Tarinavirta

MESINKUT LEHDEN MATKARAPORTTI

Olen Miranda ja uskoisitteko, hullaantunut kanaan. Täällä vuoristossa lähellä Zürichia on ravintola, joka tarjoilee vain ja ainoastaan kanaa. Ihmiset tulevat pitkienkin matkojen päästä ja jonottavat annoksia. Istuin ulkoterassilla ja join odotellessani kevyttä paikallista valkoviiniä. Kun mustaan hameeseen ja valkoiseen pitsiesiliinaan pukeutunut tarjoilijatyttö toi annoksen, hämmästelin, miten karun näköinen se oli. Tarjolla oli korillinen maalaiskanan rintafileitä, tukevia leipäviipaleita ja suuri kastikekulho. Ei mitään vihreää. Mutta kun maistoin, ymmärsin, mistä oli kyse. Salaisuus oli kastikkeessa. Se oli suussa sulavan kermaista ja täynnä makua. Kastelin leipäpaloja ja herkuttelin. Niin tekivät kaikki muutkin. Kysyin tietenkin reseptiä, mutta se oli salainen. Taidan ruveta salapoliisiksi.

Miranda, kylläinen ja vaikuttunut

Koulun pihaan oli kevään aikana kohonnut jännittävän näköinen kivirykelmä. Kimmo oli piirtänyt kevätretkellä nopeasti tekemänsä luonnoksen puhtaaksi. Hän oli kehitellyt sitä kuvaamataidon tunneilla yhdessä oppilaiden kanssa. Nekin, jotka aikaisemmin eivät olleet jaksaneet keskittyä tehtäviin, olivat nyt innolla mukana. Kimmo heijasti luokan valkokankaalle kuvia jotulintarhoista.

– Varatkaa seuraavalle tunnille sopivat ulkoiluasut. Aloitamme rakentamisen, hän kehotti. Kuvisryhmä hurrasi. Heidän intonsa laimeni kuitenkin nopeasti, sillä kivien käsittely oli raskasta puuhaa.

– Tehkää ketju. Saadaan nopeasti valmista, Kimmo komensi.

Iltapäivällä kuvio oli hahmottunut.

– Onpa se iso. Täyttää puolet pihasta. Opettajat olivat tulleet katsomaan.

– Korotetaan seinämiä vielä vähän. Tarkoitus on, että tästä tulee seikkailu, mutta se ei saa olla liian pelottava pienimmille.

– Tehdään tästä yhteinen projekti. Minun oppilaani voivat kehitellä tarinoita, jotka perustuvat labyrintteihin. Voimme aloittaa Minotauruksesta, Nora suunnitteli.

– Muistaakseni Harry Potter -kirjoissakin on labyrintti. Se taitaa olla nuoremmille tutumpi, Kimmo sanoi.

– Lissu, voisivatko sinunkin oppilaasi hyödyntää tätä puuhaa?

– Haluatteko, että laitan heidät virkkaamaan myssyjä kivien päälle? Lissu tuhahti.

Hänen mielestään koko hanke oli järjetön.

– Minä julistan veistoskilpailun, Kimmo keksi.

– Tarvitsemme tähän sisäänkäyntiin portinvartijat. Oppilaat saavat tehdä piirroksia. Äänestämme voittajat ja rakennamme veistokset yhteisvoimin.

– Hyvä ajatus. Luuletko, että ehditte saada ne valmiiksi ennen kesälomaa?

– Laitamme hihat heilumaan. Nuoret ovat vikkeliä, kun innostuvat, Kimmo sanoi luottavaisesti.

Neliskulmaiset Minecraft-hahmot voittivat äänestyksen ylivoimaisesti. Simo oli suunnattoman ylpeä, kun pojat olivat yksimielisesti hänen piirroksensa takana. Tytöt nurisivat, mutta eivät mahtaneet poikien ylivoimalle mitään. Välitunneilla kaikki suorastaan kilpailivat, että saivat laittaa puumerkkinsä – tai siis kivimerkkinsä – rakennelmaan.

Vanhemmat tulivat ihastelemaan aherrusta. Tämä on hyvää käytännön puuhaa vastapainona tietokoneen äärellä istumiselle, he tuumivat tyytyväisinä.

