Aina oli puddingia, usein vaniljakiisseliä suklaan kanssa.
Kuoppaposkinen flikkeri Kees halusi heittää loput ruuat oikopäätä roskiin.
Protestanttina käärylöin, kiedoin ja umpioin kaiken huolella kelmuun ja säilöin jääkaappiin seuraavaa päivää varten Olin lapsuudenkodissa oppinut. Â
Seuraavana päivänä kokkasi punatukkainen Carla, tai vielä punatukkaisempi Liesel, tai tiukkahuulinen Gerritt, uudet ruuat, uudet puddingit, uudet juustot. Taas lajittelin piukasti ylijäämät kelmuihin.
Viikon lopulla jääkaappi haisi ja tursui homehtuneita pakkauksiani. Kaikki roskiin, kaikki anarkistien ruuat roskiin, mustassa jätesäkisssä kadulle rottien revittäväksi. Revin hiuksiani.Â
Revin hiuksiani keittiön vieressä vessassa. Siinä ei ollut ovea, joten progressiiviskommunistinen kollektiivini näki senkin. Läpinäkyvyyttä ei kuitenkaan ollut ulospäin, sillä ikkunat oli peitetty talonvaltaajien iskulauseita julistavilla seivävaatteilla. Suurin niistä kiljui Amsterdamin keskustasta palaaville neljän ruuhisille:
“Oliko kiva olla töissä – Lekker gewerkt?” Viesti: sillä välin kun me tapeltiin grynderien kanssa ja parannettiin yhteiskuntaa.Â
Kalvinismin paljaus ja oikeellisuus oli talomme sisikunnan aave.
