tahdo nähdä sitä kelmiä, hän puuskahti puhelimessa.
– Mitä tapahtui? Roosa kysyi uteliaana.
– Ei onneksi mitään, mutta olisi tapahtunut, jos se olisi ollut Kimmosta kiinni. Rupesi lääppimään tanssilattialla. Minua hävetti. Mentiin ulos ja Kimmo tarjosi taskumatista viskiä. Pelkkä hajukin teki pahaa. Kimmo halusi riisua paitani ja puristeli rintojani. Hän työnsi puuta vasten ja yritti avata housujen vetoketjua.
Löin nyrkillä naamaan. Kimmon nenästä tuli verta. Juoksin karkuun. Onneksi hän oli sen verran säikähtänyt, ettei lähtenyt perään.
– Kamalaa, miten ihmeessä voit tavata Kimmoa koulussa?
– Pakko kai se on. Toivottavasti ei törmätä kesän aikana.
– Äiti, en halua mökille. Olen täyttänyt 17 vuotta. Kaikki kaverit ovat kesätöissä. Mirrin alahuuli väpätti.
Äiti katsoi häntä hämmästyneen näköisenä.
– Sinä? Kesätöihin? Koska olet töistä kiinnostunut? Voisit siivota joskus huoneesi ja pestä itse vaatteesi.
– Ei se ole työtä. Haluan omaa rahaa, uusia vaatteita ja tavata kavereita.
– Kuule Mirjami, työtoverini Tauno kyseli, tiedänkö ketään kesäapulaista, joka voisi hoitaa hänen sihteerinsä tehtäviä muutaman viikon ajan. Vakituinen apulainen on lähdössä lomamatkalle. Tauno on vanhan koulukunnan lääkäri. Muut hoitavat ajanvaraukset tietokoneella. Vaan ei hän.
– Isä, olet kultainen, soita heti. Se sopisi minulle hienosti. Mitä tehtäviin kuuluu?
– Sinun pitäisi hoitaa ajanvarauskirjaa, vastata puheluihin ja keittää kahvia. Vastaanotto on samassa lääkärikeskuksessa, jossa minäkin olen töissä. Tosin minä maltan pitää lomaa toisin kuin Tauno.
– Jippii, koska voin aloittaa? Mirri hyppeli innoissaan, vaikka työpaikka oli vasta suunnitteluasteella.
Siitä tuli kuitenkin totta.
Mirri puki ylleen siistit farkut ja hihattoman t-paidan. Kesäpäivä oli lämmin ja seuraavaksi viikoksi oli luvassa säätiedotuksen mukaan jopa tukalaa hellettä.
– Päivää Mirjami. Olen tohtori Tauno ja toivon, että pärjäämme hyvin. Neiti Koivikko, sihteerini, ehti jo lähteä, mutta tässä on ajan tasalla oleva varauskirja. Täydennä sitä sen mukaan, kun asiakkaat varaavat aikoja. Peruutuksia tulee silloin tällöin. Se on vähän kuin palapelin tekoa.
Tauno katsoi hyväksyvästi Mirriä. Tämän posket punoittivat innosta.
– Kyllä minä pärjään. Kiitos tohtori.
Hyvin hän pärjäsikin. Varauskirja täyttyi päivä päivältä, eikä taukoja juuri ollut.
Mirri tutki Ansan työpöydän laatikot eräänä harvinaisen rauhallisena päivänä. Pokkari Orjattaresi herätti hänessä outoa kiihkoa. Hän syventyi lukemiseen niin, että hätkähti, kun Tauno tuli aulaan.
– Mitä luet?
– Tämä on tulevaisuuden kuvaus, jossa maailma on mennyt sekaisin. Löysin kirjan Ansan laatikosta, Mirri selitti nolona.
– Vaimoni Vilma on lukenut sen myös ja haluaa katsoa kaikki jaksot televisiosarjasta. Minä en ymmärtänyt mitään, kun näin yhdestä osan, Lue vaan silloin kun täällä on hiljaista. Haluan että viihdyt. tohtori sanoi.
Alkukesä oli kuuma. Vuosisadan helle, iltapäivälehdet otsikoivat. Vastaanotto oli vanhassa puutalossa, jossa ei ollut ilmastointia. Ikkunat olivat yötä päivää auki, mutta se ei paljon auttanut. Mirrillä oli valkoinen työtakki. Hän jätti napit auki helteen vuoksi. Takin alla oli vain tiukka toppi. Tohtorin katse osui turhankin usein tytön terhakoihin rintoihin.