Labyrintin juhlallisia avajaisia vietettiin viikkoa ennen kevätjuhlaa. Oppilaat olivat kattaneet kotitalousopettajan johdolla koulun pihalle pitkän pöydän. Tarjolla oli mustaherukan lehdistä uutettua kullankeltaista juomaa ja pieniä pyöreitä voisilmäpullia. Labyrintin suuaukolle oli viritetty sinivalkoinen silkkinauha.

Kimmo taputti käsiään.

– Saanko ylpeänä esitellä. Koululaiset ovat itse suunnitelleet ja rakentaneet tämän labyrintin kaikkien iloksi. Julistan sen nyt avatuksi. Tuletko Aimo leikkaamaan nauhan.

Kaikki hurrasivat, kun Aimo kuulutti tärkeän näköisenä.

– Olkaa hyvät, reitti on vapaa. Saatte kirmata täällä vapaa-ajalla mielin määrin. Muistakaa, vain polut ovat käytössä. Kivimuureille ei saa kiivetä. Ne voivat sortua. Pitäkää hauskaa.

– Kiitos, kaikki tämä alkoi kevätretkellä. Sinä olet tuonut kouluun uutta iloa, Aimo kuiskasi Noralle.

Tämä haukkasi pullaa ja nauroi.

– Ilo on minun puolellani. Lähdetäänkö kokeilemaan, löydämmekö koskaan ulos tuolta sokkelosta.

Aimo ei tiennyt mikä häneen meni, kun hän pyyhälsi juoksuun. Hän läppäsi ohi mennessään Lissua olkapäälle.

– Hippa, ota kiinni, jos saat.

Lissun sydän hypähti. Hän kiiruhti Aimon perään. Onneksi laitoin tukevat lenkkarit jalkaan, hän ehti ajatella. Aimon lippalakki näkyi vilahtavan viereisellä käytävällä.

– Kyllä minä sinut tavoitan, hän hihkaisi, mutta joutui perääntymään. Umpikuja. Pahus.

Lissu kääntyi samaan aikaan kuin Aimokin. Törmäystä ei voinut välttää. Aimo levitti kätensä ja kaappasi Lissun syliinsä. Molemmat näyttivät noloilta, kun he palasivat. Noraa nauratti.

– Hyvä Aimo, tuot iloa muillekin kuin minulle.

– Äh, en tiedä mikä minua riivasi. Lissun myrtynyt ilme varmaan. Ainakin hänen poskensa saivat nyt väriä.

Lissu oli poissa tolaltaan, kun hän käveli kotiin. Sydän läpätti ja ajatukset myllersivät. Aimo oli halannut häntä. Ehkä tässä sittenkin oli vielä toivoa.

Seuraavana yönä hän nukkui pitkästä aikaa hyvin.

Oppilaiden ja opettajien yhteinen näytelmä oli menestys. Vanhemmat taputtivat esiintyjät kerta toisensa jälkeen kumartamaan. Kuningatar Lissu ja kuningas Aimo punoittivat mielihyvästä. Mirri säteili silmät loistaen saadessaan punaisen ruusukimpun isältään.

Mama Maddalena halasi Roosaa.

– Kummityttöseni, olit loistava. Olet lahjakas ja sinulla on kaunis laulunääni. Olen ylpeä sinusta.

Roosa ilahtui. Hän arvosti Maman mielipiteitä.

Tästä voisi kehittyä ammatti, hän haaveili.

– Hyvät opettajatoverit, tarjoan opettajahuoneessa lasilliset kuohuviiniä ja mansikkakakkua, Aimo sanoi todistusten jaon jälkeen.

Nora oli kattanut valkoiselle pitsiliinalle oikeat kahvikupit mukien sijaan. Heleät vaaleanpunaiset ruusut hehkuivat vasta-auenneina.

Aimo kaatoi korkeisiin laseihin kuplivaa cavaa. Hän rykäisi.

– Nostakaamme malja Noran ja minun onneksemme. Olemme menneet kihloihin ja Nora muuttaa luokseni asumaan.

