– Onko minulla toivoa? nuori rastahiuksinen mies kysyi Mama Maddalenalta. Mama häkeltyi. Hän oli oppinut kääntämään tummasävyiset tarotkortit varoituksen sanoiksi. Poika oli nostanut Tornin. Mama oli selittänyt, että poika oli keskellä äärimmäisen intensiivistä muutostapahtumaa.
– Horuksen silmä kortin ylälaidassa kuvaa herännyttä tietoisuutta, joka näkee todellisuuden sellaisena kuin se on. Valinta kohti valoa tai kohti varjoa on sinun, Mama oli kertoillut tuikkukynttilän valossa.
Sana toivo pysäytti. Sellaista korttia pakassa ei ollut. Kortteja oli 78, kaikki erilaisia, mutta toivo puuttui. Mama oikaisi selkänsä ja jatkoi.
– Poikaseni, aina on toivoa, hän sanoi tyynen rauhallisesti. – Elämä kantaa. Jos sinusta tällä hetkellä tuntuu lohduttomalta, älä masennu. Nuku yön yli ja anna mielesi rauhoittua.
Poika veti hupun päähänsä ja lähti. Mama katsoi pitkään hänen peräänsä. Voi näitä nuoria, hän mietti. Sydänsurut sekoittivat pään. Moni kävijä oli kysynyt, onko hän selvännäkijä. Mama oli tyytyväinen, ettei ollut. Hän tunsi tarotkortit ja ennusti mielellään onnellista tulevaisuutta. Toki elämään kuului suruja ja murheitakin. Jokainen tulkitsi kortit oman elämäntilanteensa mukaan.
Äskeinen nuori mies oli valinnan edessä. Hän oli tullut kysymään Mamalta, voiko hän saada sydämensä valitun vai pitääkö hänen noudattaa vanhempien toivetta. Kyseessä oli rahaa ja valtaa.
Telttakylästä kohosi savunkiehkura. Mama Maddalena siristi silmiään. Elokuun aurinko kultasi Vanajaveden rannan ikivanhat hopeapajut ja veden päälle kaartuvat koivut. Mama laittoi teltan ovelle lapun, palaan pian. Hän istahti tavernan pöytään ja tilasi tuopillisen sahtia.
Onko minulla toivoa? kysymys poltteli. Jokaisen piti ratkaista elämäntiensä itse, mutta pieni sysäys oikeaan suuntaan ei olisi pahitteeksi, Mama mietti siemaillessaan maltailta tuoksuvaa juomaa. Jospa lähetän pojan uniin taikapölyä, hän päätti kumotessaan toisen kolpakon.
Petrus, tämä Maman lempeiden ajatusten kohde, heräsi aamuauringon välkkeeseen. Hän hieroi silmiään. Kirkas uni haalistui, mutta hän tunsi vieläkin huulillaan rakastettunsa Sinisäteen hekuman. Tämä oli kietonut kätensä hänen ympärilleen ja vannonut rakkautta. Petrus oli kuullut unessa Maman vakuuttavan, että toivoa on. Hän halusi uskoa, mutta epäilys kaiversi. Kuukivi, vanhempien hänelle suosittelema morsian oli nimensä mukaisesti kaunis kuin jalokivi, mutta samalla kova ja määrätietoinen. Niin hän ainakin kuvitteli. Sinisäde taas oli iloinen ja intohimoinen. Tämä rakasti tanssia ja hulluttelua. Petrus ei osannut kuvitella Kuukiveä heittämässä nurmikolla kärrynpyörää, niin kuin Sinisäde oli hetken huumassa tehnyt.
Petruksen vanhemmat Amalia ja Rufus kävelivät markkinoilla. Amalia katui, että oli laittanut korkeakorkoiset nilkkurit. Niillä oli hankala kävellä mukulakivillä. Ruohikko oli yhtä huono vaihtoehto, sillä siellä oli märkää yön sateen jäljiltä.
– Istahdetaan hetkeksi tavernaan, Rufus ehdotti. – Maistuisiko sima tai sahti?
– Ottaisin mieluummin kupillisen teetä ja leivoksen.
Tavernassa oli tungosta. Amalia istahti varovasti lautapenkille ja siemaili höyryävän kuumaa makeaa teetä. Vadelmapiirakan pala oli sopivan kirpeä.
Rufus maistoi sahtia. – Vahvaa ja hyvää. Missähän se meidän poika on? Lupasi tulla käymään, mutta eihän täältä ketään löydä. Toivottavasti poika tulee järkiinsä. Kuukiven isä on luvannut rahoittaa seuraavan projektini, jos Petrus suostuu sulhaseksi. Tyttö on hänen mukaansa pyörällä päästään ihastuksesta. En kyllä ymmärrä, mitä hän Petruksessa näkee.