– Mirjami, olet hoitanut työsi hienosti. Haluaisitko tulla päivän päätteeksi kanssani vaikkapa pirtelölle?
– Kyllä minulle siiderikin kelpaisi. Olen jo iso tyttö, Mirri hymyili.
Parin siiderin jälkeen tohtori siveli hänen poskeaan.
Mirri kehräsi.
– Sanoin, että olen iso tyttö, hän kuiskasi.
Tohtori iski silmää.
– Minulla on vastaanotolla lääkekonjakkia, tohditko maistaa?
Illasta tuli kostea. Mirri tunsi itsensä lähes aikuiseksi, kun tohtori hyväili häntä. Miehen kädet olivat vahvat ja samalla hellät. Ne tiesivät, mikä tuntui kiihottavalta.
Haluan tätä, nyt tai ei koskaan, Mirri ajatteli ja kiersi kätensä Taunon kaulaan.
Molemmat olivat vähän hämillään, kun kiihkon hetki oli ohi.
Tauno oli ollut varovainen ja käyttänyt kondomia. Mirri oli kokenut hetken kipua, mutta se oli mennyt nopeasti ohi. Hän oli nyt Nainen.
Voi kun olisi joku ystävä, jolle kertoa. Äidille ei voinut, isälle ei tietenkään ja Roosallekin kertominen arvelutti.
Seuraavat työpäivät olivat täynnä tihkuvaa jännitystä. Tohtori kävi juomassa kupillisen kahvia, kun asiakkaiden välissä oli vähänkin taukoa.
Mirri säteili. Vihdoin päivän viimeinen potilas lähti ja tohtori lukitsi oven.
– Soitin vaimolle, että jään ylitöihin, hän kuiskasi.
Toki Mirri tiesi, että Tauno oli naimisissa. Hänellä ja rouva Vilmalla oli kaksi pikkupoikaa. He olivat käyneet kerran vastaanotolla tapaamassa tohtoria. Vilma oli tyylikäs hoikka nainen. Mirri oli ihaillut hänen ryhtiään ja varmaa kävelyä korkokengissä. Pojilla oli ollut lippalakit takaperin päässään ja pieni kisa käynnissä.
– Tule tuonne vastaanoton puolelle. Tehdään olomme kotoisaksi. Toin mansikoita ja jääkaapissa on pullollinen kuohuvaa.
Mirri istuutui tohtorin sohvalle ja veti jalat alleen. Tauno kaatoi muovimukiin kuohuviiniä ja tarjoili tuoksuvia mansikoita. Mirri tunsi itsensä halutuksi. Häntä pyörrytti ja sydän tykytti. Viini kutitti nenää.
Tauno tuli istumaan viereen.
– Mirri, olet ihana. Saanhan pitää sinua hyvänä tänäänkin?
– Saat, Mirri kuiskasi.
Työviikot kuluivat kuin huumeessa. Mirri odotti joka päivä iltaa. Hän oli helpottunut, kun vanhemmat olivat mökillä. Muuten he olisivat ihmetelleet hänen pitkiä työpäiviään. Tohtori Taunon vaimo ja pojat olivat hekin perheen kesämökillä. Tauno kävi viikonloppuisin siellä, mutta kesäillat hän oli vapaalla.
Pian kuitenkin koitti päivä, jolloin oikea sihteeri palasi töihin. Neiti Koivikko tutki tarkkaan Mirrin kirjanpitoa.
– Olet hoitanut työsi hyvin, hän kiitteli.
Tauno tuli vaaleanpunainen neilikkakimppu kädessä paikalle.
– Kiitos Mirjami, on ollut ilo työskennellä kanssasi. Tässä sinulle vähän kukkia ja makeisia. Hän halasi Mirriä ja ojensi kimpun ja suklaarasian.
Mirri punastui ja pakeni.
– Olipa tytöllä kiire, neiti Koivikko ihmetteli.
– Mukava kun palasit Ansa, minulla on ollut sinua ikävä.
Tauno halasi sihteeriään.
– Koulutyttö oli herttainen, mutta sinä olet Suosikkisihteerini, hän hehkutti.
Ansa veti henkeä. Kyllä hän Taunosta piti. Tämä oli reilu työnantaja. Arvosti sitä, ettei hänen tarvinnut puuttua käytännön rutiineihin. Mutta ei Tauno ollut hänen unelmiensa mies. Oli heillä ollut pieniä helliä hetkiä, mutta nykyään molemmat muistelivat niitä aikuisuuden tuomalla ymmärryksellä.
– Tauno, palataan päiväjärjestykseen. Oletko ajatellut pitää yhtään lomaa?