Kaikki hurrasivat. Tämä oli oikea uutispommi.

Lissu oli kalvennut. Hän yritti hymyillä, mutta se oli vaikeaa.

Kimmo tuli halaamaan Noraa.

– Pahuksen Aimo, miksi minä jään aina kakkoseksi, hän nauroi.

– Hyvää kesälomaa kaikille, Aimo toivotti suu hymyssä.

Hän kietoi kätensä Noran ympärille.

– Meidän pienelle perheelle aurinko hymyilee.

 

Minä en usko. Tämä on pahaa unta. Minun Aimoni ja se pahuksen narttu muka kihloissa. Ei ikinä. Juurihan Aimo syleili minua. Mitä se tyttö on tehnyt vietelläkseen Aimon? Noituutta. Minä selvitän, mitä tässä on takana. Rahanhimoa. Tyttö kertoi olevansa rahapulassa. Niin sen täytyy olla. Hän keikistelee saadakseen Aimolta rahaa. Minä en ikinä alentuisi moiseen.

Olen kuullut, että ihmiset käyvät ennustajan luona, kun heillä on vaikeaa. Maire suositteli Mama Maddalenaa. Ehkä menenkin. Kysyn samalla, voisiko hän lähettää Koston Enkelin sen typerän tytön luokse.

Lissu katsoi seinällä salaperäisesti hymyilevää Mustaa enkeliä. Sen silmissä oli uusi kiilto. Osuiko siihen kuunsäde vai lähettikö enkeli hänelle viestin toisesta todellisuudesta?

Lissu keitti pannullisen mustaa teetä ja lorautti sekaan reippaalla kädellä konjakkia. Pisto sydänalassa hellitti. Otsalle kohosi hiki. Hän tiesi, ettei nukkuisi seuraavana yönä. Hän valitsi tallenteista vanhan suomalaisen elokuvan Noita palaa elämään. Se toi outoa lohtua.

Konjakkipullo oli puolillaan, kun hän viimein torkahti.

 

– Olen kuullut, että sinä pystyt näkemään tulevaisuuteen. Minulla on kriisi. Rakastettuni on hullaantunut toiseen naiseen. Se ei ole todellista. Kerro minulle, että tämä on ohimenevää. Teen mitä vaan, että hän järkiintyisi ja rakastaisi minua niin kuin ennen.

Mama kuunteli rauhallisesti. Hän oli kuullut usein raivokkaita purkauksia. Tunnekuohu kertoi sisäisestä myrskystä.

Pörrö oli sukeltanut sohvan alle. Lissu ei ollut edes huomannut kissaa. Hän oli tullut kiihtyneenä sisään ja aloittanut saman tien vuodatuksen.

– Keitin juuri kamomillateetä. Tuon sinulle kupillisen, se rauhoittaa. Katsotaan sitten yhdessä, mitä kortit kertovat.

Lissun kädet vapisivat, kun hän otti teemukin käteen. Katse harhaili. Hän huomasi, että Maman seinällä oli lähes samanlainen enkeli kuin hänelläkin. Se ei ollut musta vaan kullankeltainen.

– Paperihuoneen taiteilija Marlena maalasi tuon. Ihastuin siihen ja katselen sen kullankimaltavia siipiä ennen nukkumaanmenoa. Sen hymy saattaa minut uneen, Mama kertoili.

Hänen sanansa saivat Lissun rentoutumaan.

– Minulla on Marlenan akvarelli Musta enkeli. Se on vahva työ, joka antaa voimaa, Lissu sanoi.

– Tarvitset toden totta voimaa selvitäksesi tästä draamasta. Voin sanoa ilman tarotkorttejakin, että viha kohdistuu kantajaansa. Mieti tarkkaan, mitä haluat elämältä. Mutta katsotaan, mitä kortit kertovat.

Mama sekoitti pakan. Lissu seurasi silmät tarkkana. Hän tunnusteli kortteja ja nosti kiihtyneen odotuksen vallassa kolme. Mama käänsi ne yksitellen.

– Menneisyys Taito. Tämä on vahva hyvä kortti. Se kertoo, että olet menestynyt elämässä ja omistautunut työllesi.

