Tarinavirta

– Piirrä sadepisara mustalle paperille, huudahti Innostus yhtäkkiä.

– Hei! Hyvä idea, minäpä piirrän sadepisaran mustalle paperille, sanoi se, joka piirsi joskus.

– Ei, ei sellaista ole helppo piirtää, mutta yritä nyt vain, eihän siitä ehkä haittaakaan ole, mutisi Epäilys ja mulkoili ympärilleen haeskellen sielunkumppania, joita oli  yleensä helppo löytää mistä tahansa.

Piirtäjä ei välittänyt. Hän haki piirustusvälilaatikostaan paksua mustaa piirustuspaperia sekä värikyniä ja ryhtyi työhön. Paperin pinta oli pehmeä ja se imi jäljet itseensä, ensin valkoisen, sitten sinisen sävyjä.

Hetken päästä Innostus tuli katsomaan:

– Tuliko paperille sadepisara?

– Outo pisaraksi, huomautti Epäilys heti kuvan nähtyään.

– Olen nähnyt kauniimpiakin, myönsi se, joka piirsi joskus.

– No niin. Ei hätää. Mikä siitä sitten tulisi? Mutta hei! Sehän voisi olla lähde! Muuta sadepisara muutamalla kynän vedolla lähteeksi, huudahti Innostus ja taputti piirtäjää rohkaisevasti olalle.

– No yritä nyt sitten, mutisi Epäilys.

Piirtäjä jatkoi työtään. Hetken päästä Innostus tuli taas katsomaan.

– Tuliko siitä lähde?

– Outo lähteeksi, ei tullut edes kuralätäkköä, huomautti Epäilys ja nauroi räkäisesti.

– Olen nähnyt kauniimpiakin, myönsi se, joka piirsi joskus, ja näytti surkealta, vaikka mieli teki huutaa ilkkuvalle äänelle, että tee itse parempi, jos osaat.

Ei huuto auta. Hän muisteli Monet’n Lummelampea, jota oli ihastellut kerran Pariisissa. Hän ei saisi koskaan aikaan sellaista. Ei koskaan. Ei ikinä.

– No mutta mikä siitä sitten tulisi?

– Paperisilppua, piirtäjä ehdotti.

– Nyt keksin! Sehän voisi olla suomalainen suonsilmäke! Muuta se suonsilmäkkeeksi, salaiseksi ja salaperäiseksi, rohkaisi Innostus ja taputti piirtäjän olkapäätä.

– No yritä vain, mutta et kuitenkaan osaa pelastaa tuota kallista, hienoa paperia, kauheaa tuhlausta, kun suttupaperin selkäpuolikin olisi riittänyt, mutisi Epäilys.

Piirtäjä jatkoi työtään. Pian Innostus tuli taas katsomaan.

– Joko suonsilmäkkeesi on valmis?

– Tuoko muka suonsilmäke! nauroi Epäilys.

– Suokasvit näyttävät todella hienoilta, pidän niistä, mutta silmäke on tosiaankin vähän outo, vain hyvällä tahdolla, jos sellaista on, se saattaa olla suonsilmäke, myönsi se, joka piirsi joskus, ja katsoi Innostusta odottaen jatkoa.

– Mitäs minä sanoin, et osaa, ilkkui Epäilys molempien takana korkealle hyppien.

– Mutta mikä siitä sitten tulisi? Onhan siinä paljon hyvääkin. On! Katso nyt! On! On! Ainakin se on niin syvä, ettei sinne uponnutta löydä enää milloinkaan, yllytti Innostus. – Sadepisaraasikaan ei voi enää nähdä. Et tarvitse edes apua, selviät siitä yksin.

– Ymmärrän, hyvä idea! huudahti se, joka piirsi joskus.

– Mitä nyt?! Hei! Unohda se! Et sinä kykene siihenkään, et siihenkään, kuulitko, et vain osaa, ymmärsitkö, et uskalla, huusi Epäilys kauhuissaan. – Eikä tuo kauhean outo ja kamalan huonosti piirretty juttu näytä edes syväll…

Plup. Plup.