– Vaimo on suunnitellut pitkän viikonlopun Milanossa, haluaa shoppailemaan. Vietämme loppukesällä kahden viikon loman Thaimaassa. Pojat ovat sisareni luona Italian matkan ajan ja tulevat tietysti aurinkolomalle mukaan. Kelpaako?
– Kelpaa mainiosti. Saat vähän taukoa rutiinista.
– Niin ja onhan minulla tiedossa lääkäripäivät Tukholmassa. Kultaseni, tulisitko mukaan?
– Höpöhöpö, siellä on hemaisevia naiskollegoja, jotka piirittävät sinua. Minä olisin vain tiellä. Molemmat nauroivat.
– Sinä ymmärrät minua paremmin kuin vaimoni, Tauno kehui.
Ansa oli viettänyt pitkästä aikaa lomaa. Hän oli kaivannut irtiottoa arjesta. Huoli vanhemmista painoi. Äiti ja isä olivat yli seitsemänkymppisiä. He asuivat kävelymatkan päässä Ansan kerrostalokaksiosta. Molemmat olivat olleet suhteellisen terveitä. Nyt isän muisti oli ruvennut rakoilemaan ja askeleet lyhentyneet.
– Ansa, olen huolissani. Raunolla on päivät jatkuvasti hukassa, äiti valitti.
Ansa kävi yleensä viikonloppuisin auttamassa heitä.
– Varaan ajan tohtori Taunolle. Hän on neurologi, Ansa rauhoitteli.
Aika löytyi jo seuraavalla viikolla.
– Jaaha, täältä tuleekin kaksi Koivikkoa, tohtori hymyili ja kutsui Ansan vanhemmat sisään. Tutkimusten, magneettikuvauksen ja muistihoitajan tapaamisen jälkeen kävi selville, että aivoverenkierrossa oli tukos. Lääkkeeksi tohtori määräsi lisää liikuntaa ja painonpudotusta.
– Tuostako nyt piti maksaa monta sataa euroa? Ja mamman leipomista pullista en luovu, isä tuhahti.
Elämä jatkui tasaisena diagnoosista huolimatta. Äiti kertoi aamuisin miehelleen, mikä päivä oli. Hän lähti Raunon kanssa päivittäin kävelylle ja laittoi terveellistä ruokaa. Raunon askeleet olivat verkkaisia.
– Oma kuntoni rapisee, kun en pääse enää reippaille lenkeille, äiti valitti Ansalle.
Ansa lupasi pitää isälle seuraa vapaa-aikoinaan. Sekä hän että äiti väsyivät. Elämästä oli tullut suorittamista. Rauno ei jaksanut lähteä kulttuuriharrastuksiin. Tutut taidemuseo- ja teatterikäynnit jäivät. Ennen äidin ja isän henkireiät, ulkomaanmatkat, olivat vain kaunis muisto. Pahinta olivat yöt. Sänky oli aamuisin märkä, vaikka Siiri patisti Raunoa laittamaan iltaisin vaipan. Tämä onnistui riisumaan sen yön tunteina.
– Ansa, näytät rasittuneelta. Varaa itsellesi joku virkistävä matka lomallasi, äiti vaati.
Ansa katseli äkkilähtötarjouksia. Loma jossain rantakohteessa ei innostanut. Hän tuntisi itsensä entistä yksinäisemmäksi.
– Lähde jollekin kiertomatkalle. Me papan kanssa maksamme.
Ansa tutki matkaesitteitä. Hän osallistui suurin odotuksin Balkanin kierrolle. Matka suuntautui uutuuskohteisiin Albaniaan ja Makedoniaan.
Opas oli loistava. Hän kertoi retkeläisille maiden värikkäästä historiasta ja nähtävyyksistä. Ansa oli varannut varmuuden vuoksi yhden hengen huoneen. Hän ei halunnut yli-innokasta tai kuorsaavaa huonetoveria.
Matkaseurue koostui melkein pelkistä naisista. Heistä suurin osa oli opettajia. Muutama eläkeläismies oli matkassa, mutta ei sitä Unelmien Prinssiä, jonka Ansa toivoi vielä joskus kohtaavansa. Arvid, eläkeläisistä vilkkain, yritti tehdä sitkeästi tuttavuutta. Hän suuteli kädelle, istuutui ruokapöydässä viereen, kertoi vitsejä, tanssittikin, jos iltaravintoloissa oli musiikkia.
Ansa oli helpottunut, kun kymmenen päivän kierros oli ohi. Toki uudet maisemat olivat virkistäneet, mutta tiivis sosiaalinen elämä oli uuvuttavaa.