– Tämä päivä Hirtetty. Näetkö, tässä kortissa on kuvattu alaston mies, joka roikkuu jalastaan hirsipuussa. Hän on juuttunut paikoilleen, eikä voi päästää irti. On aika miettiä, mikä ajatus on jumiuttanut mielesi. Jos tunnistat sen, sinulla on mahdollisuus sisäiseen muutokseen. Mieti, helpottaisiko se elämääsi.

– Tulevaisuus Miekkojen yhdeksikkö Julmuus. Ole varovainen, etteivät pahat ajatukset valtaa sisintäsi. Elämässä tulee tilanteita, joita emme pysty hallitsemaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemme voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Aina on kaksi tietä, toinen kohti valoa, toinen kohti varjoja, Mama sanoi vakavana.

Lissu oli kuunnellut huulet valkoisina. Mistä Mama tiesi, miltä hänestä tuntui? Elämässä oli tapahtunut vääryys. Ei hän ollut syyllinen. Hän oli omasta mielestään uhri. Mama ei ymmärtänyt, miten hän kärsi. Miksi ihmeessä hän vaivaantui tulemaan?

– Kiitos Mama, mietin sanojasi. En minä kortteihin usko. Tulin vain hyvin vuoksi, hän sanoi ja lähti korot kopisten.

Pörrö kurkisti sohvan alta. Mama rauhoitteli sitä.

– Tule vaan pois sieltä. Vieras lähti jo. Meillä on taas rauha maassa. Toivon hartaasti, ettei Lissu sekoa. Olisi pitänyt ehdottaa mielialalääkkeitä, mutta tuskin hän olisi noudattanut neuvoa.

Mama huokasi. Ennustaminen oli parhaimmillaan ilo, mutta näitä epätoivon hetkiä sattui. Onneksi Lissu ei nostanut Kuoleman korttia. Sitä hän ei olisi kestänyt, vaikka se olisi sopinut tilanteeseen. Mama oli saanut monesti vakuuttaa, ettei kortti tarkoittanut konkreettisesti kuolemaa. Kyse oli siitä, että joku asia oli saatettu päätökseen ja se antoi mahdollisuuden aloittaa uutta.

 

Nora muutti Aimon luo heti, kun koulun kevätlukukausi oli ohi. Hän jätti osan tavaroistaan Mirandan asuntoon. Eihän sitä voinut tietää, oliko onni kestävä.

Aimo touhusi tohkeissaan. Vihdoinkin elämässä tapahtui jotakin ennalta odottamatonta. Hän kantoi kasseja, teki tilaa vaatehuoneessa, keitti kahvia ja oli koko ajan tiellä.

– Aimo-kulta, ei meidän tarvitse saada heti kaikkea paikoilleen. Järjestän pikkuhiljaa, kun tiedän paikat, Nora toppuutteli.

– Tule istumaan pihakeinulle. Olen kattanut kahvit ja ostin munkkeja. Juhlitaan.

Nora nauroi.

– Kiitos, sopii hyvin paitsi, että munkit eivät oikein sovi vartalolleni. Toin meille kylmälaukussa pullollisen Fresitaa. Juhlitaan vaan.

Kihlapari kilautti mansikanpunaiset maljat. Herkkä hetki johti suukkoihin.

Norasta tuntui, että hän oli tullut pitkän vaelluksen jälkeen kotiin.

 

Maire istui marttaystävien seurassa linja-autossa. Lähtöön oli enää viisi minuuttia ja pari mattimyöhäistä puuttui.

– Hei Maire, saanko istua viereesi? Viime hetkellä bussiin tullut Lissu kysyi.

– Totta kai, odotinkin sinua. Mukava kun tulit.

– Täytyy saada vaihtelua. Koululla on ollut koko kevään kireä tunnelma. En tahtoisi puhua pahaa uudesta sijaisopettajasta, mutta hän on saanut miehet sekaisin. Kimmo ja Aimo kuolaavat hänen peräänsä. Minusta se on sietämätöntä, Lissu vuodatti.

