Osaisinko kirjoittaa syysaamun hurteisen suon laidalla.
Osaisinko poimia karpalon kauneutta kengän koskematta.
Paljon tietävät eivät tiedä, kuinka makealta pakkanen maistuu.
©Pasi Luhtaniemi
Sanojen lähteiltä kirjojen mereen
Intro omaelämäkerralliseen Metsätekstit -kirjoitussarjaan.
Osaisinko kirjoittaa syysaamun hurteisen suon laidalla.
Osaisinko poimia karpalon kauneutta kengän koskematta.
Paljon tietävät eivät tiedä, kuinka makealta pakkanen maistuu.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Siinä on ”lyhyestä kaunis virsi” eli rasamainen täysosuma: muutamin sanoin piirretty silmille kauneus ja tärkeät kysymykset, ilman kysymysmerkkejä, henkäyksen kaltaista ihmetystä.
Tuo ”hurteinen” on oikeastaan parempi ilmaus kuin ”huurteinen” – kaljaveikot ovat tärvelleet huurteisen, sanon mää.
Millaista on karpalon kauneus? Sana kauneus sinällään on laaja käsite, se voi merkitä eri lukijoille eri asioita. Voisiko sen tilalle löytää jonkin tarkemmin kuvaavan sanan? Hurteinen suo taas luo mieleeni selkeämmän kuvan paikasta ja tilanteesta. Kuva herättää tunteen, oikeastaan sellaisen, mitä viimeisessä säkeessä sanotaan. Silti siinäkin voisi kertoa tarkemmin, miltä pakkanen maistuu. Kokonaisuutena ja hetken makusteltuna runo kuitenkin välittää kokonaiskuvan, johon kuuluu alkanut yöpakkanen, siitä kirkastunut aamu, ruskea suo, kellastuneet lehdet, ehkä jokin kuuran peittämä kasvi törröttämässä, ilmassa tuntuu vielä hailakkana suopursun haju. Pakkanen tekee hajuista ja muista aistimuksista kuten ehkä räikeistäkin lehtien väreistä paremmin siedettävän, samalla hauraamman.
Kiitos palautteista, Liisa ja Riikka. Runon kirjoittajana olen todella epävarma. Ja siksi tämä on arvokasta.
Hurteinen on hauska typo. Sehän voisi olla vaikka murresana jossakin päin Suomea.
Karpaloa en osaa vaihtaa muuksi. Koetin kuvata tuossa säkeessä kulkemisen prosessia suon laidalta karpalon luokse.