– Ansa, oliko hyvä loma? äiti uteli.
Ansa ei kehdannut valittaa, sillä matka oli ollut kallis.
– Lähdetään seuraavaksi porukalla kylpylään, hän lupasi.
Äiti oli tyytyväinen. Pienikin virkistys tuntui hyvältä ajatukselta.
Mama Maddalena kipristeli varpaitaan. Hän nautti porealtaan pyörteistä. Nenää kutitti. Kylpylässä oli väkeä, sillä oli lauantaipäivä. Hän katseli, miten lapset kirmailivat värikkäissä uima-asuissa. Lastenaltaassa oli tungosta. Pieni sirkeäsilmäinen poika istui jättisuuren hiiren päällä. Sen kuonosta suihkusi vettä. Lapset kirkuivat, kun vesisuihku osui kohdalle.
– Varovasti äiti. Nuori vaaleahiuksinen nainen auttoi vanhempaa naista kiipeämään porealtaaseen. Tämä liukastui ja molskahti Maman jalkojen juureen. Mama auttoi hänet istumaan altaan penkille.
– Minusta on tullut näin vanhemmiten kömpelö. Tasapaino heittää, Siiriksi esittäytynyt nainen sanoi.
– Ei se minunkaan tasapainoni kovin hyvä ole. Yritän käydä kerran viikossa kuntosalilla. Viihdyn kuitenkin paremmin täällä kylpylän puolella, Mama kertoili.
– Hei, minä olen Ansa. Taidan tunnistaa sinut. Sinähän ennustat keskiaikamarkkinoilla? Ennustit minulle matkan. Se toteutui, mutta olisin kyllä vaihtanut sen mieluummin komeaan prinssiin.
– Prinssejä kaikki nuoret naiset toivovat. Haluaisin jakaa niitä enemmänkin, Mama sanoi.
Hän muisti Ansan. Tämä oli ollut kovasti kalpea, vaikka edellinen kesä oli ollut aurinkoinen.
– Tultiin äidin kanssa rentoutumaan. Isä on muistisairas ja tarvitsee jatkuvasti silmälläpitoa. Nyt hän pääsi Ilveskotiin hoitoon.
– Olen kuullut, että muistisairaudet ovat yleistyneet. Se on varmasti raskasta?
– Kyllä vain. Tuntuu, ettei omaa aikaa ole enää ollenkaan. On surullista katsoa, miten läheinen ihminen liukuu pois. Rauno pärjää vielä kohtalaisesti, kun autan pukemisessa ja laitan ruuan valmiiksi, Siiri kertoi.
– Mitä hän harrastaa? Mama kysyi.
– Rauno täyttää ristisanatehtäviä ja olisi innokas pelaamaan korttia, mutta minusta ei ole kaveriksi.
– Korttipelit ovat tuttuja. Kelpaisinko minä? Mama kysyi spontaanisti.
– Se olisi suuri kunnia. Mitä jos tulisit käymään. Rauno palaa viikon kuluttua. Sopisiko silloin? Voin leipoa jotain hyvää.
Mama tuli lupauksensa mukaan seuraavalla viikolla. Hän katseli ympärilleen Siirin ja Raunon kodissa. Raskas tummanruskea sametilla verhoiltu sohvakalusto täytti puolet olohuoneesta. Seinällä oli valtava taulu-tv. Rauno istui sen äärellä ja katseli urheilua. Sieltä näytti tulevan jalkapalloa.
– Hankittiin maksullinen sporttikanava. Rauno viihtyy sen ääressä tuntikausia, Minä voin keskittyä käsitöihin, Siiri selitti.
Hän osoitti sohvapöydällä olevaa pinoa isoäidinneliöitä.
– Näistä tulee sängynpeitto. Virkkaaminen on kuin meditointia. Vie ajatukset arjesta.
Mama ei ollut käsityöihmisiä. Hän muisti inhonneensa kouluaikana erityisesti ompelukoneen käyttöä. Lanka meni ikävästi solmuun ja neulat katkeilivat. Saumat pyrkivät vinoon. Kotona äiti oli säännöllisesti purkanut ompeleet ja korjannut ne tasaisin pistoin. Mama ja äiti saivat todistukseen täyden kympin käsitöistä. Mamaa nolotti vieläkin muistaessaan äidin ilmeen, kun hän toi tekeleensä kotiin.
– Juodaan ensin kahvit. Kutsuin Ansankin, mutta hän sanoi haluavansa levätä vapaapäivänä. On raukka laihtunut ja jatkuvasti väsynyt. Hänelläkin on huoli Raunon kunnosta.