Maire kuunteli, vaikka ei halunnutkaan sekaantua koulun ihmissuhteisiin. Hänelle riitti, että Roosa oli tyytyväinen opetukseen. Tyttö kehui Noraa jatkuvasti.

– Kuule Lissu, unohdetaan huolet retken ajaksi. Nautitaan upeasta kevätpäivästä.

Martat tekivät kierroksen Lepaan laajassa puutarhassa. Sipulikukat olivat parhaimmillaan. Villiyrttikierroksella halukkaat saivat kerätä voikukanlehtiä, nokkosia ja vuohenputkia.

– Näissä on rutkasti vitamiineja. Kannatta kerätä myös nuoria kuusenkerkkiä. Niistä voi uuttaa teetä tai tehdä siirappia, retken vetäjä kertoi.

– Miten näitä rikkaruohoja voi käyttää?

– Ne sopivat esimerkiksi piirakan täytteeksi tai kastikkeen sekaan. Nokkosta voi hyvin kuivattaa. Annan teille herkkureseptin, hän lupasi.

– Huuhdelkaa kasvit ja ryöpätkää ne. Silputkaa pieneksi ja kuullottakaa wokkipannulla valkosipulin, inkiväärin ja soijakastikkeen kera. Raastakaa lopuksi pinnalle luomusitruunan kuorta. Maku ja tuoksu ovat vertaansa vailla. Sopii hyvin lisukkeeksi lihalle tai kalalle.

– Mikä tuo outo kasvi rannan tuntumassa on? Maire kysyi uteliaana.

– Se on myrkkykeiso, erittäin vaarallinen. Sen juurakkoa on erehdytty pitämään sellerinä ja lehtiä persiljana. Juurakko on kasvin myrkyllisen osa ja se on aikuisellekin tappava.

Lissun silmiin oli syttynyt loiste. Tappavaa myrkkyä oli siis jokaisen saatavilla?

Ajatus oli kiihottava. Hän painoi katseensa ja jatkoi juttelua Mairen kanssa villivihanneksista. Päässä pyöri ja häntä huimasi.

– Näytät oudolta? Et kai ole sairas? Maire huolestui.

– Ei tässä mitään. Taisin nähdä aaveen, Lissu sanoi huulet valkoisina.

 

Lissu näki yöllä unta, jossa hän oli valkoisiin puettu morsian. Hänellä oli valtava kimppu keisoja kädessä. Sulhasella ei ollut kasvoja. Kirkonkellot kumisivat päässä. Hän heräsi hiestä märkänä. Uni oli ollut elävä. Suussa oli paha maku.

 

Maire kantoi kotiin palattuaan retkellä keräämänsä villiyrtit keittiöön. Hän päätti kokeilla reseptiä heti, vaikka mieli teki suihkuun ja päivätorkuille.

– Täällä keittiössä tuoksuu ihanalle, Roosa oli tullut omasta huoneestaan ihmettelemään, mitä äiti valmisti.

– Saatte isän kanssa herkullista ja terveellistä viherpaistosta. Lisäsin kasvisten joukkoon tuoretta timjamia, vähän kuohukermaa ja päälle juustoraastetta.

– Vau, tämä on hyvää, Roosa kiitteli.

Tauno suhtautui epäilevästi.

– En minä mitään rikkaruohoja syö, hän tuumi.

– Maista edes. Paistoin sinulle kalkkunanakkeja lisukkeeksi.

– Se on kunnon ruokaa. Saanko vielä ruisleipää?

– Kuule Tane, muistathan marttasiskoni Lissun? Hänestä on tullut aivan omituinen.

– Millä lailla omituinen?

– No ensinnäkin hän valitti koko matkan ajan, miten huono ilmapiiri koulussa on. Roosan äidinkielenopettaja Nora on hänen mukaansa vietellyt rehtorin. Lissu uskoo edelleen vakaasti, että hän ja Aimo ovat pari. Kun Noran sijaisuus loppuu, Aimo on taas hänen. Epäilenpä. Kuulin huhuja, että Aimo ja Nora ovat menneet kihloihin. Sitä Lissu ei kestä.

– Voi teidän naisten rakkaussotkuja. Tule sinä mamma minun viereeni, niin saan vähän puristella.