– En muuten minäkään. Tyttö on kunnianhimoinen älykkö. Opiskelee lakia. Onhan Petrus hauskaa seuraa, osaa laulaa ja tanssia, soittaa huiluakin, mutta ei hän mikään älyniekka ole. En usko, että heillä on pitemmän päälle mitään yhteistä.
Amalia ja Rufus jatkoivat matkaa. Pelottavan näköinen kulkue sulki tien. Joukkuetta johti itse Kuolema pääkallonaamari kasvoillaan ja viikate kädessään. Remuava lapsijoukko kilisteli kelloja ja heilutteli puumiekkoja. Jonon hännillä käytiin jo käsikähmää. Katsojat väistivät, kun näkivät pääkallomiehen. Kuoleman kohtaaminen veti vakavaksi.
– Kaunis rouva, toteutan toiveenne, Kuolema kumarsi.
Amalia häkeltyi. – Toivon, että poikani Petrus tekee oikean valinnan, hän sanoi.
– Jokainen on oman onnensa seppä, Kuolema kuittasi ja kulkue jatkoi kellot kilisten matkaa.
Amalia seisahtui Maman teltan eteen. Kyltissä luki tarottulkitsija.
– Rufus, käyn kysymässä ennustajalta tulevaisuudesta, hän keksi.
– Minä en moisiin usko, mutta jos se mieltäsi rauhoittaa, mene vaan. Löydät minut olutkatoksesta.
Amalia kumartui oviaukosta sisälle. Mama Maddalena istui kynttilätuikun valossa. Kristallipallo loi salaperäisiä varjoja teltan seinille.
– Tule rohkeasti peremmälle. Näen, että sinulla on jotain sydämelläsi, Mama sanoi ja osoitti vierastuolia.
– Mietin, mikä olisi pojalleni parasta. Tiedän, että hänellä on mielitietty. Toisaalta perheellemme olisi edullista, että poika valitsisi toisin. Tämä on vaikeaa. Toiveet ovat ristiriitaisia.
Mama kuunteli hiljaa. Hän aavisti, mistä oli kysymys. Tässä oli nyt Petruksen äiti. Tämä vaikutti järkevältä, mutta tunnemyrsky oli sekoittanut pään. Mama sekoitti korttipakan ja kehotti Amaliaa nostamaan onnenkortin.
– Näetkö, tämä kortti on Tähti. Se on vahva kortti ja yksi pakan kauneimmista. Tähtien jumalatar Nut antaa merkityksen sille, mikä äsken oli vain hämärä mielikuva. Sielu saa siivet, mutta jalat kannattaa pitää maassa. Elämässäsi tulee tapahtumaan asioita, jotka tuottavat sinulle ja perheellesi iloa.
Amalia oli kuunnellut keskittyneenä. Uusia iloisia tapahtumia? Hän rentoutui. Tuntui, kuin ongelmat olisivat jollain ihmeellisellä tavalla ratkenneet.
– No Amalia armas, mitä ennustaja sanoi? Rufus kysyi painava kolpakko kädessään. Viiksissä oli olutvaahtoa.
– Lupasi meille onnellisuutta. Se riittää. Haetko tuopillisen minullekin.
Kuukivi tarkasteli markkinakojuja. Tarjolla oli koruja, keskiaika-asuja ja huiveja. Hän pysähtyi ostamaan suklaaseen dipatun omenan. Ajatukset pyörivät päässä. Hän ihmetteli, miten oli hullaantunut Petrukseen ja kertonut siitä vielä vanhemmilleenkin. Isä oli ilahtunut ikihyviksi, sillä Rufus oli hänen ystävänsä.
Iloinen illanvietto ja viini saivat pääni pyörälle, Kuukivi voihki. Petrus on hauskaa seuraa, sai minutkin nauramaan, mutta ei hänestä aviomieheksi ole. Näin, miten hänen silmänsä vilkkuivat kaikille kauniille naisille. Miten ihmeessä selviän tästä katastrofista?
– Astu sisään, tarotkortit kertovat kohtalosi, Mama huhuili teltan ovelta. Hän oli nähnyt, miten Kuukivi käveli ajatuksiin vaipuneena. Tämä kohotti katseensa.
– Mama, minulla on kysymys. Miten pääsen ulos kiperästä tilanteesta?
– Katsotaan, mitä kortit sanovat. Istu tuohon vierastuoliin. Otatko kupillisen rauhoittavaa vihreää teetä?
– Kiitos, mielelläni.
Mama sekoitti pakan. Teltan seinät vaimensivat markkinahälyn. Kuukivi rauhoittui. Hän ihaili Maman keskiaikapuvun rinnassa säteilevää aurinkokorua.
– Valitsin auringon, vaikka kuukorukin olisi ollut tarjolla, Mama selitti. – Me kaikki kaipaamme elämäämme valoa. Ole hyvä, nosta nyt onnenkortti.
Kuukivi keskittyi. Löytyisikö korteista avain pakomatkaan?