Siiri oli kattanut kahvit kotoisasti keittiöön. Siellä oli pyöreä pöytä, jota peitti punavalkoruutuinen vahakangas.
– Tämä on helppo pitää puhtaana. Raunolta kaatuu helposti kahvikuppi ja maitolasi, Leivoin mustikkapiirakan. Se jos mikä on sotkevaista, mutta Rauno tykkää. Tässä on vaniljakastikettakin, hän selitti.
– Mitä korttipelejä sinä Rauno pelaat? Mama kysyi, kun mies oli malttanut tulla television äärestä keittiöön.
Hänen silmänsä kirkastuivat. Ajantaju saattoi olla hukassa, mutta kortit hän tunsi.
– Pasianssia, bridgeä, canastaa, kasinoa, raminaa, vaikka Mustaa-Maijaa, hän luetteli sujuvasti.
Siiri nauroi.
– Mitä minä sanoin. Jotkut asiat eivät katoa. Minä olen tosi huono noissa peleissä. Yritin opetella nuoruudessani bridgeä, mutta en ymmärtänyt säännöistä tuon taivaallista.
– Hyvä, aloitetaan Maijasta, Canasta on lempipelini, mutta kahdestaan se ei oikein onnistu, Mama ehdotti.
Mama ja Rauno löivät korttia tunnin verran. Mama oli komentanut Siirin lenkille. Tämä oli ottanut kävelysauvat ja luvannut tulla ajoissa takaisin. Hän oli selvästi helpottuneen näköinen päästessään hetkeksi vapaalle.
– Käyn tuolla Ruutikellarinmäellä. Rintamamiestalojen pihoissa kukkii tähän aikaan vuodesta vaikka mitä. Ne ovat ilo silmälle, Harmittaa, kun meidän kerrostalon pihalla on vain asfalttia autopaikoilla.
– Sopiiko, että tulen taas viikon kuluttua? Rauno pelasi yllättävän hyvin. Päihitti minut moneen kertaan, Mama kysyi lähtiessään.
– Voi, jos mitenkään voit. Tämä on minulle suuri helpotus.
Mamalla oli hyvä mieli. Hän oli suunnitellut jo jonkin aikaa, että voisi tehdä vapaaehtoistyötä. Tämä oli sitä parhaimmillaan. Hän nautti pelaamisesta. Raunon silmissä oli ollut tunnistettava kipinä kilpailuhenkeä. Mama kuvitteli, miten charmikas hän oli ollut parhaina vuosinaan. Prinssitkin vanhenevat, niin se vain on, hän tuumi.
– Mama, Rauno on joutunut sairaalaan. Se ensi sunnuntain peli pitää peruuttaa, Siiri soitti.
Hänen äänessään kuului hätäännys.
– Mitä tapahtui?
– Et tainnut huomata käydessäsi, että meillä on kylpyhuoneen yhteydessä pieni sauna. Rauno rakastaa löylyä ja haluaa saunaan lähes joka ilta. Hän pyörtyi eilen ja putosi lauteilta. Minä olin suihkussa. Löysin hänet lattialta, enkä saanut ylös.
Soitin ambulanssin. Se tuli viidessä minuutissa. Kaksi nuorta naista tuli auttamaan. He tekivät melkoisesti töitä, ennen kuin saivat Raunon pyörätuoliin. Hän on nyt keskussairaalassa tutkittavana. Ottivat sydänfilmin ja tekivät kaikenlaisia kokeita. Olin mukana, mutta eivät huolineet minua yöksi. Piti tulla taksilla kotiin. Nyt olen huolesta sekaisin. En nukkunut viime yönä sekuntiakaan.
– Hyvä kun tutkitaan. Soittavat sinulle kyllä tuloksista. Yritä levätä, Mama rauhoitteli.
Rauno pääsi lääkärin kierron jälkeen kotiin. Hän oli muuten kunnossa, mutta takapuolessa oli tummanvioletti mustelma. Siiri kävi hakemassa hänet taksilla.
Ansa ryntäsi illalla paikalle.
– En päässyt kesken työpäivän. Miten isä jaksaa?
– Istuu tuolla television äärellä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sydänfilmi oli kunnossa, eikä mitään muutakaan vikaa löytynyt. Pyörtyminen johtui verenpaineen laskusta. Rauno on nyt saunakiellossa. Toivottavasti hän ei nosta kovaa meteliä, Siiri kertoi.
– Pelkäsin jo, että se oli vakavaa. Tauno sanoi, että kannattaa ottaa rauhallisesti päivä kerrallaan. Lupasi minulle vapaata, jos tilanne muuttuu pahemmaksi.
– Eiköhän tässä pärjätä niin kuin ennenkin. Taidan soittaa Mamalle, jos hän sittenkin pääsisi tulemaan.
– Kuule Vilma, olen miettinyt Thaimaan matkaamme, Sopiiko, että lähdemme elokuussa, vaikka poikien koulu on jo alkanut? He saavat varmasti ekstralomaa. Tunnen rehtorin. Kunnon lepoloma olisi poikaa, Tauno sanoi.
– Niin minäkin olen ajatellut. Saan töistä vapaata koska vain.
– Hyvä, varaa hotelli meren rannalta, sellainen, jossa on uima-allas ja täysihoito. Haluan rentoutua, tohtori suunnitteli.
Vilma hymyili. Oli ihanaa, kun matkavaraus ei ollut rahasta kiinni. Hän oli lähtöisin vaatimattomasta kodista. Avioliitto hyvin toimeen tulevan Taunon kanssa oli ollut parasta, mitä hänen elämässään oli tapahtunut.
He olivat tavanneet opiskelijatansseissa Helsingissä. Vilman humanistiopinnot olivat jääneet kesken, kun esikoinen Jesse oli ilmoittanut tulostaan. Parin vuoden kuluttua syntyi Juuso. Lastenhoito kotona oli tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Nyt kun pojat olivat koululaisia, hän oli löytänyt miellyttävän työpaikan läheisen tavaratalon kosmetiikkaosastolta. Se oli osa-aikainen. Hänelle jäi mukavasti omaa aikaa.
Pojat mekastivat yläkerrassa. Tauno vetäytyi alakerran televisiohuoneeseen ja laittoi kuulokkeet korville. Hän nukahti pehmeälle nahkasohvalle.
Nuori tummasilmäinen thaityttö tarjoili hänelle orkideankukilla koristellun drinkin.
– Tulethan kanssani takahuoneeseen? tyttö houkutteli ja siveli Taunon hartioita.
– Tulen vähän myöhemmin, sitten kun vaimoni nukkuu, hiero vielä vähän, Tauno kuiskasi.
– Minne sinä lupasit mennä? Vilma kysyi ja jatkoi hieromista.
– Äh näin unta, tietysti sinun viereesi, Tauno hätkähti hereille.
Vilma hymyili ja sekoitti Taunolle tämän lempidrinkin. Hän tiesi hyvin, että miehellä oli silmää naiskauneudelle. Syrjähypyistäkin hän tiesi, mutta ei välittänyt. Niin hän ainakin vakuutti itselleen. Elämä oli liian hyvää, jotta hän olisi antanut joidenkin pikkujuttujen pilata sitä.
Hän piti itsestään hyvää huolta. Pukeutui kauniisti, meikkasi ja kävi kalliilla kampaajalla. Taunoa hän hemmotteli. Järjesti mukavia juhlia ystävien kanssa ja toimi erinomaisena emäntänä.
– Tauno, sopiiko että kutsun ensi viikonloppuna muutaman lääkärikollegasi perheineen meille pihajuhliin. Luvassa on poutaa ja illat ovat lämpimiä.
– Keitä olet ajatellut?
– Sinullahan oli se kollegasi Ramin koulutyttö kesätöissä. Ajattelin hänen perhettään ja sitten Mairea ja Tanea. Heillä on Mirjamin ikäinen tyttö Roosa. Taitavat olla luokkatovereita. Niin ja tietysti Ansa voi tulla myös. Pojat saavat kutsua omat kaverinsa. Grillataan pihvejä ja kasviksia. Minä valmistan näyttävän salaatin. Koristelen sen syötävillä kukilla. Aikuisille viiniä ja lapsille mehua. Jälkiruuaksi jäätelöä. Mitä sanot?
Tauno epäröi hetken. Mirri heille kylään? Toisaalta, jos hän kieltäytyisi, se herättäisi epäilyjä. Eiköhän tästäkin selvittäisi.
– Kultaseni, sinä järjestät aina onnistuneita juhlia. Sopii minulle.
– Äiti, minulla on vatsa kipeä, en voi lähteä mihinkään. Sitä paitsi ne ovat aikuisten juhlat, en tunne siellä ketään.
– Mirri, tohtori Tauno ja Vilma ovat kutsuneet työtovereita perheineen. Sinne tulee muitakin nuoria. Roosakin. Hänen isänsähän on töissä lääkärikeskuksessa. Oletko varma, ettet jaksa lähteä?