– Nostit Miekkojen kakkosen. Se on Rauha. Vaikka mielessäsi on tällä hetkellä myllerrys, kortti lupaa sinulle sisäistä rauhaa. Kun mietit elämääsi, vain omilla toiveillasi on merkitystä. Usko itseesi, niin saavutat sen, mitä oikeasti elämältä haluat.
– Kiitos Mama, juuri tuon halusin kuulla. Hetken huuma sekoitti pääni, mutta nyt tiedän olevani oikealla tiellä. Haluan opiskella kaikessa rauhassa enkä katso miehiin päinkään.
– Rauhassa tyttöseni. Tulee aika, jolloin ajattelet toisin. Mutta kulje rohkeasti omaa tietäsi. Uskon, että vanhempasi ovat tukena.
Kuukivi lähti reippain askelin pää pystyssä. Mama oli tyytyväinen, kun pystyi auttamaan.
Teltan oven takaa kuului askeleita. Mama ryhdistäytyi ja kaatoi itselleen kupillisen teetä. Puhuminen sai kurkun kuivaksi.
– Mama, näin mainoksesi, annat vain hyviä ennustuksia, Sinisäde tupsahti sisään. Hän toi tuulahduksen raikkaasta ulkoilmasta. – Näin viime yönä unta rakastetustani Petruksesta. Hän suuteli intohimoisesti. Melkein pelästyin. Minua jännittää. Onko minulla toivoa? Tiedän, etteivät hänen vanhempansa pidä minusta. Taidan olla liian villi, tyttö selitti. Hänen poskensa punoittivat ja silmät loistivat.
– Tyttöseni, ota tästä kupillinen vihreää teetä ja rauhoitu. Ovatko tarotkortit tutut?
– Mummi osaa povata, mutta hän on sanonut, että jokainen tulkitsee kortit itse.
– Mummisi on oikeassa. Kortit näyttävät suuntaviivaa ja auttavat oikean tien valinnassa. Nosta nyt onnenkortti vasemmanpuoleisella kädellä, niin saamme sydämesi mukaan.
Sinisäde värisi. Entä jos hän nostaisi pettymyksen tai vielä jonkun kamalamman? Kuoleman?
Mama käänsi kortin ja hymyili.
– Näetkö, tämä on Lanttien prinsessa. Se on äitiyden kortti. Se on myös uudistumisen ja tasapainon kortti. Jotain kaunista on tulossa elämääsi.
Sinisäde punastui. Voisiko se olla totta? Hän oli epäillyt jo jonkin aikaa, että oli raskaana. Petrus oli kunnian mies. Sinisäde tiesi, että hän olisi valmis uhmaamaan vanhempiaan, kun vauva oli tulossa.
– Mama, kiitos, annoit minulle toivoa.
Mama pyyhkäisi silmiään. Rintaan koski. Hän kosketti varovasti arkaa kyhmyä. Ei ollut mukava tulla vanhaksi. Hän tunsi outoa kaipausta. Nuorilla oli elämä edessään. Hänellä oli vain muistot. Kyllä hänkin oli tuntenut rakkauden hehkun. Kortit olivat luvanneet intohimoa, mutta myös surua ja huolia. Uskallanko nostaa kortin itselleni? hän mietti. Onko minulla toivoa, vai viekö tämä pirullinen patti minut hautaan?
Mama kaatoi taskumatista teen joukkoon terästystä. Hän sekoitti pakan. Yksi korteista erottui joukosta. Hän käänsi sen sydän sykkien. Se oli Sauvojen viitonen Taistelu. Kyllä vain, hän taistelisi. Toivoa on niin kauan kuin elämääkin, hän mietti ja kaatoi toisen kupillisen teetä. Taskumatti hölskyi iloisesti. Vain lääkkeeksi, Mama myhäili. Rintakipu oli helpottanut ja elämä tuntui taas seikkailulta.
Mama Maddalena venytteli. Päivä oli ollut hyvä. Hänen pellavapukunsa taskussa kilisi kolikkoja. Ennustus maksoi viisi pentaakkelia. Pari tyytyväistä asiakasta oli antanut tippejäkin. Mama näki jo mielessään, miten käyttäisi rahat. Sarjalippu Aulangon kylpylään oli unelmien täyttymys. Porealtaan kuohujen ajatteleminen sai hänet hyvälle tuulelle.
Jos hän olisi ollut selvänäkijä, hän olisi nähnyt Petruksen ja Sinisäteen työntävän seuraavana kesänä vauvanvaunuja. Hän olisi nähnyt Amalian kutovan vaaleanpunaisia myssyjä ja pieniä töppösiä. Hän olisi nähnyt Kuukiven tiukkana asianajajana puolustamassa vähävaraisten oikeuksia. Hän olisi nähnyt koronapandemian muuttavan tutun maailman kauhukuvaksi. Rokotteiden myötä ihmisillä oli kuitenkin toivoa paremmasta.