Äiti katsoi huolestuneen näköisenä, miten tyttö piteli vatsaansa. Tämän otsalla oli hikikarpaloita.
– Taitaa olla kuukautiset tulossa, mene vaan lepäämään. Emme ole isän kanssa myöhään.
Piha oli koristeltu värillisin lyhdyin. Grilli oli kuuma ja pihapöydässä oli Marimekon unikkoliina. Vilma hääräili pitkässä pellavamekossa ja tarjoili alkumaljoja. Pojat hyppivät trampoliinilla saman ikäisten kavereiden kanssa.
Roosa tunsi itsensä yksinäiseksi. Miksihän Mirri ei tullut? Roosa ei välittänyt pikkulasten seurasta. Aikuisilla taas oli juttua keskenään.
– Kaunis neiti, saanko tarjota lasillisen siideriä? Tauno kysyi kohteliaasti.
Roosa rentoutui. Tohtori hymyili leveästi. Kuin susihukka Punahilkka-sadussa, Roosa huomasi ajattelevansa.
Oikeastaan juhlissa oli sittenkin mukavaa. Ruoka oli hyvää ja toinenkin pullollinen siideriä maistui.
Tauno oli helpottunut, mutta myös pettynyt, kun Mirriä ei näkynyt. Hän huolestui, kun kuuli tytön vatsakivusta. Mitään vaaraa ei pitänyt olla? Tämä luokkatoveri Roosa oli herttainen, mutta vielä pikkutyttö. Parempi niin, ei tullut kiusauksia.
Tauno vei vaimonsa tanssiin pihanurmikolle. Vilma heitti sandaalit jalastaan ja pyöri iloisesti paljain jaloin. Pian muutkin seurasivat musiikin kutsua. Ansa tunsi olonsa kotoisaksi, sillä isäntäväki oli tuttu ja naapurit mukavia. Roosan isä haki hänet tunnelmalliseen tangoon.
– Kiitos, meidän pitää lähteä, olen huolissani Mirjamista, Hille sanoi, kun kahvit ja konjakit oli juotu.
– Näin aikaisin? Olen varannut vielä yöpalaa, Vilma sanoi.
Hän oli hakenut kaupasta valmista janssoninkiusausta. Hän tiesi kokemuksesta, että se maistui juhlien loppuvaiheessa kaikille.
– Nauttikaa te vain. Me olemme kylläisiä ja ilta on ollut ihastuttava, Hille kiitteli.
Rami olisi jäänyt mielellään, mutta katsoi viisaammaksi lähteä samaa matkaa vaimon kanssa. Perherauha oli arvokkaampi kuin yömyssy. Sen voi nauttia kotonakin, hän lohdutti itseään.
– Voitko jo paremmin? äiti kysyi kotiin saavuttuaan Mirriltä. Tämä virnisti iloisesti.
– Joo, kuukautiset alkoivat, otin buranan ja voin jo ihan hyvin, tyttö sanoi.
– Terveisiä luokkatoveriltasi Roosalta. Kuulin, kun Tauno kehui sinun pärjänneen hyvin.
Mirriä harmitti, kun tohtori oli puhunut heistä. Kohta koko luokka tietäisi, mitä hän oli tehnyt kesäloman aikana.
Noran kirjoituskurssi alkoi heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Noraa jännitti, millaisia oppilaita ilmestyisi. Hän oli huojentunut, kun ryhmä oli pieni ja puolet kirjoittajista tuttuja.
– Roosa, tosi kiva kun tulit, hän halasi lempioppilastaan.
– Joo, koulun blogi on vienyt sydämen, haluan kehittyä huippukirjoittajaksi, Roosa virnisti.
– Mirri, mukava tavata. Hauska kun te koululaiset innostuitte osallistumaan.
Esittelykierroksella kävi ilmi, että kaikilla oli kirjoituskokemusta ja innostusta.
Noran silmät säteilivät. Tästä tulisi hauskaa.
– Teemme pieniä harjoituksia ja saatte lukea ne ääneen. Muiden teksteistä oppii paljon. Koska tämä on vain viikon kurssi, kirjoittakaa kotitehtävänä novelli. Saatte lukea toistenne kirjoitukset ja kommentoida niitä. Minä annan henkilökohtaisen palautteen. Verryttelemme ensin. Kirjoittakaa pieni teksti, joka alkaa lauseella Aamulla tunsin oloni… Seuraavassa kappaleessa pitää esiintyä sana valo, sitä seuraavassa laskuvarjo ja viimeisessä kappaleessa yllätys ja loppusanoiksi vielä joku tuttu sananlasku, joka kiteyttää tarinanne. Nauttikaa.
Noran yllätykseksi Kimmo oli tullut kurssille. Tämä hymyili hieman hämillisen näköisenä ja sanoi tulleensa ihan vain Noran vuoksi. Tämä huomasi, että Kimmo vilkuili vähän väliä Mirriä. Tyttö ei ollut näkevinään. Hän istuutui mahdollisimman etäälle Kimmosta.
– Minulla ei ole mitään lomasuunnitelmia, joten ajattelin käyttää ajan hyödyksi, Kimmo selitti ja luki tekstinsä.
Tänään aamulla tunsin oloni kurjaksi. Päässä jyskytti. Se viimeinen viskipaukku taisi olla liikaa. Valo kivisti silmiä. Hautasin pään tyynyyn. Se ei auttanut. Herätyskello pirahti. Irvistin. Muistin, että olin ilmoittautunut laskuvarjokurssille.
Otin rohkaisuryypyn ja pyöräilin lentokentälle. Unohdin kypärän. Opettaja näytti paheksuvalta, mutta otti kyytiin, olinhan maksanut sievoisen summan kurssista.
Otin salaa toisen rohkaisuryypyn ja liitelin tuota pikaa kilpaa lintujen kanssa halki huikaisevan sinisen taivaan. Pyörähdin linnanpuiston nurmelle ja näin tähtiä.
Edessäni seisoi itse Mama Maddalena. Hän heilautti taikasauvaa. Lupasin rakastaa häntä ikuisesti, sillä päänsärky katosi. Kuin taikaiskusta. Halasin Mamaa ja tunsin taas eläväni.
Mama kutsui minut telttaansa ja pyysi nostamaan ohjekortin. Se oli Maljojen seitsikko Irstaus. Tunsin suurta häpeää ja lupasin parantaa tapani.
Ai niin se opetus. Sopisiko: ”Ei tippa tapa”.
Kurssilaiset riemastuivat. Ei tämä kurssi tainnutkaan olla kovin vakava. Luokassa oli leijunut lievä alkoholin tuoksu. Nyt sen alkuperä selvisi. Nora pidätteli nauruaan.
– Kuule Kimmo, sinulla on loistava huumorintaju. Jatka samaan malliin. Sitten on Mirrin vuoro.
Tyttö nousi seisomaan ja luki kuuluvalla äänellä.
Tänään aamulla tunsin oloni jännittyneeksi. Oli syntymäpäiväni. Kuulin äidin askeleet. Keittiöön syttyi valo. Laitoin silmät tiukasti kiinni. Ovi avautui hiljaa.
”Sä kasvoit neito kaunoinen, isäsi majassa”. Äiti ja isä lauloivat duettoa. Sain aamiaistarjottimen sänkyyn. Kaakaota, juustosämpylä ja suuri Fazerin sininen suklaalevy. Mikä ihanuus. Söin kaikki. Mahaa kivisti, mutta en välittänyt. Olisipa aina syntymäpäivä.
Lahjapaketista löytyi uusin Harry Potter. Laitoin lippalakin päähän ja suunnistin ulos. Asettauduin mukavasti riippumattoon. Aurinko paistoi koivun takaa. Siristin silmiäni. Taivaalla näkyi varjo. Erotin jo kaukaa, että joku heilutti minulle kättään.
Poikaystäväni oli päättänyt yllättää. Hän laskeutui pehmeästi puutarhaan ja ojensi minulle paketin.
”Hyvää syntymäpäivää”.
Paketista löytyi suuri Fazerin sininen suklaalevy.
Minä oksensin. Poikaystävä pelästyi.
”Et kai ole raskaana?”
Minä nauroin ja hieroin vatsaani. ”Ei makeaa mahan täydeltä.”
– Hyvä, hauskoja tarinoita. Kerron vielä vähän novellista. Se tarkoittaa, että kirjoitatte kohtauksen, jossa on dialogia. Kohtaus tapahtuu yhdessä paikassa ja yhden päivän aikana. Miettikää, mikä tila teitä puhuttelee. Käydään pieni kierros, niin pääsette alkuun. Kimmo: opettajanhuone. Mikä yllätys. Tuttu paikka. Mirri: lääkärin vastaanottotila. Kuulin että olit kesätöissä. On aina hyvä kuvailla tuttuja paikkoja. Roosa: Hämeen keskiaikamarkkinat. Hyvä. Kirjoittakaa kotona luonnos, käsitellään ne huomenna. Nyt hyvää päivänjatkoa. Minulla on huomenna yllätys. Nähdään tasan yhdeksältä.
